Hyppää sisältöön
Kaupunkinäkymä Tokiosta, Japanista
· Ikkunapaikka

Finnair lisää lentoja Japaniin

Finnair panostaa Japaniin ja lentää ensi kesänä Tokioon jopa kolmesti päivässä.

Yhtiö lisää kesän vilkkaimpina matkustusviikkoina vuoroja Tokion Naritan reitille ja operoi kohteeseen parhaimmillaan kaksi lentoa päivässä. Lisäksi Finnair lentää Tokion Hanedan lentoasemalle päivittäin.   

Naritan lisävuorojen myötä Finnair tarjoaa ensi kesänä Helsingistä Tokioon ennätysmäärän yhteyksiä, parhaimmillaan jopa kolme lentoa päivässä. Lentojen aikataulut on suunniteltu siten, että ne tarjoavat sujuvat jatkoyhteydet Japanista Finnairin Euroopan-verkostoon. 

“Japani on Suomen jälkeen suurin markkinamme, ja kysyntä Japanin-yhteyksille on jatkunut vahvana. Olemme kasvattaneet kapasiteettiamme Japaniin määrätietoisesti viimeisten vuosien ajan, ja Naritan lisävuorojen ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme entistä enemmän valinnanvaraa sekä sujuvammat yhteydet Tokioon, joka on Japanin kohteistamme selvästi suosituin”, sanoo Finnairin verkostosta ja tuotoista vastaava johtaja Christine Rovelli.  

Lisävuorojen myötä Finnairin Japanin-lentojen määrä kasvaa kuluneen kesän 28 viikkovuorosta ensi kesänä parhaimmillaan 32 viikkovuoroon. Samalla Finnair vahvistaa asemaansa yhtenä Euroopan ja Japanin välisen liikenteen suurimmista lentoyhtiöistä. 

Finnair lentää ympäri vuoden Tokion Hanedan ja Naritan lentoasemille sekä Osakaan. Kesäkaudella yhtiö operoi lisäksi ainoana eurooppalaisena lentoyhtiönä Nagoyaan. 

Naritan lisävuoro ajalle 12.5.-14.8.2026 (pois lukien 13.5. HEL-NRT & 14.5. NRT-HEL): 

AY71 HEL-NRT 12:20-07:15 (+1) 
AY72 NRT-HEL 08:55-15:35

Lähde: Finnair
Kuva: Istockphoto


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].