Hyppää sisältöön
Kauppahalli
· Riikka Krenn

Opastetut ruokakierrokset starttaavat Helsingin kauppahalleissa

Hakaniemen kauppahalliin, Vanhaan kauppahalliin ja Hietalahden ravintolahalliin voi nyt tutustua opastetuilla ruokakierroksilla.

Helsingin Kaupunkitilat Oy:n ja Helsinki Oppaat ry:n yhteistyössä toteuttamilla kierroksilla sukelletaan helsinkiläisen ruokakulttuurin historiaan ja nykypäivään.

Kysyntä loi uuden palvelun

Kullekin kauppahallille on nyt tehty omat sisältökokonaisuudet, joiden käsikirjoituksesta vastaa opas ja ruokatoimittaja Sari-Leena Heilanen. Heilasen käsialaa ovat myös muun muassa Helsingin Kaupunginmuseon Makumatkalla Helsingissä -kävelykierrokset.

“Idea syntyi suoraan kysynnästä. Erityisesti Hakaniemen hallin avauduttua peruskorjauksen jälkeen, meiltä on kyselty paljon opastettuja hallikierroksia sekä kotimaisille että ulkomaisille ryhmille. Ruokakulttuuri ja siihen liittyvät tarinat kiinnostavat ihmisiä, ja mikä olisikaan oikeampi paikka niistä kertoa kuin kauppahallit”, kertoo Helsingin kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tilausryhmiä useilla kielillä

Kauppahallikierroksia tehdään tilausryhmille. Esimerkiksi tunnin kierros Hakaniemen kauppahalliin maksaa 120 euroa + alv / ryhmä ja ryhmään mahtuu enimmillään 10 henkilöä. Kielivaihtoehtoja ovat ainakin suomi, ruotsi, englanti ja saksa.

“Hauska ohjelmanumero vaikkapa kaveri- tai työporukan yhteiseen iltapäivään. Kierroksen jälkeen voi jäädä yhdessä syömään tai drinkeille johonkin hallin kahviloista tai ravintoloista”, vinkkaa Bauer.

Opastukset toteuttavat Helsinki Oppaat ry:n ruokakulttuuriin erikoistuneet auktorisoidut oppaat.

“Olemme Helsinki Oppaissa todella innoissamme tästä yhteistyöstä ja uskomme, että kierroksista tulee menestys. Kauppahallit ansaitsevat ehdottomasti omat kierroksensa siinä missä vaikka Oodi, Olympiastadion ja Talvipuutarhakin”, toteaa Helsinki Oppaat ry:n Hanna-Leena Halsas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde ja kuva: Helsingin Kaupunkitilat Oy

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.