Hyppää sisältöön
· Leena

Helsingissä ennätysmäärä risteilijöitä

Kansainvälisten risteilyalusten matkustajamäärä nousi tänä vuonna kaikkien aikojen ennätykseensä yhteensä 478 000 ulkomaisen matkustajan voimin. Vuonna 2016 vastaava luku oli 409 000, edellinen ennätysluku puolestaan vuodelta 2015 oli 436 500.

Suurin kansallisuusryhmä risteilymatkailijoista oli tänä vuonna pohjoisamerikkalaiset 26 %, sitten saksalaiset 25 %, brittejä oli vajaa 10 %, kanadalaisia lähes 6 % ja espanjalaisia vajaa 5 %.

”Oikein mukavaa kehitystä”, iloitsee Helsingin Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen. ”Näillä näkymin myös ensi vuosi, 2018 on vilkas risteilyvuosi”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 2018 lopulla Hernesaareen valmistuu uusi risteilylaituri, joka on tarkoitus ottaa käyttöön 2019 kaudella.

Kesän aikana aluskäyntejä oli yhteensä 266, mikä ei ihan yllä ennätyslukemiin. Se kertoo kuitenkin siitä, että alusten koko ja matkustajakapasiteetti ovat vahvassa kasvussa.

Taulukossa Helsingin sataman kansainvälisen risteilyliikenteen kehitys 2000-2017

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena