Matkamessut 2025 järjestetään 16.–19.1.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tiedossa on ajankohtaista tietoa yli sadan puheenvuoron ja esityksen verran. Torstai 16.1. on matkailualan ammattilaispäivä.
Helsingissä voi ensi viikolla nauttia lämpimästä kansainvälisestä tunnelmasta Matkamessuilla, kun Pohjois-Euroopan suurimpaan matkailualan tapahtumaan saapuu tuhansia kansainvälisiä ammattilaiskävijöitä ja näytteilleasettajia lähes 70 maasta.
Mukana uusia ja palaavia näytteilleasettajia
Uutena matkanjärjestäjänä Suomessa lanseerataan Neckermann Nordic, jonka lisäksi paikan päällä ovat muun muassa Apollomatkat, Longitours, Olympia, Matkapojat ja risteilyjärjestäjiä.
Ensimmäistä kertaa osastollaan on esimerkiksi Pohjois-Norja, joka on parantuneiden lentoyhteyksien myötä kasvattanut mielenkiintoa Suomessa. Etelä- ja Itä-Aasian kiinnostus on jälleen nousussa, mukana ovat muun muassa Kiina, Japani, Malesian Sarawak, Taiwan, Etelä-Korea ja Thaimaa.
Vauhdilla kasvava ja uudistuva Egypti tekee paluun, jonka lisäksi Afrikka näkyy vahvasti esimerkiksi Gambian, Kenian, Namibian ja Tansanian osastoilla. Etelä-Euroopan maat esittäytyvät niin ikään laajasti omilla kulttuuri- ja aktiviteettiteemoillaan, mukana muun muassa Espanja, Kreikka, Portugali, Slovakia ja Slovenia. Ystävyysseurojen osastoilla löytyy muun muassa Kuuban ja Yhdysvaltojen asiantuntijoita.
”Suosittelen tutustumaan myös osastoihin, jotka ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn kohteeseen tai matkatyyppiin. Eri maiden ja matkakohteiden näytteilleasettajia voi löytää myös matkatoimistojen osastoilta kuten esimerkiksi Australian, Uuden-Seelannin ja Tyynenmeren saarten asiantuntijat Aktiv Resorin osastolta”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.
Kotimaan juhlavuodet esillä
Kotimaan matkailussa vietetään monia juhlavuosia: Kemiönsaari juhlii 700 ja Kuopio 250 vuottaan samalla, kun Oulu valmistautuu Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -tehtäväänsä.
Viime vuonna vahvasti messuilla näkynyt Pohjois-Karjala tarjoaa jälleen näkyvästi maku- ja kulttuurielämyksiä osastollaan. Kotimaan monipuolisuus ja erilaiset alueet näyttävät yhdessä, miten matkailu voi tuoda elinvoimaa pienemmillekin paikkakunnille.
Politiikkopaneelissa aiheena matkailuelinkeinon merkitys
Perjantaina Matkatieto-lavalla poliitikkopaneelissa keskustellaan matkailun merkityksestä Suomen kilpailukyvylle ja kestävälle kasvulle. Kevään kuntavaalien ja hallituksen puoliväliriihen lähestyessä toimialalla halutaan tietää miten poliitikot näkevät matkailun roolin tulevaisuudessa, ja keskustella miten alan kehitystä voidaan edistää päätöksenteossa.
Paneelin jälkeen Matkatieto-lavalla esitellään Matkamessujen vuosittaisen matkailututkimuksen tuoreimmat tulokset. Tänä vuonna tutkimus laajenee kansainvälisille markkinoille, tarjoten arvokasta tietoa Suomen houkuttelevuudesta matkakohteena. Tutkimus tarjoaa hyödyllistä tietoa myös mm. siitä, miten suomalaiset suunnittelevat matkustavansa, mitkä trendit ohjaavat valintoja ja mikä houkuttelee matkailijoita juuri nyt.
Hyvinvointia, kulttuuria, elämyksiä ja festaritunnelmaa
Matkat erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja konsertteihin ovat nousussa. Perjantai-iltaa vietetään festarihengessä, kun ensimmäistä kertaa järjestettävät Matkafestarit tuovat Messukeskukseen iloista yhdessäoloa, makuelämyksiä, arvontoja ja palkintoja – livemusiikista vastaa Karri Koira.
Aktiviteettimatkailijoiden trendikohteissa yhdistyvät harrastukset, aurinkoloma, joogaretriitit ja luontoretket, jotka tuovat mielenrauhaa. Messupäivän aikana on mahdollisuus osallistua Matka Wellness -alueen treenitunteihin, jossa pääsee rentoutumaan äänimaljakylvyssä tai nostattamaan sykettä joogan tai tanssin parissa. Kulttuurijanoiset messukävijät löytävät parhaimmat matkakohteet, joissa voi tutustua paikallisiin perinteisiin, makuihin, taiteeseen ja arkkitehtuuriin – niin Suomessa kuin maailmalla.
Experience Zone -alueella voi osallistua huippusuosittuun Paints and Wine -workshopiin, jossa maalataan akryyliväreillä abstrakteja taideteoksia tai unelmien lomakohteita. Kimonot ja origamit workshopissa vierailijat voivat kokeilla perinteistä japanilaista yukataa ja taitella origameja.
Perheiden sunnuntai
Perheet saavat messuilla mahdollisuuden tutustua eri kulttuureihin ja matkakohteisiin matalalla kynnyksellä.
Lapsille on tarjolla oma alue täynnä hauskaa tekemistä, ohjelmassa on muun muassa kasvomaalausta, bingoa, aarteenetsintää, maskottikulkue ja maailman makujen maistelua. Erityisesti sunnuntaina 19.1.2025 messuilla on paljon tekemistä lasten kanssa vieraileville.
Ammattilaisten torstai
Torstai 16.1.2025 on matkamessujen perinteinen ammattilaispäivä, jolloin Messukeskuksessa kohtaavat niin kotimaiset kuin kansainväliset matkailualan ammattilaiset. Ammattilaispäivä tarjoaa tilaisuuden verkostoitua ja syventyä myös liikematkustuksen maailmaan.
Ammattilaispäivän ohjelmaan kuuluvat monipuolisesti ajankohtaisia teemoja käsittelevä SMAL:n Matkatieto-seminaari sekä tapahtuman avajaisiltana järjestettävä näytteilleasettajien ja ammattilaisten After Work- tapahtuma We Love Cruises -alueella.
Matka After Work tuo ammattilaiset ja näytteilleasettajat yhteen tapahtuman ammattilaispäivän päätteeksi. Matka After Work tarjoaa mahdollisuuden viettää kiireetön hetki yhdessä asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja kollegoiden kanssa, verkostoitumista ja rentoutumista hyvässä seurassa.
Lähde ja kuva: Messukeskus