Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Jokiristeily on täydellinen loma aikuiseen makuun; kiireetöntä nautiskelua ja sopivasti nähtävää

Sulavalinjaiset jokiristeilyalukset ovat tuttu näky Euroopan isoilla joilla, Reinillä, Moselilla ja Tonavalla. Niitä on mukava katsella rannalta, mutta vielä mukavampaa on istua risteilijän kannella, nautiskella kylmää juomaa ja katsella elämää jokien varren pikkukaupungeissa. Aluksilla pääsee aivan kaupunkien keskustaan ja kävellen tai pyörällä tutustumaan itse kohteeseen.  

Strasbourgin vanhan kaupungin läpi virtaa pieni joki, missä on sulku.

Elokuinen risteily aurinkoisella Reinillä ei olisi voinut olla täydellisempi. Pääsin mukaan Viva Cruisesin neljän yön risteilylle Frankfurtista kohti Strasbourgia ja ylös takaisin Frankfurtiin. Kuivan kesän vuoksi jokien vedet ovat sen verran matalalla, että aluksemme, Viva Cruises One, ei pääsyt Strasbourgiin asti. Jouduimme jäämään noin sadan kilometrin päähän, mistä teimme retken Strasbourgiin bussilla.
”Vesi on ollut niin matalalla jo muutaman vuoden, että ensi vuonna joudummekin rustaamaan osan reiteistä uudelleen. Enää emme voi vedota ”force majeure”-syyhyn, mikäli emme pääse perille saakka”, kertoo Viva Cruisesin Patrick Ell.

Hyttien suurista liukuovi-ikkunoista voi ihailla maisemia, jos ei jaksa lähteä ylös kannelle.
Alemman kannen hytit ovat muuten samanlaisia kuin muut, ikkunat ovat vain pienemmät.

Laadukkaat materiaalit

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viva Cruisesilla on kahdeksan ensiluokkaista alusta, jotka risteilevät Euroopan suurilla joilla. Aluksia voi verrata viiden tähden hotelleihin. Sisustus miellyttää silmää, mikään paikka ei repsota, palvelu on aivan huippua ja ruoka todella maukasta.
Hytit ovat tyylikkäitä, niiden varustelu hyvää ja tekstiilit laadukkaita. Sivupöydällä on tervetulotoivotuksena pullo pirskahtelevaa sekä oma kapselikahvikone. Vaatekaapissa on tarpeeksi henkareita sekä kaksi suurta sateenvarjoa ja jopa laadukas torkkupeitto iltapäivätirsoille.

Kylpyhuoneesta löytyvät Ritualsin suihkutuotteet ja hiustenkuivain. Ja aluksella on tietenkin maksuton wifi.
Kaikki matkustajat saavat myös täytettävät vesipullot, jotka voi ottaa mukaan kun lähtee tutustumaan kaupunkeihin – ja risteilyltä lähtiessä sen saa itselleen matkamuistoksi.

Koska jokialusten maksimileveys on 11,45 metriä, jotta ne mahtuvat sulkujen läpi, hyteissä ei ole parvekkeita. Patrickin mukaan joillakin aluksilla (Viva One ja Viva Moments) on muutamia parvekkeellisia hyttejä, mutta ne vievät tilaa pois itse hytistä. Aluksellamme, Viva Tiaralla oli ranskalaiset parvekkeet liukuovilla, eikä parveketta edes kaivannut. Mieluummin istuskelimme kannella katselemassa maisemia.

Ruokailuajat ovat joustavia. Voit itse päättä koska ja mihin pöytään menet ruokailemaan.

All-inclusive

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki risteilyt ovat all-inclusive -risteilyjä. Aamiainen on buffet, ja halutessaan voi keittiöstä tilata mieluisensa muna-annoksen. Lounaalla alkusalaatin voi noutaa salaattibuffasta, mutta muuten on pöytiintarjoilu. Iltapäivällä on lisäksi kahvit herkkupaloineen.
Niin lounaalla kuin päivälliselläkin menussa on tarjolla alku- ja jälkiruokien lisäksi kolme pääruokaa. Ja ruoka oli todella hyvää.
Ruoka-aikojen puitteissa voi mennä syömään mihin aikaan haluaa. ”Saksalaisethan syövät aina kuudelta, mutta kaikki eteläeurooppalaiset haluavat nauttia kannella aperitiivin ennen illallisista”, nauraa Patrick. Syömään voi siis mennä kun haluaa ja pääsalin lisäksi aluksen takaosassa on pieni Bistro, jonne pöytä tulee varata etukäteen.
Ruokien lisäksi kaikki juomat sisältyvät risteilyn hintaan.
Aluksemme kansainvälinen miehistö oli äärimmäisen ystävällistä. Kapteenimme Pavel tuli Tšekistä, palvelusta ja hyteistä vastaava Slavica Makedoniasta, risteilyisäntä Saksasta, tarjoilijat Indonesiasta ja Serbiasta sekä iltaisin loungessa musiikista vastaava Santaniello Italiasta.

