Saksan Deutsche Bahn ja Ranskan SNCF kertovat avaavansa suoran junayhteyden Berliinin ja Pariisin välille. Matka-aika ICE-junalla on noin kahdeksan tuntia.
Suurnopeusyhteys pääkaupunkien välillä palvelee sekä vapaa-ajan matkustajia että liikematkustusta.
Matka-aika Berliinin päärautatieaseman ja Pariisin Gare de L’Estin välisellä suurnopeusreitillä on noin kahdeksan tuntia. Juna pysähtyy vain kolmella asemalla: Saksan puolella Frankfurt Südissä sekä Karlsruhessa ja Ranskan puolella Strasbourgissa. Aiemmin junamatkustus Berliinin ja Pariisin välillä on vaatinut vähintään yhden junanvaihdon tai matkustuksen Itävallan ÖBB:n operoimalla, yli 13 tuntia kestävällä yöjunalla.
Suunnitelman mukaisesti uusi reitti avataan liikenteelle 16. joulukuuta 2024 ja varauksia on mahdollista tehdä 16. lokakuuta 2024 alkaen. Hinnat Berliinin ja Pariisin välillä alkavat 59 eurosta suuntaansa.
Reittiä liikennöidään aluksi päivittäin, jolloin se tarjoaa kokonaisuudessaan 320 000 matkustajapaikkaa vuodessa. Palvelu toteutetaan SNCF:n ja DB:n välisen Alleo-yhteistyökumppanuuden kautta, ja junassa on sekä ranskalaista että saksalaista henkilökuntaa.
Kuva: Deutsche Bahn
Jaa artikkeli: