EkiTravels on vaihtanut omistajaa elokuun alussa. Mikkonen on kuitenkin mukana toiminnassa vielä parin vuoden ajan.
Erkki Olavi Mikkonen ja Liisu Mikkonen ovat olleet legendaarisia Amerikan incoming-agentteja, matkaoppaita ja asiantuntijoita vuosikymmenten ajan. He ovat hoitaneet eri toimistojensa kautta kaikki matka- ja opaspalvelut Yhdysvalloissa. Nyt pariskunta on päättänyt jäädä pikku hiljaa eläkkeelle ja Eki on myynyt toimistonsa Peter Kosalle.
Ekillä on takana pitkä ja vaiheikas ura. Tässä hän muistelee 50-vuotista taivaltaan ja miten kaikki alkoi.
Savolaispoika Sulkavalta lähti Helsingin humujen kautta maailmalle ja päätyi 1970-luvulla Espanjaan hotelli- ja ravintola-alalle.
Mallorcalla sattuikin työpaikkani olemaan suomalaisoppaiden kohtauspaikka, ja oppaan työ näytti silmissäni ihanalta unelma-ammatilta.
Sinnikkäiden puhelinsoittojen tuloksena pääsin kuin pääsinkin Aurinkomatkojen oppaaksi Espanjaan, Benidormiin ja sittemmin vuosikausiksi kiertelemään aurinkoisissa virka-asuissa pitkin maailmaa.
Vuonna 1980 meitä oli kolme onnellista Aurinkomatkojen opasta, jotka suuntasimme uutta kohdetta, Amerikkaa valloittamaan. Päädyin silloin Kalifornian kiertomatkalaisia opastamaan San Franciscoon ja Los Angelesiin.
Amerikka valloitti minut täysin! Niinpä muutaman vuoden kuluttua kuittasin lopputilini, pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lensin omien siipieni kantavuutta kokeilemaan.
Los Angelesissa aloitin oman yritykseni “Ekin Matkat”, jonka nimissä tutustutin lähinnä Finnairin Los Angelesin lennoilla saapuvia suomalaismatkailijoita Kalifornian ihmeisiin.
Pian yhtiöni toiminta suomalaisnimisenä tuntui vieraalta suuressa maailmassa, joten perustin amerikkalaisnimisen matkatoimiston Americana West Tours’in, ja niinpä hommia alkoikin sadella ihan mukavasti lähinnä suomalaisten ja myös muunmaalaisten matkatoimistojen kautta.
Aurinkomatkatkin palasivat taas elämääni ryhmiensä kanssa.
Elämä oli ihanaa ja AH niin amerikkalaista! Ja kun lupsakkaasti meni, päätinkin jäädä nautiskelemaan elämästä ja matkustelusta ja myin saman tien AWT-yhtiöni kesällä 1996 amerikkalaisille kaveruksille, jotka eivät kauppojen jälkeen enää tuntuneetkaan innostuneilta matkatoimiston hoidosta.
Näin sitten olinkin taas pian samaisia matkailualan hommia hoitelemassa uuden matkatoimistoni Tours International American kautta. Ja niin elämä jatkui entisellään mukavasti matkatoimistojen kanssa kiintoisalla yhteistyöllä. Eipä tarvinnut sitten taas pohdiskella mitä tekisi, kun kaikenlaista mielenkiintoista ja edelleen uutta ja ihmeellistä sai kokea päivin, öin.
2000-luvulla tuli jälleen tilaisuus myydä TIA-toimistoni otolliselle ostajalle, jonka töissä jatkoin vielä sopimuksemme mukaisesti muutaman vuoden. Kun Finnair tauon jälkeen aloitti 2000-luvun alussa Miamin lentonsa, olin muuttanut Miamiin, jossa matkailualan toimintoja hoitelin ryhmien ja
yksittäisten matkailijoitten tarpeitten ratkomiseksi.
Kuinka ollakaan sopimusvuosien umpeuduttua päätin kokeilla siipiäni vaatesuunnittelun parissa, mutta kuitenkin päädyin jälleen uuden matkatoimistoni EkiTravelsin omistajaksi. Siinä vaiheessa olin jo muuttanut ja kotiutunut Kaliforniasta Miamiin, joskin toinen kotini on jo useat vuodet
ollut myöskin Suomessa.
Nyt keväänä 2019 kiinnostavien ja työntäyteisten vuosien jälkeen huomasin olevani kenties jonkinlaisessa “aikuisiässä”. Olikin hyvä huomata, että hyvä ystäväni, entinen TIAlla kanssani työskennellyt Peter Kosa oli kiinnostunut EkiTravelsin ostamisesta.
Hyvää synergiaa
Elokuun alussa EkiTravels siirtyi Peter Kosalle. Peter on työskennellyt aikoinaan muutaman vuoden Mikkosten kanssa Beverly Hillsin toimistossa. ”Ystävyytemme on säilynyt vuosien takaa, ja kun Eki keväällä puhui EkiTravelsin myymisestä, niin kiinnostuin. Minulla on myös Transatlantic Elite -niminen incoming-toimisto, ja asiakkainamme on matkanjärjestäjiä yli kymmenestä maasta. Nyt haluan palvella myös suomalaisia matkanjärjestäjiä. Haluamme tarjota Yhdysvaltoihin matkustaville ikimuistoisia elämyksiä. Olemme myös erikoistuneet MICE-ryhmiin ja verkostomme kautta pystymme tarjoamaan kattavat palvelut”, Peter kertoo.
Peter Kosa on syntyjään Slovakiasta ja hän muutti Yhdysvaltoihin, Coloradon Boulderiin, opiskelemaan vuonna 2004. MBA-tutkinnon hän suoritti Los Angelesissa ja on työskennellyt matkailun parissa vuodesta 2008.