Jyväskylään uusi Alvar Aalto -vierailukeskus
Jyväskyläläiseen Aalto2-museokeskukseen rakentuu kesän aikana uusi vierailukeskus, joka johdattaa kävijät Aalto-kohteiden sekä keskisuomalaisten maailman- ja kulttuuriperintökohteiden äärelle.
Maksuton vierailukeskus avataan yleisölle Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä lokakuun 2026 alussa. Se toimii lähtöpisteenä tutustumismatkalle keskisuomalaisiin maailmanperintö- ja kulttuuriperintökohteisiin, saunakohteisiin, sekä merkittäviin Alvar Aallon kohteisiin.
Kulttuuria ja maailmanperintöä
Keskus esittelee Petäjäveden vanhan kirkon ja Struven ketjun lisäksi myös Aalto Works -kohteet eli kolmetoista Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta, joille on haettu Unescon maailmanperintötunnusta.
Jyväskylässä sijaitsevia Aalto Works -kohteita ovat Muuratsalon koetalo, Aallon kampus Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä sekä Säynätsalon kunnantalo. Lisäksi näyttelyssä pääsee tutustumaan muiden merkittävien Aalto-kohteiden historiaan sekä lukuisiin saunakohteisiin, joita saunamaakunta Keski-Suomi tarjoaa kävijöilleen.
Vahvistusta kulttuurimatkailulle
Konseptin halutaan vahvistavan alueen kulttuurimatkailua. Vierailukeskus tekee maailmanperintökohteista matkailijoille helpommin löydettäviä ja saavutettavia sekä kokoaa palveluja ja ajankohtaista tietoa yhteen paikkaan matkailijoiden lisäksi paikallisille kävijöille.
Vierailukeskuksen näyttely antaa mahdollisuuden syventyä maailmanperintökohteiden arkkitehtuuriin ja taustoihin elämyksellisen tiedon kautta. Tavoitteena on herättää kiinnostus ja innostaa kokemaan kohteet paikan päällä.
“Olemme innoissamme vierailukeskuksen rakentumisesta Jyväskylään Aalto2-museokeskukseen. Uskomme, että sen näyttelyosuus puhuttelee sekä kaupunkilaisia että matkailijoita. Pyrkimyksenämme on nostaa sekä Alvar Aallon rakennusten historiaa että tuoda esiin muita matkailuhelmiämme. Uudessa vierailukeskuksessa toteutuu uusi kaupunkistrategia sekä matkailun että kulttuurikohteiden näkökulmasta”, kertoo museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta.
Vierailukeskuksen toteuttamisesta vastaa Jyväskylän kaupunki yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Kumppanina toimivat Alvar Aalto -säätiö, Petäjäveden Vanhan Kirkon säätiö ja Maanmittauslaitos.
Lähde: Keski-Suomen museo
Kuva: Aalto2 / Nelli Rantanen
Jaa artikkeli: