Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Makumatka Israeliin

Kansainvälisesti arvostettu tähtikokki, keittokirjailija Adeena Sussman luo upeita makuelämyksiä yksinkertaisista aineksista. Hän vie lukijansa Israelin vilkkaille ruokatoreille aistimaan niiden tuoksuja, makuja ja kauniita asetelmia. NY Times ja  Bon Appétit ovat valinneet Sussmanin Sababa-kirjaa “keittokirjaksi, joka vie israelilaisen keittiön seuraavalle tasolle”. Nyt Adeena Sussman haluaa, että pohjoismaisetkin lukijat saavat tutustua hänen parhaimpiin ohjeisiinsa israelialaisesta keittiöstä – joka on myös valittu vuoden 2020 trendikkäimmäksi keittiöksi.

Sussman perehdyttää lukijansa israelilaisiin arkiruokiin, jotka vakuuttavat yksinkertaisilla ja yllättävillä resepteillään. Sababa on täynnä herkullisia ruokia, joiden inspiraation lähteenä ovat olleet Adeenan kulinaristinen näkemys ja hänen elämänsä Tel Avivissa, jossa hän asuu tunnetun Kamelitorin laidalla. Lukijoille on tarjolla kaikkea kotitekoisista mausteista tahiniin, hummukseen, grillattuun kanaan, rib-eye-pihveihin, lampaankyljyksiin, kala-kebabiin, kokonaisena grillattuun kalaan ja jälkiruokiin. Idea on yksinkertainen: jokainen osaa kokata Adeenan ihanilla ohjeilla ja  jokainen voi tehdä arkisesta kesäisestä ruoanlaitosta monipuolisempaa ripauksella luovuutta – ja grillihiiliä.

“-Minulle on tärkeää saada ihmiset arvostamaan ruokaa, jota on helppo laittaa ja joka kokoaa yhteen perheen ja ystävät. Haluan säilyttää kaikki arjen ruoanlaittoon sisältyvät hyvät asiat ja tarjota lukijoilleni uusia luovia ideoita. Rakastan grillausta ja kesää ja odotan innolla, että saan jakaa nämä ruokaohjeet lukijoideni kanssa”, Adeena Sussman toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Adeenan paras grillimenu:

 

Kastike

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tahini

21/2 dl tahini-tahnaa

3 valkosipulinkynttä murskattuna

2 dl jäävettä (tarvittaessa enemmän)

1 dl vastapuristettua sitruunamehua (tarvittaessa enemmän)

2 tl suolaa (tarvittaessa enemmän)

 

Laita tahini ja valkosipuli yleiskoneen kulhoon. Sekoita ja lisää jäävettä ohuena nauhana, kunnes tahini on kevyttä ja kuohkeaa – noin 1 minuutin ajan. Lisää sitruunamehu ja suola ja sekoita vielä 30 sekuntia. Mausta suolalla ja sitruunamehulla ja lisää niitä tarvittaessa. Tahini säilyy jääkaapissa jopa viikon. Voit raikastaa tahinia tilkalla vettä tai sitruunamehua ennen tarjoilua.

 

 

 

Leipä

Ohuet za’atar-leivät

6 leipää

Aktiivinen valmistusaika: 20 min

Kokonaisvalmistusaika: 1 h 45 min

 

8,5 dl vehnäjauhoja (tarvittaessa enemmän)

11/2 tl hienorakeista merisuolaa

11/4 tl pikahiivaa

2 rkl + 1 dl extra virgin -oliiviöljyä (öljyä tarvitaan tämän lisäksi kulhon voiteluun)

2 tl hunajaa

21/2 dl lämmintä vettä

1 dl za’atar-mausteseosta (toiselta nimeltään Syyrian oregano)

 

Sekoita jauhot, suola, hiiva, 2 rkl oliiviöljyä, hunaja ja vesi yleiskoneen kulhossa taikinakoukulla. Sekoita matalalla keskinopeudella 1 minuutin ajan. Lisää sitten nopeutta keskitasoon ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Taikinan tulee olla tahmeaa mutta ei kiinni tarttuvaa. Lisää jauhoja ja jatka vaivaamista tarvittaessa 4–5 minuutin ajan. Laita taikina voideltuun astiaan ja peitä puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Anna seistä lämpimässä paikassa, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaisteksi.

