Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Matkatoimistojen myynti helmikuussa –95 %

Karmiville luvuille ei näy loppua. Viime vuoden helmikuu oli viimeisin niin sanottu normaali kuukausi ennen romahdusta. Kaikki meni silloin vielä hyvin. SMALin tekemien tilastojen pohjalta tehdyt kaaviot kertovat karua kieltään. Matkanjärjestäjien ja matkatoimistojen myynti oli helmikuussa 95 prosenttia viimevuotista pienempi.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suuri osa henkilökunnasta on ollut nyt jo vuoden enemmän ja vähemmän lomautettuina. Töissä on koko pandemian aikana ollut alle 20 % normaalista. Suurin osa on yritysten omistajia, jotka tekevät tukianomuksia, hoitelevat minimaalista sähköpostiliikennettä ja vastaavat satunnaisiin puheluihin.

 

Voisi sanoa, että yllättävää on vuoden aikana eläkkeelle jääneiden määrä. Vaikka usein sanotaan, että matkatoimiston työntekijät ovat olleet alalla koko ikänsä, ja jo varttuneemman iän edustajia, eläkkeelle on loka-helmikuussa jäänyt vain 0,7 %.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eniten irtisanouduttiin lokakuussa. Silloin jopa 4,7 % irtisanoutui itse töistä.
Työnantajat irtisanoivat eniten huhti-syyskuussa, 8,9 % henkilökunnasta.

 

Myynnin pudotus on ollut karmaisevaa. Kaaviossa ei enää voi puhua pylväistä vaan pienistä läiskistä keltaisen pylvään vieressä.

 

 

Viime vuonna konkurssiin ajautui neljä matkailualan yritystä. Suljettujen toimipisteiden määrä vuoden aikana on 37.

 

Lähde: SMAL

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.