Matinkylän metrokeskuksen ja kauppakeskus Ison Omenan laajennusosan länsipuolelle rakennetaan 192-huoneen hotelli, kaksi asuntohotellia sekä asuntoja.
Hotellin alakertaan tulee ravintola, joka kesäisin laajenee myös sisäpihan terasseille. Hotellin kulmaan sijoittuu tulevaisuudessa myös Matinkylän metroaseman läntinen sisäänkäynti.
Perustuksien rakentaminen alkaa lähiviikkoina ja kortteli valmistuu vuoden 2020 loppupuolella.
Matinkylän uusi hotelli tulee olemaan yksi Espoon suurimmista hotelleista. Se tuo merkittävän lisän Espoon majoitustarjontaan. Vuodepaikkojen määrä kasvaa kolmanneksella.
Hotellia operoi Kassiopeia Finland Oy, joka on hotelli-, kongressi- ja ravintola-alan palveluyritys. Yrityksellä on Espoon Nokkalassa sijaitseva ravintola Nokkalan Majakka sekä Nuuksion kansallispuistossa sijaitseva Ravintola Haltia. Kittilän Levillä yrityksellä on omistuksessaan hotellit Levi Panorama ja K5 Levi sekä kongressikeskus Levi Summit.
Matinkylän hotellia täydentää kaksi asuntohotellia, joihin tulee yhteensä 77 sekä lyhytaikaiseen että pitkäaikaiseen asumiseen tarkoitettua kalustettua huoneistoa. Huoneistojen koot vaihtelevat yksiöistä kolmen makuuhuoneen huoneistoihin. Lisäksi kortteliin tulee omistusasuntoja.
Kuva: Länsimetro
Jaa artikkeli: