Helin Matkatoimisto Oy osaksi
Baltian suurinta matkatoimistokonsernia.
Baltian maiden suurin ja vanhin matkatoimisto Estravel AS on perjantaina allekirjoitetun sopimuksen mukaan ostanut Helin Matkatoimisto Oy:n koko osakekannan. Kaupan hintaa osapuolet eivät julkaise.
Estravel AS on vuonna 1988 Tallinnassa perustettu matkatoimisto, joka vuosina 1995-2015 kuului Finnair Oyj konserniin, mutta on ollut viimeiset pari vuotta taas yksityisessä omistuksessa.
Estravel toimii joko suoraan tai 100-prosenttisesti omistettujen tytäryhtiöidensä kautta nyt kuudessa eri maassa (Viro, Latvia, Liettua, Suomi, Australia ja USA). Yrityksellä on yhteensä 15 palvelutoimistoa, jossa työskentelee yli 200 työntekijää.
Edellisen vuoden myynti oli 75 miljoonaa euroa.
Helin Matkojen yrityskauppa on jo toinen Estravelille tänä vuonna. Huhtikuussa avattiin Estravelin omistama toimisto USA:ssa.
Helin Matkatoimisto on Suomen johtavia räätälöityjen laatumatkojen tuottajia. Yritys on perustettu Jyväskylässä vuonna 1984 ja toimii nykyään sekä Helsingissä että Jyväskylässä. Yhtiöllä on 12 työntekijää ja sen vuotuinen bruttomyynti on 8 miljoonaa.
Omistajanvaihdos ei aiheuta muutoksia Helin Matkatoimiston henkilökunnassa eikä tuotevalikoimassa. Lea Simpanen jatkaa toimitusjohtajana ja Heli Rajamäki, yhtiön perustaja ja pitkäaikainen omistaja, jatkaa hallituksen jäsenenä sekä PR-tehtävissä Suomessa ja ulkomailla.
“Olen iloinen, että Helin Matkat siirtyy osaksi suurta ja erittäin ammattitaitoista matkatoimistokonsernia. Kauppa tuo synergiaetuja molemmille ja avaa uusia mahdollisuuksia, mm. edullisia hintoja. Asiakkaidemme näkökulmasta mikään ei muutu – huippuosaava henkilökuntamme pysyy samana ja minä jatkan hallituksen jäsenenä samassa roolissa kuin ennenkin”, kommentoi Heli Rajamäki kauppaa.
Lisätietoja: Heli Rajamäki, hallituksen jäsen, puh 050-3132502
Jaa artikkeli: