
Kuvauksellinen Dalmatian rannikko tarjoaa loman viettoon enemmän kuin tarpeeksi
Kroatiassa tuntuu heti jotenkin kotoisalta. Ihmiset ovat leppoisia, eivät lörpöttele turhia, eivätkä myöskään hymyile, jos ei ole aihetta. Ihan kuin meillä. He ovat sydämellisiä ja ystävällisiä ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Se mikä meitä erottaa, on ilmasto ja maisemat.
Kroatia on helppo ja kaunis matkakohde. Vuoden 2023 alussa se otti valuutakseen euron, joka paikallisten mukaan nosti hintoja roimasti. Osasyynä hintojen nousuun on myös inflaatio, ja hinnat ovatkin paikallisten mukaan nousseet lähes 30 %. ”Jäätelö. Sen hinta on kohonnut taivaisiin. Jäätelöpallo maksaa kolme euroa ja 1,5 litran jäätelöpaketti kahdeksan euroa!”, tuskailee paikallisoppaamme.
Hintataso vähän hellittää, kun lähdetään Dubrovnikista pois.
Sivukujille
Hinnat todellakin ovat nousseet, etenkin Dubrovnikissa. Pääruokaa ei juuri alle 30 euron saa, ja oluttuoppi maksaa lähes 10 euroa. Viehättäviä ja hieman edullisempia ravintoloita on pääkadun vuoren rinteen puoleisessa osassa. Ja herkullisen ravintolakokemuksen saat, kun jaksan kiivetä ylös muurin juureen. Lady Pi-Pi on ulkoilmaravintola, joka on auki vaan hyvällä säällä eikä varauksia oteta vastaan. Ajoissa siis paikalle. Ruoat tehdään ulkogrillissä ja ovat todella hyviä. Nimensä ravintola on saanut sen ulkopuolella olevasta melkoisen riettaasta patsaasta.

Ruuhkainen keskusta
Dubrovnikiin riittää hyvin päivä-kaksi. Ihmispaljous ja Game of Thrones -kaupat ja -kiertokävelyt ruuhkauttavat pienen keskustan. Walk of Shame -portaiden äärellä jonotetaan kuvausvuoroa, ja kerrotaanpa kaupungissa, että yön pimeinä tunteina nuoret naiset replikoivat elokuvan kohtausta, jossa raput kävellään alas ilkosillaan.
Jos haluat kiertää vanhankaupungin muurilla kävellen, se maksaa huikeat 35 euroa. Kannattaa ostaa Dubrovnik passi, joka maksaa saman verran, ja jolla pääset muurin lisäksi moniin kaupungin museoihin.
Muurilla kävely kannattaa ajoittaa lähelle auringonlaskua, ja jäädä muurilla sijaitsevaan kahvilaan aperitiiville auringonlaskun ajaksi. Se on ehdottomasti paras paikka katsella auringon laskeutumista Adrianmereen.
Majoitusta varattaessa kannattaa muistaa, että vanhan kaupungin sisään ei pääse autolla, vaan matkatavarat pitää kantaa porteilta, useimmiten Pile Gatelta, jonka edessä on taksiasema. Mikäli ei asu aivan pääkadulla liepeillä, rappuihin pitää varautua. Ja niitä on paljon. Isojen matkalaukkujen kanssa homma on tuskaista.

Pistokeikka Mostariin
Kesällä Suomesta on parhaimmillaan parikin lentoa päivässä Dubrovnikiin ja Splitiin. Sitä kannattaa hyödyntää ja yhdistää kohteet. Kun vuokraat auton, saat jo viikkoon mahtumaan paljon. Ajomatka kaupunkien välillä kestää 3-4 tuntia reitistä riippuen. Ja jos vaan aika antaa myöten, suosittelen tekemään koukkauksen Bosnia Hertsegovinan Mostariin. Ajomatka Kroatian rannikolta Mostariin kestää vain 1,5 tuntia. On hyvä kuitenkin huomata, että kun viet auton toiseen maahan, vuokraamot veloittavat siitä noin sadan euron lisämaksun. Mutta samalla matkalla saat todella mielenkiintoisen käyntikohteen.
Myös passi pitää muistaa ottaa mukaan, sillä henkilökortti ei riitä, kun lähdetään EU-alueelta pois.

