Hyppää sisältöön
Sällskarin majakka
· Ikkunapaikka

Mitä uutta Ahvenanmaalla? Tässä Visit Ålandin kesätärpit!

Ahvenanmaan kesässä on paljon uutta veneretkistä ruokaelämyksiin.

Visit Ålandin toimitusjohtaja Noora Löfström kertoo, että Ahvenanmaalla on tänä kesänä aiempaa helpompaa päästä erilaisille veneretkille niin majakoita ihailemaan kuin Myrskyluodon Maijankin maisemiin. Ahvenanmaalla on aloittanut lisäksi monta uutta yrittäjää niin ravintola- kuin majoituspuolellakin.

Olennainen osa Ahvenanmaan matkaa on venematka jollekin alueen lukuisista saarista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Tämän kesän uutuuksiin kuuluu Safewatersin opastettu veneretki Bomarsundin historialliselle linnoitusalueelle. Perinteisellä saaristolaisveneellä tehtävä 40 minuutin retki yhdistää merenkulun ja historian elämyksellisellä tavalla, ja siihen sisältyy myös vapaa pääsy Bomarsundin vierailukeskukseen”, Löfsröm vinkkaa.

Veneile ympäri Ahvenanmaata

Löfström suosittelee tutustumaan myös M/S Silvanan retkiin Sälskärin majakalle keskiviikkoiltaisin heinä- ja elokuussa. Sälskär on yksi Suomen vanhimmista majakoista. Unohtumattomalla meriretkellä voi nähdä merilintuja ja hylkeitä.

Fiskeskärs Selman kyydissä taas pääsee Simskälasta Fiskeskärin saarelle autenttisiin Myrskyluodon Maijan maisemiin. Kolmen tunnin retki vie saariston 1800-luvun elämään ja sisältää kahvit sekä aikaa omatoimiseen oleiluun.

Pohjois-Ahvenanmaalla Hamnsundetista tehdään viikoittain keskiviikkoisin kahden tunnin meriretkiä kippari Petri Tuokon veneellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Klassikkokohteisiin lukeutuvat myös Kobba Klintarin luotsisaari sekä Rödhamn, jonne pääsee päivittäin Fiskelyckanin venekyydillä Maarianhaminan länsisatamasta. Källskärin saarelle Kökariin tehdään päivittäin opastettuja kävelyretkiä hotelli Brudhällin laiturista”, Löfström sanoo.

Veneretket järjestetään aina säävarauksella, ja niihin kannattaa varata paikat etukäteen. Jos veneily sujuu itsenäisesti, voi oman purren vuokrata ÅSS-pursiseuralta Maarianhaminasta. Kesämerestä pääsee nauttimaan myös pikkurahalla kajakilla: esimerkiksi Maarianhaminan Lilla Holmenilla toimii hauska Kayakomat, joka on automaatti, josta voi vuokrata kajakin käyttöönsä.

Herkkusuun uudet osoitteet Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa on tunnettu hyvästä ruuastaan ja TV:stä tuttu Våffelrakanin Röstivåhveli-perunaseos nousi valtakunnan tietoisuuteen Suomalainen menestysresepti -kilpailun finaalista. Tänä kesänä rapeita perunavohveleita tarjoillaan Merikorttelissa sijaitsevasta ruokarekasta.

“Merikorttelin tämän vuoden uutuuksiin kuuluu myös viehättävä kahvila Krus, joka tarjoilee aamuisin herkullista brunssia ja illalla pientä purtavaa ja viiniä. Maarianhaminan pääkadun varrella sijaitsevaan uuteen ostoskeskus Telegrafeniin on avattu tunnelmallinen viinibaari, josta saa palanpainikkeeksi myös pientä syötävää. Telegrafenissa kannattaa katsastaa myös herkkupuoti Dagmars Delikatesser, Löfström vinkkaa.

Ahvenanmaan pienimpään kuntaan Sottungaan on avattu tänä vuonna uusi, hurmaava majatalo: Strandhugget B&B. Sataman tuntumassa sijaitsevassa majapaikassa on kolme huonetta ja kolme mökkiä. Naapurissa sijaitsee suosittu Salteriet-ravintola, joka on tunnettu wieninleikkeestään.

Juhannussalot ilahduttavat ympäri vuoden

Ahvenanmaan juhannussalot ovat ainutlaatuinen osa saariston kesäperinnettä, joihin voi tutustua ympäri vuoden.

“Koska juhannuksesta on kulunut vasta hetki, ovat monet kylien salot nyt kauneimmillaan kirjavine koristeineen. Ne tuovat juhlan tuntua jokaiseen kylään ja niitä kannattaa ehdottomasti käydä bongailemassa”, Löfström sanoo.

Koko perheen aktiviteetiksi Löfström suosittelee Eckerön Posti- ja Tullitaloa.

“Kyseessä on kaikkien historiaa, arkkitehtuuria ja taidekäsitöitä rakastavien ehdoton kohde kesäisin. Tänä vuonna museoon avautui uusi hieno keramiikkataidetta esittelevä näyttely. Lapsille on tarjolla oma postikonttoriteemainen leikkinurkkansa. Posti- ja Tullitalon yhteydessä sijaitsevassa Café Stalletissa voi herkutella niin suolaisilla kuin makeillakin vohveleilla. Lähellä on myös Sandvikenin matala uimaranta”, Löfström kertoo.

“Maarianhaminassa lapsiperheiden kannattaa katsastaa myös keskustan uudistetut leikkipuistot, jotka ovat saaneet paljon positiivista palautetta.”

Lähde ja kuva: Visit Åland

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].