Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Venäläiset ahkeria alustayhtiöistä varaajia

Eurostatin mukaan vuonna 2019 EU27-maissa tehtiin alustayhtiöiden (Airbnb, Booking, Tripadvisor ja Expedia) kautta reilut puoli miljardia yöpymisvarausta, kun taas virallisiin majoitustilastoihin sisältyi 2,9 miljardia yöpymistä.

Suomessa lähes kaksi miljoonaa alustayhtiöiden kautta varatuista yli kolmesta miljoonasta yöpymisestä oli ulkomaisia. Lähes joka neljäs alustojen kautta varatuista ulkomaisista yöpymisistä kirjattiin venäläisille, kertovat Eurostatin ensimmäistä kertaa julkaisemat tiedot alustojen kautta tehdyistä varauksista. Tilastokeskuksen majoitustilaston mukaan ulkomaisia yöpymisiä majoitusliikkeissä oli yhteensä noin seitsemän miljoonaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähes joka neljäs alustojen kautta varatuista ulkomaisista yöpymisistä Suomessa kirjattiin venäläisille (450 000 yötä), kun taas majoitustilastoissa venäläisten osuus oli vain 12 prosenttia (821 000 yötä) vuonna 2019

Toiseksi suurin lähtömaa oli Saksa noin 10 prosentin osuudella. Lisäksi ranskalaisten ja espanjalaisten yöpymisten osuus oli alustavarauksissa selvästi suurempi kuin majoitustilastossa.

Kaksi suurinta suuraluetta yöpymisillä mitattuna olivat Helsinki-Uusimaa sekä Pohjois- ja Itä-Suomi. Näissä molemmissa oli 1,1 miljoonaa yöpymistä vuonna 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helsinki-Uudellamaalla ulkomaisten yöpymisten osuus oli peräti 78 prosenttia, kun Pohjois- ja Itä-Suomessa ulkomaisten osuus jäi 56 prosenttiin. Ainoastaan Länsi-Suomessa kotimaisia yöpymisiä oli enemmän kuin ulkomaisia.

Ulkomaalaiset matkailijat viipyivät kohteessa keskimäärin kolme yötä, kun kotimaisten matkailijoiden vierailun kesto oli keskimäärin 2,1 yötä. Vertailun vuoksi kotimaiset vieraat yöpyivät hotelleissa ja muissa majoitusliikkeissä keskimäärin 1,8 yötä ja ulkomaiset 2,1 yötä.

 

Lähde: Tilastokeskus/Eurostat, Ossi Nurmi
Kuva: Visit Finland, Juho Kuva 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.