Roomalaiskaupunki
Splitin kaupunki on rakentunut Rooman keisari Diocletianuksen 200-luvun lopulla rakennetun palatsin ympärille. Palatsista on edelleen mittavia osia jäljellä, ja kiertely sen uumenissa ja ympärillä on kiehtovaa. Splitin vanha kaupunki ei itse asiassa ole mikään iso, ja sen saa helposti haltuun. Rannan puolella sitä reunustaa leveä rantakatu Riva kahviloineen ja ravintoloineen.
Kun kaupunki on kierretty, reviirin laajentaminen kannattaa tehdä paikallisten suosimaan Marjan-puistoniemekkeelle. Vuokraa kaupunkifillari ja pyöräile sen 10 kilometriä pitkä rantatie. Vaihtoehtoisesti voit kiivetä sen keskelle, mistä on hienot näköalat kaupunkiin ja merelle.
Täällä on myös yksi hienoimmista uimarannoista, Kasjuni Beach. Muita uimarantoja on kaupungin eteläpuolella ja pohjoispuolella Kastelan alueella.

Linnojen rivistö

Splitin pohjoispuolella, lähellä lentokenttää, on suunnattoman viehättävä Kastelan alue. Seitsemän pientä Kastelaa, eli linnaa, on vieri vieressä. Ne suojasivat aikanaan aluetta mereltä tulevilta hyökkäyksiltä. Kaikkien seitsemän kylän rantaa pitkin kulkee 7 kilometriä pitkä rantakatu. Alue on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa, ja viikonloppuisin aluetta kansoittavat perheet kävellen, rannoilla aikaansa viettäen ja kahvittelemassa.
Kastelaan pääsee Splitistä bussilla 40 minuutissa. Mikäli haluat asua hieman keskustan ulkopuolella, missä on hyvät rannat auringonottoon, kivoja ravintoloita ja hyvät kävelymaastot, suosittelen Kastelan aluetta. Täältä on kuitenkin kohtuu matka Splitin keskustaan. Myös Uber ja Bolt toimivat Splitissä ja hinnat ovat todella edulliset. Taksimatka Splitin ja Kastelan välillä maksaa sekin vain noin 15 euroa.
Itse asuin Kastel Novissa sijaitsevassa todella viehättävässä ja täysin varustellussa airbnb:ssä, jonka edestä lähtivät bussit, rantaan oli parin minuutin kävelymatka ja kaupat ja leipomot olivat aivan vieressä. Lisäksi emäntämme Jelena oli loistava vinkkien antaja.

Luontoretki Krkaan
Split on erinomainen kohde, sillä sen ympärillä on monta käymisenarvoista kohdetta. Krkan luonnonpuisto reilun tunnin ajomatkan päässä on kiva kohde päiväsiltään, mutta lomalla ei pitäisi hötkyillä. Luonnonpuiston kupeessa sijaitseva pieni Skradin tai rannikolla sijaitseva Sibenik ovat molemmat yöpymisen arvoisia.
Skradin on suosittu purjehduskohde ja rantakadulta löytyy paljon hyviä ravintoloita. Sibenikin vanhakaupunki on puolestaan hurmaava, sokkeloinen labyrintti, jonka jokaisen kulman takaa löytyy jotain jännittävää.
Krkan luonnonpuistoon mennään katsomaan vesiputouksia. Niille pääsee Skradin kaupungista joko kävellen noin tunnissa tai vesibussilla. Vesiputousten luona on kahviloita ja ravintoloita, ja eri vesiputouksia kierrellen täällä saa kulumaan lähes koko päivän.

Hurmaava Trogir
Trogirin vanhakaupunki on noin 30 kilometrin päässä Splitistä ja sinne pääsee paikallisbussilla parilla eurolla. Matka kestää noin tunnin, mutta on sen väärtti. Bussi nro 37 on sama, jolla pääsee lentokentälle ja Kastelan alueelle. Kastelasta tänne on vain vartin bussimatka.
Trogirin vanhakaupunki sijaitsee pienellä saarella, jonka sokkeloisille kujille eksyy mielellään. Pieniä ravintoloita ja kauppoja tulee vastaan joka kulman takaa. Koko paikka huokuu historiaa, onhan se perustettu jo 200-luvulla eaa ja siellä ovat olleet niin kreikkalaiset, roomalaiset kuin venetsialaisetkin.

Splitin edustan saaret
Splitin edustalla olevista saarista on vaikea valita. Lähimpänä, noin tunnin matkan päässä on Brač. Bolin kaupungin laidalla on Kroatian ehdottomasti tunnetuin ranta, merivirtojen mukana muotoaan muuttava Zlatni Ratin hiekkasärkkä. Siellä vietetään koko päivä, ravintolat ja baarit pitävät huolen, että nälkä tai jano ei pääse yllättämään.

Korčula on kauimmainen saari ja sinne matka kestää 2,5 tuntia. Saaria on vaikea laittaa järjestykseen, mutta Korčula on ehkäpä suosikkini. Sen vanha kaupunki on rakennettu kukkulalle ja kujia pitkin on mukava kuljeskelle. Ravintoloita on kaikkialla.

