Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Käytettyjä A380-koneita saa puoli-ilmaiseksi

A380-kone teki ensilentonsa kesäkuussa 16 vuotta sitten. Pandemian aikana monet lentoyhtiöt ovat luopuneet suurista koneistaan, sillä yhtiöiden mukaan koneen operointi on huomattavasti kalliimpaa kuin vaikka A350 tai B787-koneiden operointi. Matkustajat sen sijaan lentävät mieluusti tilavassa ja äänettömässä A380-koneessa.

Emiratesin rinnalla British Airways vannoo A380-koneiden nimeen. BA lentää konetyypillä mm. Los Angelesin, San Franciscon, Miamin ja Johannesburgin lennot.

Pari viikkoa sitten Airbus luovutti Emiratesille jo 120:n A380-koneen. Tämän jälkeen tehtaalta valmistuu enää kolme suurta jumboa, jotka nekin luovutetaan Emiratesille ensi vuoden tammi-, maalis- ja toukokuussa. Tämän jälkeen koneita ei enää valmisteta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Airbus päätti luopua A380-koneiden valmistuksesta helmikuussa 2019, kun lentoyhtiöt alkoivat suosia muun muassa pienempää ja kustannustehokkaampaa A350-konetta. 16 vuoden aikana Airbus on valmistanut yhteensä 251 A380-konetta 14 eri lentoyhtiölle.

  • Emirates, 123 konetta
  • Singapore Airlines, 19 konetta.
  • Lufthansa, 14 konetta.
  • British Airways, 12 konetta.
  • Qantas, 12 konetta
  • Etihad, 10 konetta.
  • Qatar Airways, 10 konetta.
  • Air France, 10 konetta.
  • Korean Air, 10 konetta.
  • Qantas, 6 konetta
  •  Asiana Airlines, 6 konetta
  • Thai Airways, 6 konetta.
  • Malaysian Airlines, 6 konetta.
  • China Southern, 5 konetta.
  • ANA, 3 konetta.

 

Pandemian aikana monet lentoyhtiöt siirtyivät matkustajakadon siivittämänä pienempiin koneisiin. Mutta jo ennen pandemiaa monet yhtiöt peruuttivat A380-tilauksiaan. Singapore Airlines luopui ensimmäisestä A380-koneesta jo vuonna 2017, vaikka kone oli alle 10-vuotias. Myös Emirates on luopunut jo vanhemmista koneistaan, vaikka sille on tulossa vielä muutama uusikin kone.

Pandemian alettua muun muassa Air France ilmoitti luopuvansa kaikista A380-koneistaan. Myös Lufthansa lähetti kuusi konetta romuttamolle ja Qatar Airwaysin CEO Akbar Al Baker on sanonut A380-koneiden olleen yhtiön suurin virheostos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suurien koneiden jälleenmyynti on myös hankalaa. Alkuvuonna suht uuden A380-koneen sai noin puoleen hintaan sen alkuperäisestä hinnasta. Suuret lentoyhtiöt koettavat kuitenkin päästä niistä eroon ja pienemmillä lentoyhtiöillä ei ole käyttöä niin suurille koneille.
Ainoa kauppa käytetystä koneesta on tehty, kun Singapore Airlines myi vanhan koneensa portugalilaiselle charteryhtiö Hi Fly:lle. Yhtiö on kuitenkin vaikeuksissa matkustusrajoitusten vuoksi.

Käytettyjä koneita ei oikein pystytä hyödyntämään rahtikäytössä. Ongelmana on painorajoitukset. Koneen lentomaksimipaino saavutetaan usein jo paljon ennen kuin koneen avara runkotila on rahtia täynnä. Se merkitsisi, että kone joutuisi lentämään puolityhjänä jäädäkseen alle maksimilentopainon.

Koneet eivät myöskään sovellu yksityisjeteiksi niiden suuren kokonsa vuoksi. Vaikka koneeseen saisi rakennettua hulppeat tilat, koneet ovat liian suuria monille kentille, eivätkä olisi näin ollen käytännöllisiä.
Saudi Arabian prinssi suunnitteli konetta yksityiskäyttöön. Sinne oli suunniteltu jo hissit kolmen kerroksen välille, konserttisali, 20 VIP sviittiä, autotalli ja turkkilainen sauna. Suunnitelmista kuitenkin luovuttiin.

Monet yhtiöt ovat alkaneet purkaa A380-koneita. Tällöin niistä saa vielä jonkin verran tuloja. Koneiden moottorit ovat arvokkaimpia, sillä ne ovat vasta muutamien vuosien ikäisiä. Myös osia sisustuksesta, siivet ja laskeutumistelineet menevät hyvin kaupaksi.
Koneen osista jopa 90 % saa kierrätettyä.

Kaikesta huolimatta Emiratesin CEO Sir Tim Clarke uskoo edelleen koneen käyttöön. Hänen mukaansa Emirates pitää konetyypin laivastossa ainakin vielä seuraavan 15 vuoden ajan. Emirates onkin yksin konetyypin suurimmista omistajista. Sillä on lähes puolet kaikista valmistetuista A380-koneista.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.