
Matkoja peruutettiin alkuvuonna poikkeuksellisen paljon – korvaukset suurimmat viiteen vuoteen
Suomalaiset peruivat alkuvuodesta matkoja selvästi aiempia vuosia enemmän. Myös matkavahingoista maksetut korvaukset nousivat lähes 20 prosenttia.
Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella matkojen peruuntumisista maksettujen korvausten määrät laskivat vuodesta 2022 alkaen viime vuoden loppuun saakka. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa peruuntumisista maksetut korvaukset kuitenkin nousivat selkeästi verrattuna pariin viime vuoteen.
“Korvaukset olivat suurimmat viiteen vuoteen. Muutos on kiinnostava, sillä Tilastokeskuksenkin datan mukaan matkustusmäärät laskivat helmi- ja maaliskuussa neljänneksen verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Flunssaepidemiat ovat yksi syy peruuntumisten taustalla: flunssista maksetut korvaukset ovat kasvaneet loppuvuodesta 2022 lähtien ja jatkavat yhä kasvuaan”, kertoo Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo.
Pienikin sairaus saattaa estää matkan
Vaikka kyseessä ei olisi vakava sairastuminen, väärään ajankohtaan osunut flunssa tai vatsatauti saattaa estää matkalle lähtemisen. Suuren harmituksen lisäksi peruuntuminen voi aiheuttaa rahallisia menetyksiä, jos peruuntumisturvan sisältävää matkavakuutusta ei ole hankittu ennen matkaa.
“Lentojen ja majoituksen lisäksi usein ennakkoon on varattu ja maksettu myös erilaisia aktiviteetteja. Peruuntuneet matkan kokonaiskustannukset voivat nousta helpostikin tuhansiin euroihin”, Erkamo kertoo.
Myös matkustaessa on sattunut alkuvuonna tavallista enemmän vahinkoja: Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan henkilöasiakkaiden matkavahingoista maksetut korvaukset kasvoivat tämän vuoden alkupuoliskolla 19 prosentilla verrattuna viime vuoden tammi-maaliskuuhun.
“Euromääräisesti suurinta kasvua vahingoissa oli Yhdysvalloissa sattuneissa vahingoissa, joista maksettiin korvauksia yli 150 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuta enemmän. Myös suuria, yli 100 000 euron, matkavahinkoja on sattunut poikkeuksellisen paljon tämän vuoden aikana. Tällaisissa suurissa euromääräisissä vahingoissa taustalla on usein korkea hintataso kohdemaan terveydenhuollossa ja vakavammat sairaudet tai tapaturmat, kuten sairauskohtaus ulkomailla”, sanoo Erkamo.
Lähde: Pohjola Vakuutus
Jaa artikkeli: