Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometrin mukaan ostovoiman heikentyminen varjostaa palvelualojen näkymiä, mutta odotukset matkailussa ovat muita barometrin toimialoja positiivisemmat.
Kuluttajien ostovoiman heikkeneminen heikentää kasvun edellytyksiä kaupan alalla ja kuluttajapalveluissa.
Heikentynyt ostovoima näkyy
PAM julkaisee vuosineljänneksittäin suhdannebarometrin, jonka tiedot perustuvat ammattiliiton jäsenille toteutettavaan kyselyyn. Kaupan alalla, vartiointialalla ja kiinteistöpalvelualalla tuore barometri kertoo heikkenevistä näkymistä, mutta matkailu- ja ravintola-alalla tilanne on parempi.
Työnantajansa myynnin odottaa tulevan vuoden aikana kasvavan enää 29,7 prosenttia kaupan alalla työskentelevistä vastaajista, kun vielä edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 36,5 prosenttia.
”Vähittäiskauppaa vaivaa nyt kuluttajien heikentynyt ostovoima, kun kotimaiset ansiot eivät ole nousseet kuluttajahintojen tahtia ja hallituksen tekemät leikkaukset ja edessä oleva arvonlisäveron korotus heikentävät kysyntää entisestään”, PAMin pääekonomisti Olli Toivanen arvioi.
Matkailu- ja ravintola-ala edellisvuoden tasolla
Matkailu- ja ravintola-alan vastaajista 23,4 prosenttia kertoo työnantajanaan toimivan yrityksen taloustilanteen parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna, kun vielä kevään 2024 kyselyssä vastaava osuus jäi 14,8 prosenttiin. Kysely toteutettiin Heinäkuussa, joten vastaajien arvio perustuu alkukesään.
”Kesäkuun tietojen mukaan matkailu- ja ravintolapalveluiden myyntimäärät ovat olleet vuodentakaista vastaavalla tasolla. Sesonki vaikuttaa siis alkaneen kohtalaisesti, mutta heikko ostovoima on hidastanut kasvua myös matkailu- ja ravintola-alalla”, Toivanen toteaa.
Lähde: PAM
Kuva: Istockphoto