Harva meistä kulkiessaan Rooman ”Sovinnon tiellä” (Via della Conciliazione), joka yhdistää Castel Sant´Angelon ja Pietarinaukion, tulee ajatelleeksi, että joillekin turistiryhmille saapuminen Pietarinkirkon edessä levittäytyvälle aukiolle voi olla kiellettyä.
Näin on tapahtunut kahdelle kiinalaiselle matkanjärjestäjälle, joille on määrätty 300 000 juanin eli yli 38 000 euron sakot.
Yritykset olivat vieneet turistiryhmiä vierailulle Vatikaaniin.
Syy tapahtuneelle on, että Kiinalla ei ole diplomaattisuhteita maailman pienimmän valtion kanssa.
Suhteet katkesivat jo lähes 70 vuotta sitten, kun silloinen maolaisvaltainen hallitus karkotti katoliset lähetyssaarnaajat maasta.
Uutisen tultua julki lukuisat kiinalaiset matkanjärjestäjät ovat poistaneet myyntilistoiltaan matkat Vatikaanin.
Italia on kiinalaisten matkailijoiden yksi suosituimpia matkakohteita, joten asia on ollut laajalti esillä Kiinan matkailuteollisuuden edustajien keskuudessa.
Koska Rooman ja Vatikaanin välillä ei ole rajoja, on kiinalaisten matkailijoiden maahantuloa pieneen kaupunkivaltioon vaikea kontrolloida.
Kiinan hyväksyttävien kohteiden listalla on tällä hetkellä 127 maata, joista uusimpana tulokkaana on Panama.