Norjan liikenne- ja viestintäministeriö on muuttanut Longyearbyenissä sijaitsevan Svalbardin lentokentän kansainvälisestä kansalliseksi.
Syyksi kerrotaan, että ”Svalbardin lentokenttä ei ole kansainvälisten lentokenttien kansainvälisten ohjeiden mukainen”.
Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaalaiset tilaus- ja reittilennot Huippuvuorille loppuivat.
Lokakuusta lähtien kansainvälinen liikenne voi saapua Svalbardin lentokentälle vain poikkeustapauksissa.
Paikallisen liike-elämän edustajat ovat pettyneitä liikenne- ja viestintäministeriön päätökseen.
Heidän mukaan matkailussa on nähtävissä kasvun merkkejä, ja yksi tärkeimmistä tukipilareista ulkomaalaisten matkailijoiden määrän lisäämiselle ovat suorat ulkomaan lennot.
Matkustaja, joka haluaa lentää Huippuvuorille, löytää parhaimmat lentoyhteydet yleensä Oslon kautta (SAS ja Norwegian).
Toisin kuin Norja, Svalbard ei kuulu Schengenin alueeseen.
Venäjältä on säännöllisiä lentoja Svalbardin kentälle.
Muutos ei kuitenkaan vaikuta niihin, sillä Venäjällä on erillinen sopimus lentokentän käytöstä vuodelta 1974.
Kaksi vuotta sitten Norja teki muutoksia lainsäädäntöön, Svalbardiin lentävien lentoyhtiöiden piti toimittaa matkustajaluettelo Norjan viranomaisille 48 tuntia ennen saapumista.
Muutoksen päädyttiin sen jälkeen, kun Venäjän varapääministeri Dmitry Rogozin saapui yllättäen lentokentälle.
Rogozin on EU:n pakotelistalla ja hänen maahantulonsa on kielletty unionin alueelle. Myös Norja noudattaa EU:n pakotetta.
2016 Finnairin piti aloittaa lennot Huippuvuorille, mutta Norja kielsi ne.
Syynä oli Suomen ja Norjan 1978 solmima kahdenvälinen ilmailusopimus, jonka ulkopuolelle jätettiin Huippuvuoret.