Norwegianilla oli kesä–elokuussa 2024 yhteensä 272 000 matkustajaa Suomen reiteillä, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, jolloin matkustajia oli 245 000.
Malaga selkeästi suosituin
Suomalaiset matkustivat Norwegianilla tänä kesänä enemmän kuin viime kesänä samaan aikaan. Valtaosa (75 %) kesäkuukausien matkustajista lensi Suomesta käsin ulkomaille, ja loput matkustivat Suomeen.
Suosituin kohde kesällä oli ylivoimaisesti Malaga, mutta myös Lontooseen, Alicanteen, Barcelonaan ja Splitiin matkustettiin paljon Helsinki–Vantaalta. Myös kesän alussa avattu Milano-Bergamon reitti Pohjois-Italiassa oli suomalaisten suosiossa tänä kesänä.
”On hienoa nähdä hyvää kasvua Suomessa ja toivomme, että trendi jatkuu samansuuntaisena myös tulevalla talvikaudella. Aloitamme Helsinki–Vantaalta uudet, suorat lennot Hurghadaan Egyptiin marraskuussa sekä Agadiriin ja Marakeshiin Marokossa loka- ja joulukuussa”, kertoo Norwegianin kaupallinen johtaja Magnus Thome Maursund.
Lue myös: Norwegian avaa kolme uutta reittiä aurinkokohteisiin
Lentomatkustaminen ylitti pandemiaa edeltävän ajan
Kansainvälinen lentomatkustaminen ylitti tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla pandemiaa edeltävän ajan ACI Europe -lentokenttäjärjestön datan mukaan. Kansainvälinen lentoliikenne kasvoi tammi-kesäkuun välillä 10,3 % viime vuoteen verrattuna.
”Isossa kuvassa näyttää siltä, että kansainvälinen lentomatkustaminen on nyt toipunut pandemiasta etenkin vapaa-ajan matkustamisen osalta. Norwegianin kesä sujui hyvin ja heinäkuussa meillä oli ennätysmäärä matkustajia, yhteensä 2,85 miljoonaa ja elokuussa puolestaan 2,7 miljoonaa,” sanoo Magnus Thome Maursund.
Lähde ja kuva: Norwegian
Jaa artikkeli: