Hyppää sisältöön
Koiravaljakko
· Riikka Krenn

Lapin koiravaljakkoyritysten ympärillä kuohuu

Koiratarhojen elinoloissa ja yritysten toiminnassa paljastuneet epäkohdat ovat nousseet keskusteluun Lapissa.

Lukuisat entiset työntekijät kertovat räikeistä puutteista koiratarhojen elinoloissa ja valjakkokoirien kohtelussa. Ongelmia on myös työntekijöiden olosuhteissa. Lapin suurimman sanomalehden Lapin Kansan heinäkuisten artikkelien laukaisema keskustelu velloo pohjoisessa edelleen.

Laiminlyöntejä sekä eläinten hoidossa että yritystoiminnassa

Yli kymmenen entistä työntekijää kertoo sekä eläinten että ihmisten huonosta kohtelusta inarilaisella Ridenorth-koiratarhalla. Ongelmat ulottuvat eläinten hoidon räikeistä laiminlyönneistä palkanmaksun ja työolojen ongelmiin.

Ridenorth nousee keskiöön yli kymmenen entisen työntekijän kertoessa vakavista epäkohdista, mutta kyseessä ei Lapin Kansan mukaan ole yksittäistapaus.

Toisessa jutussaan lehti käsittelee alan ongelmia laajemmasta kulmasta ja useissa alan yrityksissä työskennelleiden henkilöiden lausuntoihin perustuen. Tilanne on takavuosiin nähden hieman parantunut, mutta ongelmia on edelleen paljon.

Myös viranomaistoiminnassa kehittämisen varaa

Koiravaljakkoajelujen kysyntä on kasvussa. Sen myötä ongelmaksi nousevat kokemattoman työvoiman käyttö ja vaativan taloustilanteen korostama tehokkuusajattelu, jossa eläinten hyvinvointiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Osa alan yrityksistä toimii vastuullisesti ja asianmukaisesti, mutta joukossa on myös räikeitä poikkeuksia.

Haastatellut kertovat muun muassa puuttellisesta ruokinnasta ja sairastuneiden koirien hoidon laiminlyönneistä. Koiratarhojen ja valjakkoyritysten toimintaa myös valvotaan haastateltujen mukaan edelleen puutteellisesti.

Lapin Kansa on julkaissut artikkeleistaan nyt myös saksan-, ranskan- ja espanjankieliset versiot tuodakseen epäkohtia koiravaljakkoyritysten valtaosin ulkomaisen asiakaskunnan ja työntekijöiden tietoisuuteen.

Kuva: Istockphoto

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.