Hvar on saarista kallein ja sinne mennään näyttäytymään. Se on paikka, jonne mennään massiivisella purje- tai moottoriveneellä, jossa on palkattu miehistö. Alukset ovat satama-altaassa vaikuttavassa rivissä, ja baarit, kahvilat ja ravintolat ovat täynnä kauniita, komeita ja ruskettuneita ihmisiä.

Visin saari pongahti maailman kartalle, kun Mamma Mia 2 filmattiin siellä. Saaren historia on jännittävä, sillä Tito piileskeli siellä sodan aikana. Saarella ovat piileskelleet myös sukellusveneet, joita varten rannikolla on syviä luolia.
Merivirrat kulkevat pitkin Albanian ja Kroatian rannikkoa ylös luoteeseen, ja Italian puolelle. Sanotaankin, että siinä on syy, miksi Kroatian rannikon vesi on niin puhdasta ja kirkasta.
Lähes kaikki Dalmatian rannikon rannat ovat pikkukivirantoja. Siksi täällä on hyvä olla uimatossut mukana, sillä kivikkoisilla rannoilla viihtyvät myös merisiilit.

Hyvää elämää
Kroatia muistuttaa hyvin paljon Suomea. Ihmiset ovat yllättävä samanlaisia kuin me. Myös työn tahti on kuin meillä. Ihmiset ovat töissä kahdeksan tuntia ja pitkät illat on omistettu perheelle ja harrastuksille.
”Vanhempani muuttivat aikanaan Saksaan, missä minäkin synnyin ja kävin kouluni. Opiskelujen jälkeen tein vähän aikaa töitä Saksassa mutta sitten muutin Kroatiaan”, kertoo airbnb-emäntämme Jelena. ”Työn tahti Saksassa on paljon hektisempi. Siellä olevat ystäväni ovat töissä ilta seitsemään, kahdeksaan. Ja jos tahti ei kiinnosta, niin tulijoita on. Elämä täällä on paljon parempaa.”
Keskipalkka Kroatiassa on noin tuhat euroa netto. “Monet valittavat, että palkkojen pitäisi olla korkeammat. Mutta he unohtavat, että he omistavat kotinsa, joissa asuvat, ja jotka he saivat Jugoslavian kommunistisen hallinnon aikana. Kun kommunismi loppui, ihmiset onnistuivat jäämään asumaan näihin aikoinaan valtion omistamiin kiinteistöihin tai ostamaan ne murto-osalla niiden todellisesta markkina-arvosta. Eurostatin vuoden 2020 tilastojen mukaan Kroatiassa on Euroopan neljänneksi eniten omistusasuntoja, noin 91 % kansalaisista omistaa asuntonsa. Enemmän on vain Romaniassa (95 %), Slovakiassa (92 %) ja Unkarissa (92 %). Ihmiset eivät ainoastaan omista omaa kotiaan, vaan perivät asunnon myös vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan.”

Iso bisnes
Airbnb on Kroatiassa, etenkin Dalmatiassa ja Istriassa, iso bisnes. Kun katselee ympärilleen, lähes kaikki omakotitalot ovat 3-kerroksisia. Omistajat asuvat keskimmäisessä kerroksessa, ylintä kerrosta vuokrataan airbnb:nä ja alinta joko jollekin yritykselle. Se tuo hyvän lisätulon ja mahdollistaa paremman elintason.
”On puhuttu, että airbnb-toimintaa rajoitettaisiin myös Kroatiassa. Puheissa on ollut, että lyhytaikaista vuokraustoimintaa saisi maksimissaan harrastaa 3 kuukautta vuodesta”, Jelena kertoo. Jelenan vuokraama kahden makuuhuoneen viehättävä asunto Kastel Novissa maksaa kesäisin noin 1000 euroa viikkoa ja talvisin noin 1000 euroa kuukaudessa. ”Airbnb-tulo on monelle merkittävä lisätulo eritoten rannikolla.”

Kroatian isojako
Kun Kroatia itsenäistyi Jugoslaviasta ja valtion omistama omaisuus jaettiin, tehtiin Kroatiassa omaperäinen ratkaisu. Valtion omistamat tehtaat, tuotantolaitokset ja muu omaisuus jaettiin parin sadan luotetun miehen kesken. Osa onnistui pitämään yritykset toiminnassa ja kehittämään niitä, osa ei. Ja osa menestyneistä vei omaisuuden ulkomaille. Kroatialaiset ovat edelleen näreissään asiasta, mutta tehty mikä tehty. Nyt yrittäjyys on pikku hiljaa yleistynyt ja vauraus koko kansalla kasvanut.
”Elämä on täällä nyt hyvää. En muuttaisi täältä enää mihinkään”, summaa Jelena.
Leena Aalto
Talvi 2023/24
Jaa artikkeli: