Condor laajentaa Euroopan verkostoaan – kolme uutta reittiä keväällä 2027
Saksalainen Condor laajentaa Euroopan kaupunkiverkostoaan Frankfurtista ja avaa keväällä 2027 uudet reitit Tukholmaan, Ateenaan ja Firenzeen.
Uusien kohteiden myötä Condorin eurooppalaisten kaupunkikohteiden määrä nousee kuuteentoista.
Ensimmäisenä käynnistyy Ateenan-reitti 28. huhtikuuta 2027. Condor lentää Frankfurtista Kreikan pääkaupunkiin kesäkaudella päivittäin.
Firenze liittyy verkostoon 6. toukokuuta. Toscanan pääkaupunkiin lennetään kesäkaudella kahdesti päivässä.
Tukholman Arlandaan Condor aloittaa lennot 13. toukokuuta 2027. Reittiä operoidaan ympäri vuoden kahdesti päivässä. Tukholman-avaus mahdollistaa myös suomalaisille hyvät yhteydet Condorin kaukokohteisiin Frankfurtin kautta.
Laajat yhteydet Frankfurtista
Uusilla yhteyksillä Condor vahvistaa Frankfurtin asemaa kansainvälisenä vaihtokenttänään. Euroopan lentojen aikatauluja sovitetaan yhteen yhtiön kaukoreittien kanssa, mikä mahdollistaa jatkoyhteyksiä muun muassa Pohjois-Amerikkaan, Karibialle, Afrikkaan ja Aasiaan.
Condorin kaupallinen johtaja Pierre Dominique Prümm kertoo, että yhtiö investoi uusilla reiteillä erityisesti Frankfurtin hubin kehittämiseen. Tavoitteena on kasvattaa sekä eurooppalaista tarjontaa että sujuvia vaihtoyhteyksiä kaukoreiteille.
Condor on viime vuosina laajentanut toimintaansa perinteisestä lomalentoyhtiöstä kohti verkostolentoyhtiön mallia.
Lähde ja kuva: Condor
Jaa artikkeli: