Hyppää sisältöön
Malaga, Espanja
· Riikka Krenn

Norwegian tekee ennätyskesää – kasvua Helsingistä lähtevillä lennoilla 16 %

Kolea kesä nostaa matkustushaluja. Norwegian-konserni teki kesäkuussa ennätysluvut.

Kun kotimaan kesä näyttää sateiselta ja kylmältä, lomailijoiden katseet kääntyvät kohti ulkomaita.

“Suomen kolea kesäsää on näkynyt Norwegianin Suomen varausmäärissä”, kertoo viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mira Linnamaa.

“Esimerkiksi kesäkuussa Helsingistä lähtevillä lennoillamme matkusti 16 % enemmän matkustajia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.”

Tutut kaupunkikohteet ja Etelä-Euroopan rannat vetävät parhaiten.

“Kesän suosituimmat kohteet ovat Helsingistä ovat Tukholma, Malaga, Barcelona, Lontoo ja Split.”

Kesäkuun luvut ennätykselliset

Norwegianin luvut ovat vahvat myös kansainvälisesti. Norwegian-konserni teki kesäkuussa pandemian jälkeisen ennätyksen matkustajamäärän osalta: Norwegianilla oli kesäkuussa kaikkiaan 2 371 908 matkustajaa. Widerøellä oli 394 290 matkustajaa, mikä tarkoittaa yhtiöille yhteensä 2 766 198 matkustajaa.

Sekä Norwegianin että Widerøen käyttöaste nousi neljällä prosenttiyksiköllä viime vuoteen verrattuna. Lisäksi Widerøen matkustajamäärät olivat kesäkuun aikana ennätykselliset suuret.

Norwegianin kapasiteetti (ASK) oli kesäkuussa 3 698 miljoonaa istuinkilometriä, mikä on 0,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Norwegianin myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 3 268 miljoonaa istuinkilometriä, kasvua 5 prosenttia. Käyttöaste oli 88,4 prosenttia, kasvua 4 prosenttiyksikköä. Norwegian lensi kesäkuun aikana keskimäärin 89 lentokonetta.

Widerøen kapasiteetti (ASK) oli kesäkuussa 192 miljoonaa istuinkilometriä, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Widerøen myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) oli 156 miljoonaa istuinkilometriä, kun käyttöaste oli 81,1 prosenttia, mikä on myös yli 4 prosenttiyksikköä enemmän.

Kuva: Istockphoto


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.