Kuumenna grilli keskilämmölle (jos kypsennät uunissa, lämitä uuni korkeimpaan mahdolliseen lämpötilaan (noin 260–290 °C). Laita grilliin tai uunin pohjalle pizzakivi tai valurautapannu (uunin pohjalle voi asettaa myös leivinpaperin). Leikkaa leivinpaperista kuusi neliötä (25 x 25 cm). Sekoita 1 dl oliiviöljyä ja za’atar -mausteseosta pienessä kulhossa.

Kun taikina on noussut, aseta se kevyesti jauhotetulle työtasolle. Leikkaa taikina kuuteen yhtä suureen osaan. Öljyä kädet ja muotoile taikina pyöreiksi palloiksi. Lisää sitten työtasolle jauhoja ja leivo taikinapallot noin 25 cm:n kokoisiksi pyöreiksi letuiksi. Anna levätä 5 minuuttia ja leivo leipiä sitten uudelleen. Peitä puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Aseta kukin taikinalettu yhden leivinpaperista leikatun neliön päälle. Käytä ruokalusikkaa ja lisää 1,5–2 ruokalusikallista za’atar -seosta jokaisen taikinapalan keskelle. Levitä seos lusikalla niin, että reunoille jää 4 cm tyhjää.

Jätä leivinpaperi taikinan alle ja paista 6–7 minuuttia tai kunnes leipä on kullankeltaista ja pehmeää (taikinaan muodostuvista kuplista ei ole haittaa). Tee sama kaikille leiville.

Tarjoillaan lämpimänä tai samana päivänä. Jos leivät tarjoillaan paistamisen jälkeisenä päivänä, lämmitä niitä uunissa 150 °C:ssa 6–7 minuutin ajan. Voit jäähdyttää leivät heti paistamisen jälkeen, pakata yksittäin ja pakastaa. Leivät säilyvät pakkasessa enintään kolme kuukautta.

 

 

Salaatti

Kaali-omena-granaattiomenasalaattia kuminakastikkeella

8–10 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 10 min

Kokonaisvalmistusaika: 30 min

 

1 ohueksi viipaloitu omena, josta on poistettu kota ja siemenet

¾ dl omenasiiderietikkaa

350 g suikaloitua lehtikaalia

350 g suikaloitua punakaalia

1 pieni punasipuli ohueksi viipaloituna

1 iso porkkana suikaloituna

2 kevätsipulia erittäin ohutta suikaloituna (vihreät ja valkoiset osat)

2 retiisiä erittäin ohueksi suikaloituna

1 dl extra virgin -oliiviöljyä

2 rkl dijon-kokojyväsinappia

1,5  rkl hunajaa

1,5 tl jauhettua kuminaa

1 tl suolaa

¼ tl vastajauhettua mustapippuria

1 dl granaattiomenan siemeniä

½ dl hienonnettua tuoretta korianteria

½ dl hienonnettua tuoretta minttua

1 dl kevyesti paahdettuja kurpitsansiemeniä kuorineen

Sekoita omenat ja 1 tl omenasiiderietikkaa suuressa salaattikulhossa. Lisää lehtikaali, punakaali, punasipuli, kevätsipuli ja porkkana. Sekoita kaikki kulhossa. Ota esille astia, jossa on tiivis kansi. Sekoita oliiviöljy, loppu omenasiiderietikka, hunaja, dijonsinappi, kumina, suola ja pippuri astiassa. Aseta kansi paikalleen ja ravista, kunnes kastike sakenee. Kaada salaatinkastike salaatin joukkoon, sekoita ja anna seistä vähintään 15 minuuttia (30 min vähentää omenaviinietikan happoisuutta). Sekoita ennen tarjoilua joukkoon granaattiomenan siemenet, korianteri, minttu ja kurpitsansiemenet.

 

 

Pikkupurtavat

Israelilainen maissi

4 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 15 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 25 minuuttia

 

4 kuorittua maissintähkää

¾ dl Labaneh-jogurttia tai kreikkalaista luonnonjogurttia

1 rkl hienonnettua korianteria

1 tl extra virgin -oliiviöljyä

¼ tl hienorakeista merisuolaa

¼ tl vastajauhettua mustapippuria

1 limetti lohkottuna.

2 dl fetajuustoa murennettuna

1 rkl za’ataria

1 pieni hienonnettu jalapeño, josta on poistettu siemenet

 

Kuumenna grilli tai grillipannu kuumaksi. Grillaa maissia 6–7 minuuttia. Kääntele välillä, kunnes maissiin muodostuu grillauspinta. Sekoita grillauksen aikana labaneh (tai jogurtti), korianteri, oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Raasta puolikkaan limetin kuori ja lisää jogurttiseokseen. Murenna fetajuusto lautaselle. Sivele jokaiseen maissintähkään noin 1,5 ruokalusikallista jogurttiseosta ja kierittele sitten fetajuustossa niin, että juusto tarttuu kiinni. Sirottele pinnalle za’ataria ja hieman jalapeñoa. Raasta loput limetin kuoresta suoraan maissin päälle. Tarjoile limettilohkojen kera.

 

 

Pääruoat

Entrecôte kahvimarinadin ja paistetun parsakaalin kera

2 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 10 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 35 minuuttia

 

680 g entrecôtea

1 pieni parsakaalikimppu, jossa on tukeva varsi

2 rkl extra virgin -oliiviöljyä

1 rkl suolaa

1 rkl karkeaksi jauhettua mustapippuria

½ dl karkeaksi jauhettuja kahvipapuja (samantyyppisiä kuin pressopannussa käytettävät kahvipavut)

1 rkl jauhettua kardemummaa

½ tl cayennepippuria

Dukkah-mausteseosta tarjoiluun (valinnainen)

 

Anna lihan lämmetä huoneenlämpöön sillä aikaa, kun valmistelet parsakaalin ja maustesekoituksen lihalle. Kuori parsakaalin kova kerros kuorijalla. Leikkaa varren kova kerros irti ja leikkaa parsakaali noin ½ cm paksuiksi “pihveiksi”. Sivele parsakaalipihvit oliiviöljyllä. Mausta suolalla ja pippurilla. Aseta sivuun. Sekoita kahvi, 1 rkl suolaa, 1 rkl pippuria, kardemumma ja cayennepippuri pienessä kulhossa. Kaada mausteseos isolle tarjoilulautaselle tai pieneen uunivuokaan. Ravista varovasti, jotta seos levittyy lautaselle. Painele lihaa seokseen niin, että mausteet tarttuvat kiinni. Nosta lihaa ja ravista lautasta niin, että kahviseos levittyy tasaisesti. Käännä liha ja paina toinen puoli mausteseokseen.

Kuumenna grilli, grillipannu tai valurautapannu keskilämmöllä. Jotta liha kypsyisi medium-kypsyyteen, paista sitä molemmilta puolilta noin 5–6 minuuttia siirtelemättä lihaa liikaa pannulla. Paista, kunnes liha saa paistopinnan, syvän värin ja rasva tirisee. Grillaa vielä 1–2 minuuttia, jotta liha kypsyy medium-kypsyyteen. Nosta liha pannulta ja peitä se foliolla. Anna vetäytyä 5 minuuttia ennen leikkaamista. Lihan vetäytyessä grillaa parsakaalia grillissä 2–3 minuuttia, kunnes se saa paistopinnan. Leikkaa liha poikkisyin ja tarjoile yhdessä parsakaalin kanssa. Tarjoile halutessasi myös dukkahia.

 

 

Kokonaisena grillattua kalaa ja perunoita pähkinä- ja avokado-tabboulehin kera (veg.)

4 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 10 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 30 minuuttia

 

5 rkl extra virgin -oliiviöljyä sekä jonkin verran myös voiteluun ja kiertämiseen

4 pientä kuorittua perunaa (jauhoinen lajike)

4 kokonaista kalaa (noin 450 g/kpl), esimerkiksi meribassia tai hammasahventa

Suolaa ja vastajauhettua mustapippuria maun mukaan

1 sitruuna, toinen puoli viipaloituna ohuiksi viipaleiksi, toinen lohkoina

Timjamin, rosmariinin ja oreganon oksia

1 tl makeaa paprikajauhetta

 

Jos käytät grilliverkkoa,voitele se kevyesti öljyllä ja lämmitä sitten grilli keskilämmölle. Jos käytät uunia, voitele uuniritilä, aseta se reunallisen uunipellin yläpuolelle ja lämmitä uuni 250 asteeseen.

Tee perunoihin haarukalla syviä reikiä. Kääri perunat puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen niin, että perunat ovat kauttaaltaan liinan peitossa. Lämmitä mikrossa 8–9 minuuttia, kunnes ne ovat lähes kypsiä mutta yhä hieman kovia. Ota perunat mikroaaltouunista ja anna jäähtyä. Suomusta ja puhdista kala. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kunkin kalan sisälle muutama sitruunaviipale ja muutama yrttioksa. Hiero kalan ulkopintaan runsaasti (2 rkl) oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Puolita perunat ja sekoita niihin 3 rkl oliiviöljyä ja paprikaa keskikokoisessa kulhossa. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla.

Jos grillaat kalan, aseta kala grilliverkolle ja sitten grilliin yhdessä perunoiden kanssa. Grillaa 5–6 minuuttia. Kääntele paiston puolivälissä. Grillaa, kunnes kalan nahka on rapea ja ruskistunut. Kypsennä perunoita, kunnes ne ovat kypsiä ja rapeita. Jos käytät uunia, paista kalaa ja perunoita 11–12 minuuttia, kunnes nahka alkaa kuplia, sitruunoiden reunat alkavat muutua ruskeiksi ja perunat ovat kypsiä ja rapeita. Sivele perunat lopulla paprikaöljyllä. Tarjoile kalan ja sitruunalohkojen kera.

 

Pähkinäinen avokado-tabbouleh

4–6 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 20 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 1 tunti

 

1 dl bulguria, mieluiten hienorakeista*

1 dl extra virgin -oliiviöljyä

¾ dl vastapuristettua sitruunamehua (tai enemmän maun mukaan)

1 tl jauhettua juustokuminaa

1 tl suolaa (tai enemmän maun mukaan)

3 isoa nippua tuoretta persiljaa (n. 225 g)

½ iso nippu tuoretta minttua (n. 30 g)

8 kevätsipulia ohuiksi suikaloituna

4 kuutioitua keskisuurta, kiinteää punaista tomaattia, joista on poistettu siemenet

1 dl paahdettuja pinjansiemeniä

1 dl paahdettuja mantelilastuja tai hienonnettua, paahdettua mantelia

1 iso kypsä avokado hienonnettuna

 

Kaada bulgur keskisuureen astiaan ja lisää 2 ½ dl kuumaa vettä. Peitä astia tiiviisti muovikelmulla ja anna seistä 20 minuuttia, jos käytät hienorakeista bulguria, tai noin 55 minuuttia, jos käytät karkeaa bulguria, kunnes kaikki vesi on imeytynyt. Sekoita sen jälkeen bulguria haarukalla. Sekoita oliiviöljy, sitruuna, juustokumina ja suola keskenään pienessä kulhossa. Poista lehdet ja persiljan ja mintun pehmeät varret. Huuhtele ne isossa astiassa, joka on täytetty kylmällä vedellä. Siirrä yrtit sitten salaattilinkoon ja kuivaa kunnolla. Jos yrttien pinta on vielä märkä, laita se ison keittiöpyyhkeen päälle ja kuivaa ylimääräinen neste rullaamalla kangasta varovasti. Hienonna sitten persilja ja minttu pari kourallista kerrallaan. Muista siirrellä yrttejä hienontaessasi, sillä jos leikkaat koko ajan yhdestä samasta paikasta, yrtit tummuvat. Kaada yrtit isoon astiaan yhdessä bulgurin, kevätsipulin, tomaatin, pinjansiementen, mantelin ja avokadon kanssa. Sekoita joukkoon sitruuna- ja oliiviöljyseos. Mausta sitruunamehulla ja suolalla maun mukaan. Anna seistä 5 minuuttia ja tarjoile heti – tabbouleh ei ole ruokalaji, joka paranee seistessään.

*Bulguria on saatavana hienorakeisena ja karkeampana versiona. Jos käytät hienorakeista bulguria, se imee todennäköisesti enemmän vettä kuin karkearakenteinen bulgur. Jos käytät karkearakenteista bulguria, valuta ylimääräinen neste pois ennen kuin jatkat ruoan valmistusta.

 

 

Jälkiruoka

Paahdettuja aprikooseja, timjamia ja vuohenjuustovaahtoa

4 annosta

Aktiivinen valmistusaika: 7 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 35 minuuttia

 

Kasviöljyä

8 keskikokoista aprikoosia, jotka on puolitettu ja joista on poistettu kota.

3 rkl hunajaa

1 timjamin oksa karkeasti hienonnettuna sekä timjamia koristeeksi

115 g vuohenjuustoa (huoneenlämpöinen)

1 dl kuohukermaa

2 rkl paahdettuja aprikoosinsiemeniä (saatavilla terveystuotemyymälöistä ja verkkokaupoista) tai paahdettuja manteleita

Kuumenna uuni 175 asteeseen.

 

Voitele 25 cm leveä uuninkestävä vuoka kasviöljyllä. Aseta aprikoosit vuokaan niin, että muutama aprikoosi on käännetty ylöspäin ja muut alaspäin. Sivele päälle hunajaa, ripottele pinnalle timjamia ja paahda uunissa 20–25 minuuttia, kunnes aprikoosit alkavat pehmentyä ja ruskistua reunoilta.

Vatkaa vuohenjuustoa ja kuohukermaa sauvasekoittimen vispiläosalla (tai sähkövatkaimella) keskinopeudella 2–3 minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa. Tarjoile hedelmät vuohenjuusto-kermavaahdon kanssa ja koristele aprikoosinsiemenillä ja timjamilla.

 

 

Cocktail

Pomegroni

2 juoma-annosta

Aktiivinen valmistusaika: 5 minuuttia

Kokonaisvalmistusaika: 5 minuuttia

 

2 dl granaattiomenamehua

½ dl makeaa valkoista vermuttia tai Lillet’ä

½ dl kuivaa giniä

Reilu tilkka Angostura bitteriä

Veriappelsiini- tai muita appelsiiniviipaleita

 

Ravista granaattiomenamehu, vermutti, gini ja bitteri jääkylmässä cocktailravistimessa. Kaada kahteen lasiin kaksi, lisää bitteriä maun mukaan ja koristele appelsiiniviipaleilla. Ohjeen voi valmistaa kaksinkertaisena  ja säilyttää juomaa karahvissa enintään viikon ajan. Raikasta tällöin juomaa tarpeen mukaan bitterillä.

 

Reseptit meille lähetti Israelin valtion matkailutoimisto.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.