Hyppää sisältöön
· Leena

KLM lopettaa duty freen

Hollannin kansallinen lentoyhtiö KLM Royal Dutch Airlines lopettaa duty free-myynnin lennoillaan.

Ensimmäisessä vaiheessa duty free loppuu Euroopan lennoilla ensi heinäkuussa, ja tammikuussa 2020 vuorossa ovat mannertenväliset lennot.

Syyksi muutokseen KLM on ilmoittanut lisääntyneen verkkokaupan sekä kilpailun lentokenttien myymälöiden kanssa. Lentoyhtiö sanoo kuitenkin tutkivansa ”vaihtoehtoisia travel retail-muotoja” ja käynnistävänsä joitakin pilottihankkeita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka KLM muutoksellaan vähentää kassavirtaa, on vaakakupissa painanut myös polttoainekustannussäästöt, joita tullittoman myynnin lopettaminen lentoyhtiölle tuo, varsinkin mikäli lennon jälkeen jää myymättömiä tuotteita kärryihin.

Cannesissa pidetyssä Tax Free World Association-tapahtumassa NPD Travel Retail kertoi, että vain 12 prosenttia 3 068 haastatellusta lentomatkustajasta oli ostanut verovapaita tuotteita lentonsa aikana.

Viime vuosina useat kansainväliset lentoyhtiöt ovat etsineet vaihtoehtoja vähentääkseen polttoainekustannuksia alkaen lennoilla tarjottavista aterioista aina aikakauslehtien poistamiseen sekä entistä kevyimpiin istuimiin saakka.

KLM ei ole ensimmäinen lentoyhtiö, joka lopettaa duty freen lennoillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Delta Airlines lopetti vastaavan myynnin 2014, myös Qantas, American Airlines sekä United Airlines ovat tehneet vastaavan päätöksen.

Listan odotetaan kasvavan jatkossa, kun joukkoon liittyy muita lentoyhtiöitä.

 

Timo Kauppinen

 

 

Leena