Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Alan ammattilaisten vuosiraportti ennustaa paluuta pandemiaa edeltävälle tasolle 1 – 2 vuodessa

Kokous- ja tapahtuma-alan ammattilaiset kertovat olevansa luottavaisia ja hyvin varautuneita tuottamaan korkeatasoisia kokouksia ja tapahtumia. He kertovat olevansa myös aiempaa valmiimpia sopeutumaan mahdollisiin epävarmuustekijöihin. Nämä tulokset perustuvat vuoden 2022 Global Meetings & Events Forecast -raporttiin.

Raportissa havaittiin, että kaksi kolmasosaa (67 %) vastaajista uskoo, että face to face -tapaamiset palaavat pandemiaa edeltävälle tasolle yhden tai kahden vuoden kuluessa.

Face to face -tapaamisten ja -tapahtumien ennustetaan kasvavan vuonna 2022 ja niiden osuuden ennustetaan olevan 81% kaikista tapahtumista. Toinen alan kasvun indikaattori on se, että 64 % maailmanlaajuisista kokous- ja tapahtuma-alan ammattilaisista odottaa suurempia tapahtumabudjetteja ensi vuodelle. Toimiala ei kuitenkaan odota eikä suunnittele paluuta pandemiaa edeltävään malliin. Tapahtuma-ammattilaiset aikovat hyödyntää pandemian aikana opittuja asioita nostaakseen tulevien tapahtumien arvoa, tehokkuutta ja vastuullisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Vaikka olemme kaikki innokkaita näkemään patoutunutta kokousten ja tapahtumien kysyntää, ymmärrämme, että toipuminen ei ole suoraviivaista. Emme pääse aikasemmalle tasolle yksinkertaisesti toistamalla, mitä olemme tehneet aiemmin,” sanoo GBT:n arvokehityksestä vastaava ja Meetings & Eventsin johtaja Gerardo Tejado. “Odotamme vuodelta 2022, että alalla kahden viime vuoden aikana havaitsemamme optimismi ja innovatiivisuus johtaa harkittujen, teknologiapainotteisten ja vastuullisten M&E-strategioiden uuteen aikakauteen.”

Raportin mukaan yritykset tunnustavat yhä enemmän sisäisten tapaamisten arvon. Sisäisten kokousten ja koulutustilaisuuksien ennustetaankin kasvavan eniten vuonna 2022. Face to face -tapaamisten ja -tapahtumien lisääntymisestä huolimatta virtuaaliset ja hybridiformaatit ovat jatkossakin avainasemassa. Hybridikokoukset vetävät edelleen, koska ne tavoittavat laajemman yleisön, virtuaalisen varasuunnitelman tekeminen on helpompaa ja sijoitetun pääoman tuotto on suurempi. Osallistujamäärien odotetaan kasvavan kaikissa tapahtumamuodoissa.

Ympäristöasiat tulevat olemaan etusijalla useimmissa kokouksissa ja tapahtumissa vuonna 2022: vastaajista 83 % kertoi, että heidän yrityksensä panostavat kestävään kehitykseen tapahtumia ja kokouksia suunnitellessaan. Vastaajien eniten mainitsemia kestävän kehityksen käytäntöjä olivat paperin käytön minimointi sekä energiansäästö ja jätteidenlajittelu.

Eurooppa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapahtuma-ammattilaiset Euroopassa ovat varautuneen optimistisia vuoden 2022 suhteen – 59 % antoi optimismista arvion 8 tai korkeamman asteikolla 1-10, mikä oli alin neljästä alueesta. Kuitenkin 48 % Euroopan tapahtumista vuonna 2022 odotetaan olevan ainoastaan face to face, mikä on toiseksi korkein alue Pohjois-Amerikan jälkeen. Ja vaikka vastaajat ennustavat hitaampaa toipumista kuin muilla alueilla, 86 % on varma, että paikalla olevien osallistujien määrä palaa pandemiaa edeltävälle tasolle viiden vuoden kuluessa.

Pohjois-Amerikka

Pohjois-Amerikan tapahtuma-ammattilaiset ovat erittäin optimistisia elpymisen suhteen vuonna 2022. Tutkimuksen tekohetkellä 74 % arvioi optimismin tasoksi 8 tai suuremman asteikolla 1-10. Alue olikin etunenässä aloittamassa face to face -tapahtumia jo tämän vuoden kesä-heinäkuussa ja johti myöskin todennäköisyyttä järjestää niitä vuonna 2022 (vastaajista 54 % oli sitä mieltä).

Keski- ja Etelä-Amerikka

Keski- ja Etelä-Amerikan tapahtuma-ammattilaiset ovat optimistisimpia alan näkymien suhteen vuodelle 2022: 87 % antoi optimismista 8 tai korkeamman asteikolla 1-10. Vastaajista 82 % uskoo, että heidän uramahdollisuutensa ovat hyvät tai erinomaiset.  Alueen ennuste face to face -tapahtumien lisääntymisestä on hieman muita alhaisempi 76 %. Vastaajista kuitenkin 81 % odottaa paikalla olevien osallistujien määrän palaavan pandemiaa edeltävälle tasolle seuraavan 1-2 vuoden aikana, mikä on korkein paikallinen arvio.

Aasian ja Tyynenmeren alue

Aasian ja Tyynenmeren alueen tapahtuma-ammattilaiset suhtautuvat melko myönteisesti alan tulevaisuuteen vuonna 2022. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) antoi optimismista 8 tai korkeamman asteikolla 1-10. Vastaajista 58 % uskoo uramahdollisuuksiensa olevan hyvät tai erinomaiset. He odottavat, että 81 % alueen tapahtumista vuonna 2022 tarjoaa läsnäolomahdollisuuden. Ja 62 prosenttia alueen vastaajista odottaa paikan päälle tulevien osallistujien määrän palaavan pandemiaa edeltävälle tasolle seuraavan yhden tai kahden vuoden aikana.

Metodologia

Vuoden 2022 ennuste perustuu 500 kokous- ja tapahtuma-ammattilaisen kyselyyn sekä alan huippuasiantuntijoiden haastatteluihin. Kysely ja haastattelut tehtiin kesä-heinäkuussa 2021. Vastaajat edustivat yrityksiä, yhdistyksiä, ostajia ja tavarantoimittajia 31 maassa. Tulos edustaa tilastollisesti ja globaalisti sitä tilannekuvaa, mitä on odotettavissa kokous- ja tapahtuma-alalla vuonna 2022.

Lähde: American Express Global Business Travel


Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.