Hyppää sisältöön
· Leena

Matkailun tuotteistaminen ja EU:n matkailustrategia

Matkailu työllistää 12 miljoonaa ihmistä EU:ssa ja tuottaa vuosittain 356 miljardia euroa tuloja Euroopan talouteen.

EU:n matkailustrategia pyrkii pitämään EU:n maailman johtavana matkakohteena. Strategia pyrkii mm. matkailun kestävyyden, vastuullisuuden ja laadun kehittämiseen ja EU:n imagon muokkaamiseen.

Matkailu maailmassa kasvaa noin 5 prosentin vuosivauhtia. Suomessa alalle odotetaan 40 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Suomen matkailuviennin määrä on verrattavissa kaikkeen korkean teknologian vientiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kestävä matkailu lukeutuu Euroopan valttikortteihin, jossa on vielä runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia – myös meillä Suomessa. Eurooppa on kokonaisuudessaan maailman suosituin matkailukohde ja matkailu luokin noin 10% EU:n bruttokansantuotteesta, kun mukaan lasketaan sen suorat sekä epäsuorat vaikutukset. Työpaikkoja, kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämistä, paikallinen kehitystä… – matkailu linkittyy suoraan EU2020-tavoitteisiin älykkäästä, kestävästä ja osallistavasta kasvusta.

Tällä hetkellä matkailu ja sen kehittäminen ovat valtaosin jäsenmaiden omassa hallinnassa. Vaikka EU:lla on olemassa matkailustrategia, on Euroopassa vielä paljon tekemistä matkailun tuotteistamisen ja arvoketjujen rakentamisen kanssa. Rakentamalla matkailun arvoketjuja ja palveluita EU-tasolla, saisimme enemmän irti matkailun kasvavasta potentiaalista. Hyvin suunnitellut arvoketjut ottaisivat huomioon myös matkailun kestävyyden ja näin ollen suojaisivat myös ympäristöä turistivirtojen kasvaessa.

Liian usein eri matkailuyrittäjät ja erilaiset matkailuun suorasti tai epäsuorasti linkittyvät palvelut toimivat omissa “siiloissaan”; toisiaan täydentävistä palveluiden arvoketjuista hyötyisivät kaikki. Meillä Suomessakin tulisi pohtia nykyistä tarkemmin sitä, millaisia matkailun arvoketjuja pystymme rakentamaan. On paljon erilaisia matkailijoita ja paljon pieniä paikallisia matkailuyrittäjiä.

Matkailun tuotteistaminen voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että Finnairin kanssa tehtäisiin sopimus, että he tarjoaisivat Helsingin kautta lentäville mahdollisuuden ostaa yhden yön matkapaketti Suomeen. Tarjolla olisi muutama eri ryhmille kohdennettu vaihtoehto. Toisille alpakoiden silittelyä ja kylpylähoitoja, toisille golfkierros ja illallinen laavulla. Tuotteet markkinoitaisiin tarinana ja kaikki tuottajat toimisivat yhdessä. Paketti sisältäisi kaiken lentokentältä lentokentälle ja veisi matkailijat paikkoihin, joihin he eivät koskaan olisi itsenäisesti keksineet mennä. Potentiaaliselle tulijalle kerrotaan mitä Suomesta löytyy, miten paikasta toiseen kuljetaan, missä majoitutaan ja millaisissa paikoissa vieraillaan ja koetaan elämyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet matkailijat tulevat Eurooppaan, eivät erityisesti Helsinkiin tai Brysseliin. Heille on voitava rakentaa tarina mahdollisista matkavaihtoehdoista ja houkuttelevista kohteista Suomessa ja siitä, miten ne saa yhdistettyä Brysselin suklaamaistiaisiin ja konferenssiin Venetsiassa.

Eri alueiden sisäisissä, mutta erityisesti alueiden välisissä, saati Euroopan rajat ylittävissä arvoketjuissa on vielä rutkasti parantamista. Tähän tarvitaan eurooppalaista rahaa, osaamista ja yhteistyötä monien eri toimijoiden kesken. Yksi meidän meppien pohdittavaksi tuleva kysymys on nyt, millä työkaluin kestävää matkailua voidaan tukea EU-tasolla.

Leena