Viva Cruisesin Patrick Ellin mukaan jokiristeilyt houkuttelevat yhä nuorempia asiakkaita.

Risteilyjä ympäri vuoden

Monet jokilaivavarustamot tarjoavat kesäisin vain viikon risteilyjä, mutta Viva Cruises tekee lyhyitä 4 yön risteilyitä myös kesäisin. Patrickin mukaan Saksan lyhyet risteilyt ovatkin suosittuja ja pitkä viikonloppu on juuri sopivan mittainen monelle nuoremmallekin pariskunnalle, joka haluaa testata olisiko jokiristeily mukava tapa matkailla jatkossakin.
Viva Cruises tekee risteilyjä ympäri vuoden ja erityisesti joulun alla tehtävät joulumarkkinaristeilyt ovat suosittuja. ”Tunnelma niin laivoilla kuin kaupungeissakin on maaginen. Pääsemme aivan kaupungin keskustoihin ja viivymme kohteissa myöhään iltaan niin, että varmasti ehtii nauttimaan tummenevasta illasta kaikkine jouluvaloineen ja tietenkin hyvästä glühweinista”, Patrick sanoo.
Muita risteilyjen teemoja ovat muun muassa ruoka, viinit ja hyvinvointi.

Aluksilla on runsaasti henkilökuntaa, ja palvelu on ensiluokkaista.

Leppoisaa lomailua

Jokiristeilyt tarjoavat leppoisan tavan tutustua Saksan – ja muidenkin maiden – joenvarsikaupunkeihin ja niiden nähtävyyksiin. Viva Cruises järjestää joka pysähdyspaikassa yleensä saksaksi ja englanniksi kiertokävelyn, joka vie juuri oikeiden nähtävyyksien äärelle ja oppaalta saa vinkit mukaviin ravintoloihin ja viinibaareihin, mikäli haluaa välillä nautiskella muuallakin kuin laivassa.
Kaupunkeja voi lähteä tutustumaan myös pyörällä, sillä aluksilla on mukana muutamia pyöriä, joita voi lainata maksutta.

”Matkustajiemme keski-ikä on 60,4 vuotta, mikä jokiristeilyillä on itse asiassa aika vähän. Monilla vieraiden keski-ikä on 68-69 vuotta. Meidän tavoitteenamme on saada matkustajiemme keski-ikää hilattua vielä hieman alaspäin. Tavoite on nyt 59 vuotta,” Patrick kertoo.

Pienen Span voi vuokrata omaan käyttöön.

Linnoja ja viiniviljelmiä

Viva Cruises järjestää risteilyjä ympäri Eurooppaa, kaikilla isoilla joilla. Vaihtoehtoja on monia. Düsseldorfista voi lähteä kohti pohjoista, Amsterdamiin, Rotterdamiin, Antwerpeniin ja Brysseliin. Tonavaa pitkin kohti itää, Wieniä ja Budapestia.
Saksassa vaihtoehtoja on useita, mutta yksi on ylitse muiden. Patrickin mukaan ehdottomasti kaunein reitti on Düsseldorfista alas Mainziin. ”Sen varrella on lukuisia vanhoja linnoja ja kauniita kumpuilevia kukkuloita viiniviljelmineen. Myös Moselin risteilyt tarjoavat kauniita maisemia”.

Oman viehätyksensä risteilyille tuovat sulkujen läpi menemiset. Mainin ja Tonavan risteilyillä sulkuja on useita, Reinillä muutamia. Sulut määrittelevät jokialusten leveyden, ja ne saavat olla maksamissaan 11,45 metriä leveitä ja 135 metriä pitkiä.

Kaiken kaikkiaan jokiristeily oli erittäin mieluisa kokemus. Koetin kovasti miettiä löytyisikö jotain valittamisen aihetta, mutta ei kerta kaikkiaan löytynyt.
Jokiristeilyt tarjoavat kiireetöntä lomailua ja hetkessä olemisen nautintoa. Viva Cruisesin slogan on sen mukainen ”Enjoy The Moments”.

 

Leena Aalto
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.