Israelissa löydettin 1000 vuotta vanha ehjä kananmuna

Kaivaessaan islamilaiselta kaudelta (noin 1000 vuotta sitten) peräisin olevaa muinaista likakaivoa, Israelin museoviraston arkeologit Yavnessa hämmästyivät löytämästään ehjästä kananmunasta.

Laajamittaiset arkeologiset kaivaukset ovat löytäneet laajan ja monipuolisen bysantin kauden teollisuusalueen. Kaivaukset ovat osa Israelin kaavoitusviranomaisen kaupunkilaajennushanketta.

“Munankuoren siruja tiedetään aiemmilta kausilta, esimerkiksi Daavidin kaupungista sekä Caesareasta ja Apolloniasta, mutta munien hauraiden kuorien vuoksi kokonaisia kananmunia ei juurikaan ole säilynyt. Myös maailmanlaajuisesti tämä on erittäin harvinainen löytö,” sanoo tohtori Lee Perry Gal Israelin museovirastosta ja johtava muinaisen maailman siipikarja-asiantuntija. Arkeologisissa kaivauksissa löydämme toisinaan muinaisia strutsinmunia, joiden paksummat kuoret saavat ne säilymään ehjinä.”

“Tänäkään päivänä kananmunat selviävät harvoin pitkiä aikoja supermarkettien kennoissa. On hämmästyttävää ajatella, että tämä on 1000 vuotta vanha löytö!” sanoo Israelin museoviraston arkeologi Alla Nagorsky, joka toimi kaivausjohtaja munan löytö paikassa. “Munan ainutlaatuinen säilyminen johtuu ilmeisesti olosuhteista, joissa se oli vuosisatojen ajan pesiytyneenä likakaivon pehmeään ihmisjätteeseen, joka säilytti sen ehjänä.”

Siipikarjankasvatus otettiin käyttöön Israelissa 2 300 vuotta sitten, hellenistisen ja varhaisroomalaisen kauden aikana. Islamilaisella kaudella, 600-luvulta lähtien, sianluiden osuus alueella on vähentynyt huomattavasti, mikä heijastaa sianlihan syöntikieltoa. “Perheet tarvitsivat valmiin proteiininkorvikkeen, joka ei vaadi jäähdyttämistä ja säilömistä, ja he löysivät sen munista ja kananlihasta”, kertoo tohtori Perry Gal.

Miten kananmuna päätyi likakaivoon? Sitä emme saa koskaan tietää. On mielenkiintoista, että kananmunan kanssa samasta kuopasta löydettiin myös muita jännittäviä löytöjä, kuten kolme tyypillistä islamilaisen kauden luunukkea, joita käytettiin leikkikaluina noin 1000 vuotta sitten.

 

Lähde: Israelin turistitoimisto

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X