Finnairin vuoden 2017 vertailukelpoinen liiketulos oli 170,4 miljoonaan euroa kun se vuotta aiemmin oli 55,2 miljoonaa.
Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 10,9 prosenttia ja tarjotut henkilökilometrit (ASK) 8,9 prosenttia.
Matkustajakohtainen lisämyynti kasvoi 5,2 prosenttia vertailukaudesta ja oli 12,15 euroa.
”Vuosi 2017 oli Finnairille erinomainen. Aikaisemmat kapasiteetin kasvua, reittiverkostoa ja tuotettamme koskevat päätöksemme osoittautuivat oikeiksi ja niiden rinnalla kasvuumme myötävaikutti vuoden 2017 suotuisa markkinaympäristö. Vuosi 2017 päättyi keskellä Finnairin historian nopeinta kasvua. Aiomme jatkaa uusiutumistamme ja kasvua myös vuonna 2018”, kommentoi yhtiön toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
”Avasimme vuoden 2017 loppupuolella neljä uutta kaukoreittiä: Goan, Havannan, Puerto Platan ja Puerto Vallartan. Samalla lisäsimme lentovuoroja useisiin Aasian ja Euroopan kohteisiin. Panostimme vahvasti myös Pohjois-Suomen reitteihin: kasvatimme Helsingin ja Pohjois-Suomen välistä kapasiteettia yli 20 prosenttia meneillään olevalle talvikaudelle ja avasimme suorat lennot Lontoosta, Pariisista ja Zürichistä Lappiin. Lappi on kiinalaisten asiakkaidemme eurooppalainen ykköskohde myös tänä talvena. Kysyntä säilyi loka–joulukuussa reittiverkostossamme vahvana, ja meillä oli ennätykselliset lähes kolme miljoonaa matkustajaa tällä jaksolla. Hyvä kehitys jatkui myös lisätuottojen myynnissä, rahdissa ja matkapalveluissa. Viimeisen neljänneksen vertailukelpoinen liiketulos ylsi 22,9 miljoonan euron ennätystasoon.”
”Finnairilaiset ovat tehneet erinomaista työtä tänä vahvan kasvun ja uudistumisen aikana. Toiminnassamme ja taloudellisessa kehityksessämme tapahtunut käänne on finnairilaisten yhdessä aikaansaama. Kiitoksena muutoksesta, joka on siivittänyt yhtiön kannattavaan kasvuun, Finnair päätti palkita finnairilaisia kertaluonteisella erityispalkkiolla. Kasvun aikana olemme panostaneet myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja hyvinvointiin. Jatkamme työtä toimintamme kehittämiseksi myös vuonna 2018, kun jatkamme yhdessä voimakasta kasvuamme”, Vauramo kiitti finnairilaisia.
Kansainvälisen lentoliikenteen odotetaan kasvavan voimakkaasti vuonna 2018. Finnair odottaa kilpailun lisääntyvän erityisesti Euroopan ja Aasian välisillä reiteillä sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisillä reiteillä, kun nykyiset ja uudet toimijat lisäävät kapasiteettia.
Finnair suunnittelee kasvattavansa kapasiteettiaan yli 15 prosentilla vuonna 2018, suurimman osan tästä kasvusta osuessa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Matkustajamäärän odotetaan kasvavan jokseenkin saman verran kuin kapasiteetin, kun taas liikevaihdon odotetaan kasvavan hieman kapasiteetin kasvua hitaammin.
Lue koko tilipäätöstiedote Finnairin tilinpäätös 2017
Jaa artikkeli: