Malaysia Airlines on ollut huonossa kunnossa jo vuosia. Yhtiö on kamppaillut selviytyäkseen jo ennen koronakriisin puhkeamista.
Nyt näyttää siltä, että mahdollinen sulautuminen malesialaisen AirAsian kanssa voisi olla kummallekin yhtiölle ainoa tie pandemiasta selviytymiseen.
Reutersin mukaan Malesian hallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Mohamed Azmin Ali on vahvistanut, että tappiollisen Malaysia Airlinesin ja budjettiyhtiön AirAsian yhdistämistä harkitaan.
Hänen mukaansa hallituksen on piakkoin tarkoitus käydä keskusteluja siitä, kuinka se voi auttaa maan kamppailevia lentoyhtiöitä. Mohamed Azmin Alin mukaan jo viime vuonna, kauan ennen pandemian iskua, Malaysia Airlinesin ja AirAsian yhdistämistä oli pidetty mahdollisena.
Mikäli yhtiöt yhdistyisivät, siitä tulisi ylivoimaisesti suurin lentoyhtiö Malesiassa sekä erittäin vahva myös alueellisesti.
MASilla on tällä hetkellä laivueessaan 81 konetta, joista suurin osa Boeing 737-800 -koneita, mutta myös jonkin verran Airbuseja.
AirAsia operoi puolestaan ainoastaan Airbuseilla, joita sillä on 97.
AirAsialla on tällä hetkellä tilauksessa yli 300 uutta konetta.
Lähde: Simpe Flying
Kuva: AirAsia/Malaysia Airlines/Simple Flying