Matkamessuilla on jälleen kerran luvassa kansainvälistä tunnelmaa, ajankohtaisia aiheita ja näytteilleasettajia lähes 70 maasta.
Kotimaa on edustettuna aikaisempaa laajemmin ja lukuisia uusia matkailupalveluja lanseerataan viikonlopun aikana. Matkamessut avautuvat ammattilaisille 18.1.2024 ja yleisölle 19.–21.1.2024.
Matkamessuilla voi jälleen tutustua lomakohteisiin aina Inari-Saariselältä risteilyihin Kongojoella. Ensimmäistä kertaa mukana nähdään Albania, Gambia ja Mongolia, pitkästä aikaa mukana muun muassa Bulgaria ja Discover America.
Edustettuna lähes 70 maata
Afrikan lämpöä ja rytmejä Matkamessuille tuovat osastoillaan Namibian lisäksi muun muassa Tansania, Uganda ja Inspiration Africa, joka esittelee esimerkiksi risteilyjä Kongojoella.
Kaukoidän estetiikkaa paikalle tuovat näyttävillä osastoillaan Japani, Malesia, Sri Lanka ja Thaimaa. Lukuisat maat ovat esillä myös ystävyysseurojen tai matkatoimistojen kautta kuten Intia ja Zimbabwe. Suurimpina näyttäytyvät suomalaisten suosikkimaat Espanja, Kreikka, Kroatia, Kypros, Portugali ja Puola. Baltian maat ovat matkaennusteessa nousussa ja vahvasti mukana messuilla.
Kotimaan uutuudet
Uutena nähdään mm. Pohjois-Karjalan laaja osasto, joka rakennetaan kierrätetystä hiilletystä puusta ja muista luonnonmateriaaleista. Kolin, Koloveden, Patvinsuon ja Petkeljärven kansallispuistojen palveluja esitellään laajasti. Lintulan luostarit johdattavat ortodoksiseen kulttuuriin ja muuta ohjelmaa tarjoavat maailman ensimmäinen yhteissoittokantele, Musapaja, Nightwish-keskus ja Kihaus Folk.
Isojen ja keskisuurten kaupunkien kanssa kuten Visit Tampereen alue, esittäytyvät samalta alueelta yhdessä myös lähialueiden pienemmät paikkakunnat. Go Saimaan alueella on Lappeenrannan, Imatran ja Savonlinnan lisäksi esillä yli 50 pienempää paikkakuntaa, yritystä ja majoituskohteita, joiden joukossa on varmasti monelle tuntemattomia helmiä. Ruka-Kuusamo ja Lapin tunnetuimmat matkailukohteet löytyvät omilta osastoiltaan ja esittelevät laajasti myös kesäaktiviteetteja ja tapahtumia. Kouvolan alueelta löytyy Repoveden kansallispuiston lisäksi kulttuuria ja paikallisia yrityksiä kuten Mustilan viinitila.
Suomen saaristoalueen kohteet ja kaupungit kuten Visit Åland, Turku, Pori, Rauma, Salo, Naanatali ja Parainen ovat viime vuosina kehittäneet merellisiä matkailupalvelujaan näyttävästi. Niin ikään Visit Oulun alue tarjoaa niin kesä- kuin talvimatkailuun ja kulttuuriin laajasti erilaisia kohteita aina Iso-Syötteeltä Raahen vanhaan kaupunkiin ja Kalajoen hiekoille saakka. Kainuu Arctic Lakeland vakuuttaa Matkamessujen kävijät tunnetuilla aktiviteettikohteillaan Vuokatin ja Ukkohallan alueilla ja Oulujärven rantakohteilla sekä Hossan kansallispuiston tarjonnalla.
Poimintoja ohjelmasta
Ammattilaisohjelma
Ammattilaispäivän ohjelmassa on muun muassa kiinnostavaa tietoa matkailututkimuksen uusista avauksista, tekoälystä matkailualan työkaluna sekä Sustainability Summit, joka keskittyy kestävän matkailun teemoihin.
>> Katso ammattilaisohjelma kokonaisuudessaan
Adventure Stage
Adventure Stage tarjoaa Matkamessuilla uuden ohjelmakokonaisuuden, jossa jaetaan kokemuksia, puhutaan muutosmatkailusta, vastuullisista valinnoista sekä seikkailuista lähellä ja kaukana.
Second Home – Loma-asunto, kakkoskoti ulkomailla
Matkamessujen Second Home -alueella on mahdollista tutustua myös kakkoskodin tai lomahuoneiston hankintaan ulkomailla. Etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä on kiinnostus lomakodin hankintaan edelleen korkealla. Alueella on oma ohjelmalava, jossa kuullaan ajankohtaisia vinkkejä ja kokemuksia kakkoskodin hankintaan liittyen.
Meet the World Stage
Kulttuuria, musiikki- ja tanssiesityksiä, puheenvuoroja ja vinkkejä matkailusta.
Sunny Village ja We Love Cruises -alueet
Sunny Village -alueella nähdään Etelä-Afrikkaa ja Seychellit sekä kaukokohteita myyvä Helin Matkat. Niin ikään risteilymaailman näytteilleasettajat ja varustamot löytyvät hallista 7. Alueella saa tietoa kansainvälisisistä risteilymatkoista Välimeren alueelta Karibialle ja Kaukoitään saakka. Alueella on We Love Cruises -lava, jonka ohjelma koostuu eri risteilyreittien sisällöistä, nähtävyyksistä ja eksoottisista kohteista kuten Malesia, Madagaskar, Thaimaa, Tansania ja Uganda.
Tasty Travel – Mediterranea Stage
Ruoka on yksi suuri matkailun motiivi ja lomamatkan kohokohta. Matkamessuilla ruoka ja ravintolat ovat aikaisempaa suuremmassa roolissa. Tasty Travel -alueella vierailija pääsee nauttimaan makuja kotisuomesta ja Välimerellinen ruoka saa oman Mediterranea-alueensa, josta voi ostaa myös tuliaisia kotiin.
Lasten sunnuntai
Sunnuntai 21.1. on teemapäivä lapsiperheille, jolloin pienet messukävijät huomioidaan erityisesti. Luvassa on aarteenetsintää, lempihahmoja, muskaria maailman ympäri, makuelämyksiä maailmalta sekä ohjelmaa ja vinkkejä lapsiperheiden lomakohteista.
Lähde: Matkamessut
Jaa artikkeli: