Syksyn aikana on käynyt selväksi, että Covid-19 tulee vaikuttamaan matkustukseen vielä kauan. Monet lentoyhtiöt ovat pienentäneet laivastoaan pitkin vuotta ja suurista koneista on hankkiuduttu eroon.
Myös Etihad on ilmoittanut poistavansa A380-koneet laivastostaan.
Kriisin ylipääsemiseksi Etihad on tehnyt palkkaleikkauksia ja nyt se on ilmoittanut myös lentohenkilöstön irtisanomisista. Yhtiöllä oli vielä helmikuun alussa matkustamohenkilökuntaa 4 800, nyt se on ilmoittanut vähentävänsä 1 000 henkilöä.
Etihadin toimitusjohtaja Tony Douglas on kertonut, että suuret A380-koneet jäävät maahan määrättömäksi ajaksi. Yhtiöstä on tulossa paljon nykyistä pienempi lentoyhtiö, joka tulee operoimaan A320-koneilla.
Lähde: Reuters
Jaa artikkeli: