Hyppää sisältöön
· Riikka Krenn

Lufthansan suorat reittilennot Oulun ja Münchenin välillä ympärivuotisiksi

Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa käynnistää suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä myös tulevalle kesäkaudelle. Sekä tulevan kesäkauden että ensi talven lennot ovat nyt varattavissa.

Lisäksi talvikauden lennot jatkuvat ensi talvena, ja täten historiallisesta lentoreitistä tulee ympärivuotinen. Kyseessä on Pohjois-Suomen ainoa ympärivuotinen kansainvälinen lentoyhteys. Edestakaiset reittilennot operoidaan kesäkaudella tiistaisin ja lauantaisin 31. maaliskuuta alkaen. Talvikauden lennot operoidaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin maaliskuun loppuun asti sekä jälleen 30. lokakuuta alkaen.

Reitti on saanut positiivisen vastaanoton

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari kertoo lentoreitin jatkumisen olevan merkittävä askel koko Oulun alueen matkailulle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Ympärivuotinen, suora kolmen tunnin yhteys Münchenistä Ouluun tuo uutta positiivista virettä ja kasvua Oulun alueen kansainväliseen matkailuun. Saksalaisia matkailijoita on edellisvuosina vieraillut Oulussa toiseksi eniten heti Norjasta saapuneiden matkailijoiden jälkeen, kun mitataan kansainvälisten matkailijoiden määrää, mutta ympärivuotisen lentoyhteyden myötä Saksa ohittanee Norjan lähtöalueena. Reitin jatkuminen mahdollistaa myös monipuolisen yhteistyön saksalaisten matkanjärjestäjien kanssa, sanoo Kivisaari.

Lentoreitti Oulun ja Münchenin välillä avattiin 16. joulukuuta 2023, joten reitti on ollut toiminnassa kuukauden ajan. Uuden lentoyhteyden vastaanotto on ollut positiivinen.

Münchenin lentoasema, Franz Josef Straußin lentoasema on Saksan toiseksi suurin ja Euroopan seitsemänneksi suurin lentoasema, josta on hyvät jatkolentoyhteydet ympäri maailmaa niin liikematkustajille kuin vapaa-ajan matkailijoille. Kesäkaudeksi Oulu–München -lentoreitin aikataulu muuttuu talven aikatauluun verrattuna yhdellä päivällä, jotta matkustajille voidaan tarjota mahdollisimman kattavat jatkoyhteydet Münchenin lentoaseman kautta. Kesäkauden lennot yhdistävät Oulun kätevästi yli 50 jatkolennolle, muun muassa Pariisiin, Madridiin, Wieniin ja Brysseliin.

Ympärivuotinen lentoyhteys tuo uusia mahdollisuuksia oululaisille yrityksille

Ympärivuotisen lentoreitin odotetaan tuovan uusia mahdollisuuksia Oulun seudun yrityksille Saksan markkina-alueella ja Keski-Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Lufthansan päätös sitoutua Ouluun on merkittävä. Ympärivuotinen yhteys avaa oululaisille yrityksille aivan uudella tapaa mahdollisuuksia hyödyntää suoraa reittiä Keski-Eurooppaan. Myös lentorahdin kannalta ympärivuotinen säännöllinen yhteys on hyödyllinen. Odotan tämän lentoyhteyden tuovan Oulun seudulle uutta kasvua paitsi matkailuun myös monille muille toimialoille, toteaa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

München on taloudellisesti yksi Saksan tärkeimmistä kaupungeista ja merkittävä kansainvälinen liike-elämän keskus. Münchenin seudulla sijaitsee lukuisia kansainvälisiä suuryrityksiä, esimerkiksi BMW:n, Siemensin ja Allianzin sekä Microsoftin Euroopan pääkonttorit. Lisäksi Nokialla on merkittävästi toimintaa Münchenissä ja Ulmissa, jonne on vähän yli tunnin junamatka Münchenistä.

Oululaisten vapaa-ajan matkailijoiden näkökulmasta Baijerin alue on monipuolinen: alueelta löytyy alppimaisemia, linnoja ja tunnelmallisia kyliä. München on matkakohteena tunnettu muun muassa joulutoreistaan ja tapahtumistaan, kuten vuotuisesta Oktoberfest-olutjuhlasta sekä jalkapallojoukkue FC Bayern Münchenistä. Alpeillekin on kaupungista vain parin tunnin junamatka.

Kesäkauden ja tulevan talven lennot ovat jo saatavilla

Ympärivuotisen lentoyhteyden toivotaan nostavan Oulun lentoaseman matkustajalukuja, jotka ovat koronavuosien jälkeen romahtaneet. Tavoitteena on, että Oulun lentoasema nousee takaisin Suomen toiseksi vilkkaimmin liikennöidyksi lentokentäksi.

– Oulu−München-reitti on ollut erinomainen lisäys lentoasemiemme reittitarjontaan. Yhteys on nauttinut matkustajien suosiosta ja vahvistanut Pohjois-Suomen saavutettavuutta Keski-Eurooppaan merkittävästi. Suosio näkyy nyt lentojen jatkumisena ympärivuotisesti, mistä olemme todella iloisia, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.

Lentoaikataulut 31.3.2024 alkaen (tiedot 17.1.2024)

Lauantai

LH2490 München 12:10 Oulu 16:15

LH2491 Oulu 17:05 München 19:10

Tiistai

LH2490 München 12:10 Oulu 16:15

LH2491 Oulu 17:05 München 19:10

 

Lähde ja kuva: Visit Oulu

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.