Hyppää sisältöön
Souk, Masqat
· Ikkunapaikka

Löydä Omanin ihmeet

Jatka kesää tekemällä tänä syksynä matka Omaniin tai pakene talvipakkasia ja etsiydy Omanin aurinkoon.

Yhteistyössä: Visit Oman

Aina Omaniin

Ajanjaksoa lokakuusta maaliskuuhun pidetään yleensä miellyttävimpänä aikana vierailla Omanissa. Tuolloin voit kokea kaupunkien ja syrjäseutujen autenttisen arabikulttuurin, mutta pääset myös nauttimaan rantaelämästä. Seikkailu ja rentoutuminen käyvät käsi kädessä Omanissa.

Tiesitkö, että voit matkustaa Omaniin kesälläkin? Silloin on tietenkin hieman lämpimämpää, mutta kuiva lämpö ei tunnu liian painostavalta ja sisätiloista löytyy aina ilmastointi. Vuoristossa on viileämpää ja maan eteläisessä osassa Salalan tienoilla pääsee toisinaan kokemaan viilentävän sadekuuronkin. Ranta tai uima-allas ei ole koskaan kaukana Omanissa.

Talviaurinkoa Omanissa

Kun päivän keskilämpötila on Omanissa talvisinkin 25 asteen tienoilla, voit tehdä siellä mitä vain haluat. Tutustu Masqatiin ja sen värikkäisiin basaareihin sekä vaikuttaviin moskeijoihin tai lähde patikoimaan Jabal Shamsin vuorille. Rentoutuminen kirjan kera altaan äärellä palmupuun varjossa ei sekään ole hullumpaa talvipäivän puuhaa.

Ulkoilmaihmisten ja adrenaliinia kaipaavien ei kannata jättää väliin vierailua kiipeilyseinällä Omanin Grand Canyonissa Jabal Shamsissa tai Jabal Akhdarissa. Lisäksi melonta Wadi Dayqahissa ja Wadi Bani Khalidissa kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Vietätkö mieluummin lomasi vedessä? Koko rannikon mitalta löytyy paikkoja sukeltaa, ja vuotuinen valashaikausi kestää syyskuusta marraskuuhun, jolloin on hyvät mahdollisuudet bongailla valaita.

Omanin historia

Oman on arabimaiden vanhin itsenäinen valtio ja se onkin yksi planeettamme vanhimmista asutuista seuduista. On arvioitu, että Omanin alueella on elänyt ihmisiä jo ainakin 106 000 vuotta.

Sen myös huomaa, kun matkustaa ympäri maata ja vierailee viidessä Unescon maailmanperintökohteessa – näihin lukeutuvat esihistorialliset hautapaikat, keskiaikaisten kaupunkien arkkitehtuuri sekä yhä nykyäänkin joissain osissa Omania käytössä olevien historiallisten kastelujärjestelmien vaikuttava infrastruktuuri.

Omanin eläimistö

Omanin maisemaan yhdistetään tyypillisesti kiehtovia aavikkoeläimiä, mutta siellä asuu myös muuta uskomattoman monipuolista eläimistöä. Ras al-Jinzin kilpikonnien suojelualueella pesii neljä kilpikonnalajia, joista kaksi on uhanalaisia. Alueen ekoturismi mahdollistaa käynnit häiritsemättä kilpikonnien pesintää, ja kuoriutumiskaudella voikin seurata vastakuoriutuneiden kilpikonnanpoikasten ensiyrityksiä päästä mereen.

Saapuminen Omaniin, Masqat ja lentoasema

Masqat on Omanin pääkaupunki. Se muodostui alun perin useasta pienestä yhteen kasvaneesta kylästä, jotka kattavat nykyään suuren osan kaupunkia. Kaupunki on 1 500 neliökilometrin laajuinen ja siellä asuu melkein miljoona asukasta.

Masqatin kansainvälinen lentoasema sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Useimpien kansainvälisten lentoyhtiöiden lennot saapuvat varhain aamulla: Qatar Airways, Emirates Aviation ja Turkish Airlines. Jos tekee jatkolennon Dubaista, voi saapua Flydubain tai Omanairin lennolla, joita järjestetään päivän mittaan useita.

Lentoasemalla on helppo kulkea. Suomen kansalaiselle myönnetään ilmainen viisumi, jos vierailu maassa kestää alle 14 päivää. Maahantulossa saattaa olla ruuhkaa riippuen tulolennosta ja tarvittavista toimenpiteistä, joita voivat olla esimerkiksi valokuvaus, sormenjälkien otto sekä paluulipun esittäminen.

Useimmat hotellit sijaitsevat 15–30 minuutin matkan päässä lentoasemalta. Vie hieman pidempään päästä Muscat Bay Resortin alueelle, liikenteestä riippuen suunnilleen 30–45 minuuttia.

Älä jätä väliin Omanissa

  • Vuonna 2011 avattu Kuninkaallinen oopperatalo on Omanin merkityksellisin kulttuurirakennus. Siellä voi nauttia oopperoista, konserteista ja esityksistä; tarkista kalenteri täältä (link). Siellä kannattaa käydä, jos haluaa oppia lisää rakennuksen historiasta ja ihailla sen näyttävää arkkitehtuuria. 
  • Sulttaani Qaboosin suurmoskeija on yksi kaupungin kulttuuriaarteista. Tämä vuonna 2001 rakennettu moskeija on Omanin ainoa moskeija, joka on avoinna muillekin kuin muslimeille. Sen kermanvärisen marmorin koristamat sisäpihat, minareetit ja kultakupolinen rukoussali tekevät varmasti vaikutuksen. Pidäthän mielessä, että sekä miesten että naisten tulisi pukeutua asiaankuuluvasti (ei shortseja eikä hihattomia toppeja), ja naisten tulisi pitää huivia hiustensa peittona. On mahdollista vuokrata huivi, jos sellaista ei itse omista.
  • Muttrahin basaari on yksi vanhimmista kauppapaikoista. Se on puotien täyttämien kujien ja aukioiden sokkelo Masqatin satama-alueen tuntumassa. Kauppapaikka on avoinna iltakymmeneen, mutta monet puodeista sulkevat jo aiemmin. Tarvitset vähintään iltapäivän verran aikaa kävellä siellä ja imeä ilmapiiriä itseesi.

Äläkä unohda tinkiä hinnoista, se on osa kokemusta. Varaa aikaa kävellä rantaan saakka ja nauti maisemasta tai iltapäivän laskevasta auringosta nautiskellen omanilaista kahvia tai minttulimonadia.

Missä asua Omanissa?

Masqatia on pidetty viikonloppukohteena tai pysäkkinä matkalla tutkimaan Omanin muita osia. Mutta Masqat on myös aurinko- ja rantalomakohde lapsiperheille ja pariskunnille.

Suosituksia lapsiperheille

Muscat Bay on loistava alue rantalomaa etsiville perheille. Lomakeskukset sijaitsevat rannalla ja niistä on pittoreskit näkymät Al Hajar -vuorille. Sinne on vain 35–40 minuutin ajomatka lentoasemalta ja alle 15 minuutin matka kaupungista.

  • Shangri-la Barr Al-Jissah: Täällä on upeat mukavuudet kaikenikäisille lapsille. On lastenkerho, ulkoilmaelokuvateatteri, 6 uima-allasta, hiljaa virtaava joki ja monia muita aktiviteetteja. Lomakeskuksessa on 40 perhehuonetta, joissa on yhdistävä ovi. Lomakeskuksessa ei käytetä muovipulloja, joten jokaisesta huoneesta löytyy uudelleen täytettävä pullo, jota voi käyttää koko käynnin ajan, ja jokaisessa kerroksessa on juomavesiautomaatteja, joista pullon voi täyttää.
  • Jumeirah Muscat Bay: Tämä lomakeskus on vain hieman yli vuoden ikäinen. Lomakeskuksessa on 195 huonetta, mukaan lukien 10 villaa, ja 3 allasta, myös lasten allas. Lomakeskuksesta voi varauksen yhteydessä varmistaa vierekkäiset huoneet, jotta perheenjäsenet pääsevät asumaan lähelle toisiaan. Ravintoloita on 5 – ruokailemaan pääsee eri paikoissa aina rannalta kattoterassille.

Suosituksia pariskunnille

  • W Muscat: Tämä huikea luksushotelli sijaitsee viihdealueella, aivan Shatti Al-Qurumin rannalla, ja sieltä pääsee yleiselle hiekkarannalle. Hotellissa on 279 huonetta, joita kuvaillaan ihaniksi, vaikuttaviksi ja upeiksi. Hotelli tunnetaan arkkitehtuuristaan, joka on sekoitus omanilaista perimää sekä modernia tyyliä. Kaikista huoneista on merinäköala kokonaan tai osittain. Siellä on 6 kauppaa, Siddharta-kattolounge sekä tunnettu kiinalainen ravintola Ba Ban ja pihviravintola Char.
  • The Chedi: Se on seesteinen, rauhallinen ja elegantti. 162 Omanin kulttuurin inspiroimaa huonetta ja villaa. Hotellissa on kuusi ravintolaa, loungeja, kylpylä ja kolme uima-allasta, mukaan lukien Omanin pisin allas, 103-metrinen Long Pool. Sieltä pääsee myös hiekkarannalle.
  • Shangri-la Al Husn: Se sijaitsee Muscat Bayssä, samalla alueella kuin Shangri-la Barr Al-Jissah. Tämä osa lomakeskusta on varattu vain aikuisille, eli yli 16-vuotiaille. Sen 180 huoneesta on näkymät Omaninlahdelle. Sieltä löytyy yksityisranta ja ääretön allas. Ravintoloita on 4, mukaan lukien intialainen Aangan, jota pyörittää erittäin arvostettu keittiömestari Rohit Ghai, joka toi lontoolaiselle Jamavara-ravintolalle Michelin-tähden. Siellä kannattaa ruokailla käyntisi aikana.

Eikä Masqatissa ole pelkästään 5 tähden hotelleja. Tässä muutamia 4 tähden suosituksia:

  • Intercity Hotel Muscat: Se on suhteellisen uusi hotelli, jossa on 263 huonetta, joista 70:ssä on väliovi. Sen alueella on ulkoilma-allas, kuntokeskus ja terassi, jossa voi istuskella ja nauttia ihanasta säästä. Hotellia vastapäätä on kauppakuja, josta löytyy kauppoja, ravintoloita, kahviloita sekä Starbucks. Buffet-aamiainen, -lounas ja -illallinen. Hyvä palvelua. Huomaathan, että tämä on alkoholiton hotelli.
  • Crowne Plaza Muscat: Kaupungin keskuksessa kallion päällä sijaitsevasta hotellista on upeat panoraamanäkymät. Mukavuuksina on ääretön allas, yksityisranta ja vain kivenheiton päässä oleva kävelykatu, joka ulottuu paikallisiin nähtävyyksiin – Qurumin kansallispuistoon ja Kuninkaalliselle oopperatalolle. Tenniskenttiä, sisä-squashkenttä ja kuntokeskus. Luultavasti kaupungin parhaalla sijainnilla oleva hotelli.
  • Sheraton Oman Hotel: Vuonna 1985 rakennetulla ja 2016 kunnostetulla hotellilla on 5 tähteä, mutta uusiin hotelleihin verrattuna sanoisimme, että oikeampi tähtiluokitus olisi 4+. Se sijaitsee kaupungin keskustassa, lähellä Muttrahin basaaria ja kansallismuseota. Se on Omanin korkein hotelli, ja baarista sen kattotasolta on upeat näköalat. Ulkoilma-allas, kuntokeskus, kylpylä ja puutarha. Huoneet ovat tilavia, etenkin kylpyhuoneet. Loistava aamiainen, hyvää iltapäiväteetä, hyvää palvelua henkilökunnalta, joka on erittäin avuliasta ja ystävällistä.

Lue lisää Omanista täältä

Yhteistyössä: Visit Oman

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].