Etelä-Korea on saanut uuden lentoyhtiön; Air Premia.
Air Premia on ollut olemassa jo neljän vuoden ajan, mutta vasta nyt se sai ensimmäisen koneensa.
Yhtiön piti saada ensimmäinen koneensa ja lentää ensimmäinen lentonsa viime vuonna. Koronan vuoksi aikataulu on kuitenkin mennyt uusiksi.
Yhtiö on nyt saanut ensimmäisen kolmesta Boeing 787-9 Dreamliner-koneistaan. Seuraavien koneiden on määrä saapua Etelä-Koreaan toukokuussa ja joulukuussa.
Yhtiön suunnitelmissa on lentää 10 koneella vuonna 2024. Syyksi se on ilmoittanut, että asiantuntijoiden mukaan vasta silloin lentoliikenne on samalla tasolla kuin vuonna 2019.
Air Peremian suunnitelmissa on lentää Eurooppaan, Australiaan, Havaijille ja Yhdysvaltain länsirannikolle.
Air Premia kutsuu itseään hybridiyhtiöksi, joka tarjoaa keski- ja pitkänmatkan lentoja hyvällä palvelulla mutta edullisemmin kuin mm. kilpailijansa Korean Air.
Lähde: Simple Flying
Kuva: Boeing