Lentoyhtiö maksumieheksi lakkotilanteissa
EU:n tuomioistuimen 17.4. tehdyn päätöksen mukaan lentoyhtiö joutuu maksamaan asiakkaille korvauksia, mikäli lento peruuntuu tai myöhästyy lentoyhtiön sisäisen lakon vuoksi.
Tähän asti lakko on luettu poikkeusolosuhteeksi.
Päätöksen taustalla on TUIflyn tapahtumat vuodelta 2016. Silloin yhtiön rakennemuutokset johtivat matkustamohenkilöstön poissaoloihin. Jopa 89 % lentokapteeneista ja 62 % matkustamohenkilökunnasta jäi sairaslomalle yhden viikon aikana. Korpilakon vuoksi TUI joutui peruuttamaan lentoja ja osa lennoista myöhästyi tuntikausia.
TUI kieltäytyi maksamasta asiakkaille korvauksia vedoten poikkeusolosuhteisiin.
Korvausten määrät olisivat olleet 250 – 600 euroa lentojen pituudesta riippuen.
EU:n EC 261 -asetuksen mukaan lentoyhtiön korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on lentoyhtiön virheen takia myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia.
Lentoyhtiön korvausvelvoitteen katsotaan raukeavan, jos häiriön syynä ovat poikkeusolosuhteet. Näihin luetaan esimerkiksi huonot sääolosuhteet tai terveyteen liittyvät hätätilanteet. Aiemmin myös odottamattomat lakot katsottiin kumoavan korvausvelvoitteet. Nyt asiaan on tullut muutos ja lentoyhtiö katsotaan korvausvelvolliseksi myös lakkojen vuoksi peruuntuneista ja myöhästyneistä lennoista.
Korvaussumma voi nousta jopa 600 euroon ja korvausta voi hakea takautuvasti kolmen vuoden ajan.
Jotta EC 261 on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella.
on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella.
Jaa artikkeli: