Olemme onnekkaita, kun saamme elää ajassa, jolloin maailma on pääosin auki ja suomalaiset tervetulleita vieraita, sanoo ulkoministeri Elina Valtonen.
Terveysturvallisuus, luonnonkatastrofit ja terrorismi ovat vain muutamia esimerkkejä tekijöistä, jotka ovat viime vuosina asettaneet matkustamiselle uudenlaisia reuna-arvoja. Uutisvirta antaa helposti ymmärtää, että maailmantilanne on koko ajan vaarallisempi.
Millaisessa maailmassa matkailemme?
Mutta millainen on matkustusturvallisuuden todellinen tilannekuva? Kuinka vakavien uhkakuvien kanssa itse asiassa elämme? Yhdeltä tämän valtakunnan korkeimmista jakkaroista asiaa katsoo ulkoministeri Elina Valtonen.
”Suurin osa perinteisistä matkailukohteista on edelleen erittäin turvallisia. Maailmalla tapahtuu koko ajan, ja matkaa suunniteltaessa on syytä ottaa selvää kohteen tilanteesta. Tässä tilanteessa korostuu ennakolta saatavan luotettavan tiedon tarve”, sanoo Valtonen.
Uhkia on erilaisia ja erilaisia, eikä aina ole mahdollista ennakoida tulevaa.
”Matkailija tekee aina itse päätöksensä matkalle lähdöstään. Omalla toiminnalla ja käyttäytymisellä voi vaikuttaa paljon omaan turvallisuuteen”, toteaa Valtonen.
Ulkoministeriö pitää huolta suomalaisista matkailijoista ylläpitämällä ajantasaista tietoa matkustustiedotteiden muodossa. Ne kattavat käytännössä koko maailman ja pitävät sisällään virallisen käsityksen kohdealueen turvallisuustilanteesta. Valtonen kehottaa kuitenkin lähtökohtaiseen rohkeuteen.
”Ei maailmaa voi nähdä pelkästään uhkien kautta. Ulkomailla on paljon kaunista ja hyvää, kulttuurien ja kansojen kohtaaminen mahdollistuu lopulta vain paikan päälle menemällä.”
Edustustot auttavat suomalaisia
Tiedon välittämisen lisäksi ulkoministeriö auttaa Suomen kansalaisia myös konkreettisesti. Tilastot kertovat, että viime vuoden aikana ministeriö ja edustustot eri puolilla maailmaa antoivat konsulipalveluita yhteensä noin 244 000 asiakkaalle.
Osittain kyse on palveluista ilman minkäänlaista dramatiikkaa, kuten passien ja henkilökorttien myöntämisestä. Osittain palvelut liittyvät yksittäisten henkilöiden kohtaamiin ongelmiin tai laajempien kriisitilanteiden hoitoon. Eniten avustustapauksia tilastoidaan Espanjassa, Virossa, Saksassa, Thaimaassa ja Ruotsissa.
Sellaisia kriisi- ja poikkeustilanteita, joilla oli merkitystä suomalaisten matkailijoiden suojelun näkökulmasta, oli ulkoministeriön mukaan viime vuoden aikana kaikkiaan lähes sata.
Suurin yksittäinen konsulikriisitilanne syntyi, kun Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuun alussa 2023. Israelista sekä Palestiinalaisalueilta avustettiin tuolloin pois lähes kaksisataa suomalaista. Suurin osa heistä poistui alueelta Suomen järjestämällä kotiutuslennolla. Lisäksi ulkoministeriö avusti konsuliavun piiriin kuuluvia henkilöitä Gazasta Egyptin puolelle. Yhteistyötä tehtiin myös Ruotsin sekä muiden EU-maiden kanssa.
Myös luonnononnettomuudet, kuten hirmumyrskyt, metsäpalot, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset työllistivät ulkoministeriötä. Ministeri Valtonen muistuttaa kuitenkin, että vaaratilanteet ovat tilastollisesti hyvin harvinaisia.
”Suomalaiset tekivät vuoden 2023 aikana yli kuusi miljoonaa matkaa maailmalle, ja jos suhteuttaa luvut siihen, voi todeta, että ylivoimaisesti suurin osa matkoista onnistuu ilman suurempia vaikeuksia.”
Ulkoministeriön neuvontapalvelut ja avustustapaukset vuoden aikana
- Myönnettyjä passeja 20 369
- Myönnettyjä henkilökortteja 4 538
- Yhteydenottoja ympärivuorokautiseen päivystyskeskukseen 7 000
- Sairastapauksen vuoksi apua tarvinneita 214
- Rikoksen uhriksi joutuneita 51
- Pidätettyjä ja vangittuja 112 (ei sis. Pohjoismaita)
- Kuolemantapauksia, joissa konsuliasioiden yksikkö apuna 541
- Matkustusilmoituksia matkustusilmoitus.fi-palvelussa 190 000
(Lähde: UM 2023)
Kuinka matkailuala voisi huomioida turvallisuuskysymyksiä?
Matkustusturvallisuuden kysymykset nousevat säännöllisesti esiin alan ammattilaisten asiakastyössä. Ministeri Valtonen nostaa esiin ammattilaisten tärkeän roolin tiedon välittäjinä.
”Matkanjärjestäjällä on valmismatkoja koskevan lainkin mukaan pääasiallinen vastuu matkustajistaan, ja myös esimerkiksi heidän kotiuttamisestaan tarvittaessa. Ammattilaisten on hyvä muistuttaa matkustajiaan matkavakuutuksesta, matkustusilmoituksen tekemisestä ja passin ja viisumin hankkimisesta hyvissä ajoin.”
Yksittäisen matkailijan toimenpiteistä maailmalla liikkuessa Valtonen nostaa tärkeimmiksi kattavan matkavakuutuksen ottamisen ja matkustusilmoituksen tekemisen.
”Tärkeintä on tehdä matkustusilmoitus ennen matkalle lähtöä. Lisäksi on hyvä ottaa mahdollisimman kattava matkavakuutus. Tärkeää on myös selvittää etukäteen kohdemaan mahdolliset erityisolosuhteet.”
Suomi on kansainvälisesti yksi turvallisimmista
Kun puhutaan matkakohteiden houkuttelevuudesta, Suomi on Valtosen mukaan vahvoilla.
”Suomi on ehdottomasti yksi turvallisimpia matkailumaita kansainvälisesti vertaillen. Se on ilmeinen kilpailuetu, yhdessä hienon puhtaan luontomme ja vastaanottavaisen, kielitaitoisen kansamme kanssa. Meillä on vähemmän esimerkiksi luonnonkatastrofeista, hygieniasta tai poliittisista levottomuuksista johtuvia riskejä. Viime aikojen kovat helteet ja niiden tuomat terveysriskit ja metsäpalot muualla Euroopassa ovat edelleen harvinaisia Suomen kesässä.”
Valtonen pitää selvänä, että turvallisuuden merkitys matkailumarkkinoinnissa ja kohdevalinnoissa kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Vientieurot ovat Suomelle tärkeitä.
”Viime vuosina Suomi on saanut paljon kansainvälistä näkyvyyttä lähialueemme turvallisuuspoliittisen tilanteen ja Nato-jäsenyytemme myötä. Tässä yhteydessä Suomi on näyttäytynyt ennen kaikkea maana, joka ottaa turvallisuutensa tosissaan ja panostaa siihen. Vaikka lähialueella on turbulenssia, uskon että Suomi erottuu turvallisuudellaan eduksi myös matkailijoiden silmissä.”
Matkailunedistäminen ulkoministeriön alaisuuteen?
Ulkoministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ovat tehneet selvitystyötä Team Finland -toiminnan uudistamiseksi. Esillä on Business Finlandin ulkomaantoimintojen siirtämiseksi osaksi Suomen edustustoverkostoa ja siten vahvemmin ulkoministeriön ohjaukseen. Työryhmä on esittänyt erilaisia ratkaisumalleja, ja ministeri Valtonen kertoo asian olevan parhaillaan poliittisessa harkinnassa.
”Tärkeää olisi tehostaa Team Finland -toimintaa siten, että verkosto tuottaisi enemmän palveluita suomalaisyrityksille. Tämä tukisi myös matkailunedistämistä. Eri toimijoiden saaminen saman katon alle helpottaa tiedonvaihtoa ja yhteistyötä. Yhden luukun periaate tehostaa varmasti myös matkailunedistämistä”, sanoo Valtonen.
Artikkeli on julkaistu Ikkunapaikassa 2–3/2024
Jaa artikkeli: