Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Mitä Finnairin siirtyminen NDC:hen oikein tarkoittaa?

Finnair on ilmoittanut, että se lopettaa kaiken vanhan EDIFACT -sisällön tukemisen vuoden 2025 loppuun mennessä. Finnair aloittaa siirtymisen kohti NDC-jakelua Euroopan markkinoilla heinäkuusta 2022 alkaen. Finnair on kehittänyt NDC:tä aktiivisesti yhdessä kumppaneidensa kanssa jo vuodesta 2016 lähtien.

EDIFACT-sisällön syöttäminen GDS-järjestelmiin, kuten Amadeus, Galileo, Sabre jne. maksaa lentoyhtiöille paljon ja hintojen syöttäminen on pitkälti käsityötä. Jokainen kaupunkipari ja hintatyyppi pitää syöttää järjestelmään erikseen. Hintojen päivittäminen ja muuttaminen on lentoyhtiöille hidasta ja kallista, ja lisäpalveluiden syöttäminen hankalaa.

”Suurin syy NDC:hen siirtymisessä on se, että EDIFACT-teknologia on auttamattomasti jo niin vanhaa, että se ei enää toimi monipuolisen tuotevalikoiman esittämiseen. NDC-teknologia mahdollistaa uudenlaisten tuotekokonaisuuksien ja lisäpalveluiden myynnin sekä vaikka kuvien esittämisen, mikä voi auttaa ostopäätöksen tekemisessä. Isona tekijänä muutoksessa on myös jakeluun liittyvät kustannukset”, kertoo Sari Fairchild, Suomen myynnin ja globaalien strategisten asiakkuuksien johtaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Emme voi pelätä muutosta – meidän on omaksuttava se – ja NDC:n yksinoikeussisällön ja lisämaksujen avulla varmistamme, että poistamme EDIFACTin käytöstä asteittain vuoden 2025 loppuun mennessä. Nyt on aika varmistaa, että saamme aikaan merkittävän muutoksen alalla, joka on ollut hidas reagoimaan teknologian muutoksiin, ja haastamme kaikki alan toimijat mukaan muutokseen”, Sanoo Finnairin globaalista myynnistä vastaava johtaja MikkoTurtsa” Turtiainen.

Mitä NDC tarkoittaa?

NDC tulee sanoista New Distribution Capability. Nimensä mukaisesti se mahdollistaa lentoyhtiöille uudenlaisen tavan jakaa tarjontaansa. NDC on jakelustandardi, jonka tarkoituksena on helpottaa lentoyhtiön tuotteiden ja palveluiden jakelua epäsuorassa jakelukanavassa. Hintojen saaminen niin matkanjärjestäjien, matkatoimistojen kuin suorien asiakkaidenkin nähtäville nopeutuu ja lisäpalveluiden varaaminen helpottuu.

Tämä on yksi syy, miksi lentoyhtiöt yhä enenevissä määrin ovat siirtymässä NDC-jakeluun.  Lufthansa on siirtänyt tarjontaansa sinne jo muutamia vuosia sitten ja muun muassa Air France/KLM:n, IAG:n, AA:n, Qantasin ja SQ:n tarjontaa on NDC:ssä. Qatar Airways on ilmoittanut aloittavansa NDC-jakelun lokakuun alusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Siirtyminen NDC:hen näyttää olevan tulevaisuuden tie. Monet lentoyhtiöt haluavat tarjota perinteisiä jakelukanavia yksilöllisempiä tuotteita paremmin saatavilla olevan sisällön avulla.

NDC mahdollistaa sen, että kun järjestelmä tunnistaa lennon varaajan, esimerkiksi kanta-asiakkaan, se pystyy vanhaa varaushistoriaa hyväksi käyttäen tarjoamaan yksilöllisempää matkaa juuri kyseiselle henkilölle. Tulevaisuudessa hinnat ja tarjonta siis vaihtelevat asiakkaan mukaan.

Esimerkiksi Corporate asiakas saa tunnuksillaan näkyviin sen tarjonnan, johon hänen asiakkuutensa oikeuttaa.

Siirto alkaa heinäkuussa

Finnair aloittaa siirtymisen NDC:hen heti ja 1.7.2022 alkaen Finnairin paras ns. epäsuora tarjonta löytyy NDC-kanavan kautta. Vapaa-ajan matkustajalle, joka on kiinnostunut pelkästä lentolipusta, parhaat hinnat ovat tarjolla Finnair.com- kanavan kautta

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli matkatoimistot varaavat lentonsa Edifact-teknologiaa käyttäen ensi heinäkuun jälkeen,

  • ne eivät saa enää kaikkia lentohintoja näkyviin. Muun muassa Finnair Light –lipputyypi poistuu valikoimasta.
  • ne joutuvat maksamaan 12 euron suuruisen lisämaksun per lennetty suunta korkeampien jakelukustannuksien kattamiseksi.

 

Heinäkuun jälkeen Finnairin paras matkatoimistotarjooma on niille toimistoille, jotka käyttävät suoraa NDC API-+yhteyttä. Suoran NDC API-yhteyden lisäksi NDC-sisältö on saatavissa Finnairin sertifioimien aggregaattorien kautta (Aaron Group, Travelfusion, Travelsky ja Verteil) sekä Finnairin FLAPin (Finnair Light Agency Portal) kautta. Fairchildin mukaan Finnair neuvottelee uusista aggregaattoripartneruuksista useiden eri toimijoiden kanssa ja on hyvin todennäköistä, että sertifioitujen aggregaattoreiden määrä tulee ajan mittaan kasvamaan.

Mitä tämä tarkoittaa matkatoimistoille?

Siirtyminen NDC:hen tarkoittaa sitä, että matkatoimistot ja matkanjärjestäjät eivät enää näe eri lentoyhtiöiden tarjontaa perinteisestä GDS:stä, mikäli GDS ei toimi lentoyhtiön NDC aggregaattorina.

Finnair on ilmoittanut, että vuoden 2025 lopulla se ei enää jaa hintojaan GDSille EDIFACT teknologiaa käyttäen. Sen jälkeen Finnairin lentonumerolla lentävät lennot, sekä sen omat että code share-lennot, löytyvät ainoastaan Finnairin omilta sivuilta tai NDC:stä.

NDC:hen siirryttäessä lentolippujen kirjoittaminen siirtyy lentoyhtiölle. ”Liput kirjoitetaan Finnairin IATA koodin alla, mutta liput tilittyvät kuitenkin IATA agenttien tapauksessa BSPn kautta, jolloin myynti rekisteröityy agentin IATA numerolle. Toisin sanoen BSP tilitykset toimivat myös NDCssä”, kertoo Finnairin jakelutiimin esimies  Tarja Koski.

Monia on mietityttänyt myös se, mitä tapahtuu, jos asiakkaalle varataan lento kohteeseen, mihin Finnairilla ei ole omia tai codeshare-lentoja.  Tällöin asiakkaalle pitää varata osa reitityksestä NDC:n kautta ja osa GDS:stä, ja kirjoittaa kaksi erillistä lippua. Mitä tapahtuu, jos tulee aikataulumuutoksia ja voiko matkatavarat poletoida perille saakka?

Tarja Kosken mukaan  NDC:n kautta on tällä hetkellä varattavissa Finnairin omat sekä codeshare lennot. ”Interline tapaukset NDC:n kautta eivät toistaiseksi ole mahdollisia, eli näitä varauksia käsitellään erillisinä. Ennen kuin interline reitit ovat NDCssä, Finnairin interline lentoja voi varata edelleen perinteisen GDSn kautta, jolloin kaikki toimii kuten ennenkin. Finnair sekä muut lentoyhtiöt kehittävät uudentyyppistä yhteistyötä ns. NDC interlinea, josta löytyy lisätietoa esimerkiksi täältä IATAN sivuilta”, selventää Koski.

NDC mahdollistaa matkatoimistoille sen, että ne voivat tarjota asiakkailleen samoja lisäpalveluita, kuin mitä lentoyhtiöt tarjoavat asiakkailleen suoraan.
Vaihtoehtona sille, että matkatoimisto käy varausta tehdessään jokaisen lentoyhtiön omilla sivuilla, on siis ostaa palvelu NDC aggregaattoreilta.

Aggregaattorit ovat tehneet sopimuksia eri lentoyhtiöiden kanssa ja ne kokoavat eri lentoyhtiöiden tarjonnan samalle digitaaliselle alustalle, mikä tarkoittaa sitä, että matkatoimiston ei tarvitse siirtyä eri lentoyhtiön sivustolta toiselle, vaan se näkee yhtiöiden tarjonnan yhdellä ruudulla.

Kolme vaihtoehtoa

Sari Fairchildin mukaan matkatoimistoilla on kolme vaihtoehtoa päästä Finnairin NDC-tarjonnan piiriin.

  • Direct Connect, jolloin matkatoimistolle luodaan suora yhteys Finnairin lentoinventaarioon. Tämä vaihtoehto sopii suuremmille toimijoille, joilla on suuret volyymit. Yhteyden rakentaminen vaatii teknologiaosaamista ja kehitystyötä, eli on vaihtoehdoista myös kallein ja työläin.
  • FLAP, eli Finnair Light Agency Portal, on selainpohjainen työkalu, joka ei vaadi matkatoimistolta mitään rakenteellista muutosta eikä rahallista panostusta. Tämä toimii hyvin pienemmille toimijoille. Tämän saa käyttöönsä heti niin halutessaan, ja saman tien saa pääsyn NDC-sisältöön. Flappi on vielä työn alla ja saadaan esiteltyä matkatoimistoille ensi keväänä.
  • Sopimus sertifioidun aggregaattorin kanssa. Tällä hetkellä Finnairilla on sopimus neljän aggregaattorin kanssa mutta muidenkin aggregaattoreiden kanssa neuvottellaan.

 

Fairchildin mukaan Finnair Easyyn on rakennettu uudet NDC-sivut, mistä löytyy eri vaihtoehdot ja sieltä löytyvät toimintaohjeet eteenpäin. Teknistä tietoa löytyy osoitteesta ndc.finnair.com.

Haastava siirtymävaihe

Lähitulevaisuudessa matkatoimistoilla voi olla edessä tilanne, että mahdollisimman kattavan tarjonnan mahdollistamiseksi niillä tulee olla sekä GDS että aggregaattori, mikäli ne eivät halua tarkistaa saatavuutta ja hintoja jokaisen lentoyhtiön omilta sivuilta.

Tulevaisuudessa on siis odotettavissa, että matkapakettien hinnat tulevat ”kellumaan” päivän tarjonnan mukaan.

”Matkatoimistoalalla ollaan äärimmäisen pettyneitä Finnairin uuteen jakelustrategiaan. Matkatoimistot ja matkanjärjestäjät ovat aina olleet tärkeitä ja keskeisiä jakelukanavia liikenneyhtiöille, mutta nyt Finnairin linjaus heittää kylmää vettä niskaan”, harmittelee SMALin puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen. Hän arvelee, että moni matkatoimistoalan yritys joutuukin vakavasti pohtimaan, mitä Finnairin päätös tarkoittaa omalle liiketoiminnalle.

 

Mitä tapahtuu GDS:lle?

Mikä on sitten GDS:n rooli tulevaisuudessa? Poistuvatko NDC:hen hiljalleen siirtyvät lentoyhtiöt perinteisistä varausjärjestelmistä?

“Eivät poistu!”, toteaa Amadeus Finlandin markkinoinnista ja tuoteportfoliosta vastaava johtaja Samuli Sakari. “NDC-maailmassa GDS:n sijaan puhutaan NDC-aggregaattoreista. Kaikki perinteiset GDS:t toimivat myös NDC-aggregaattoreina, mutta teknologinen muutos on mahdollistanut sen, että markkinoille on tullut myös uusia tulokkaita”.

“Amadeus oli ensimmäisiä NDC aggregaattoreita, joka saavutti korkeimmat IATA:n asettamat laatutavoitteet. Olemme olleet mukana kehittämässä NDC:tä lentoyhtiö- ja matkatoimistokumppaneittemme kanssa jo vuosien ajan. Tämän vuoden aikana monet Amadeus-markkinoista on jo viety NDC-maailmaan mm. AA:n sekä SQ:n sisällön osalta”, jatkaa Samuli.

Tulemme elämään vuosia tilanteessa, jossa osa lentoyhtiöistä on jo siirtynyt hyödyntämään NDC:a toisien vielä vannoessa perinteisen EDIFACT:n nimeen. Matkatoimiston päivittäinen työskentely saattaa siis lähitulevaisuudessa hankaloitua, mikäli NDC-sisältöä ei pystytä vertailemaan perinteiseen EDIFACT-sisältöön.

“Amadeuksessa me olemme ratkaisseet tämän tuomalla lentoyhtiöiden NDC-sisällön matkatoimistojen varattavaksi muun sisällön rinnalle AllFares-työkaluun Selling Platform Connectiin”, kertoo Samuli. “AllFares yhdistää sisällön uudesta ja vanhan maailmasta samalle näytölle ja matka-asiantuntija voi verrata eri lentoyhtiöitä toisiinsa ja varata saman prosessin mukaan lennot asiakkailleen”.

NDC:stä on nyt puhuttu aktiivisesti Suomessa vuoden 2020 matkamessuista alkaen. Milloin tämä todellisuus nyt sitten realisoituu ja minkä lentoyhtiöiden osalta?

“Se jää nähtäväksi. Pyrimme kertomaan NDC käyttöönotoista tämän vuoden loppupuolella. Aikataulut sekä sisältö ovat vielä tässä vaiheessa auki. Oli ensimmäisenä markkinallamme NDC:hen siirtyvä lentoyhtiö mikä tahansa, on ensi arvoisen tärkeää, että matkatoimistoprosessit on huomioitu ja toimivat myös uudessa maailmassa”, päättää Samuli Sakari.

 

Leena Aalto

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.