Heinolalainen Vellamo on saanut yhteistyökumppanikseen jälleen uuden luksusketjun, kun Four Seasonsin ja Shangri-Lan vanavedessä myös Ritz-Carlton alkaa tarjota asiakkailleen suomalaista pullovettä.
Suomalainen luksusvesibrändi Vellamo on lisännyt jälleen uuden huippuhotelliketjun asiakaskuntaansa. Vellamo-vedet ovat juuri tulleet myyntiin hotelli Ritz-Carltonissa. Ensimmäisenä suomalaistuote tuli hotellin tarjoamaan Kanadan Torontossa, mutta yhteistyö laajenee kohde kerrallaan.
Verkosto kasvaa
Vellamo on laajentanut jakeluverkostoaan voimakkaasti viimeisen kolmen vuoden aikana Pohjois-Amerikassa. Suomalaista vettä myydään Yhdysvalloissa jo yli kymmenessä osavaltiossa ja noin 350 huippuluokan ravintolassa ja hotellissa. Tärkeimpinä markkina-alueina ovat Florida, Kalifornia, Michigan ja New York sekä Toronto.
Ritz-Carlton on yksi maailman tunnetuimmista luksushotelliketjuista. Sillä on yli sata hotellia kolmessakymmenessä eri maassa. Vellamo on jo aiemmin solminut yhteistyösopimuksia useiden luksushotellien, kuten Four Seasonsin ja Shangri-Lan, kanssa.
Jääkauden vedellä on korkea hinta
Vellamo-mineraalivesi on lähtöisin Heinolan Viikinäisissä sijaitsevasta, Suomen ainoasta luonnon mineraalivesilähteestä, josta saatava vesi on peräisin jääkaudelta. Suomalaista vettä tarjotaan niin hotellien huoneissa kuin ravintoloissa. Pohjois-Amerikassa yhden Vellamo-vesipullon hinta saattaa olla jopa 15 dollaria eli noin 13,90 euroa.
Vellamo on laajentunut viimeisen vuoden sisällä muun muassa Dubain alueelle ja Etelä-Koreaan. Heinolasta lähtee maailmalle vuosittain miljoonia vesipulloja. Tänä vuonna yritys arvioi myyvänsä noin 4,5 miljoonaa vesipulloa.
“Luksushotellit kaipaavat luksustuotteita, ja suomalainen, jääkaudelta peräisin oleva vesi koetaan eksoottisena maailmalla. Suomalaisuus resonoi maailmalla. Lisäksi vetemme ovat myös aidosti poikkeuksellisen ainutlaatuisia, ja siinä on upea tarina taustalla. Tästä syystä lukuisat globaalit huippuhotellibrändit ovat halunneet meidän kanssa yhteistyöhön”, kertoo Vellamon taustalla olevan Ice Age Water Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Ahonen.
Vellamon tuotteita myydään myös Suomessa luksushotelleissa- ja ravintoloissa, kuten Hotel Kämpissä, Design Hotel -ketjun toimipaikoissa ja ravintola Tenlénissä.
Näkyvyyttä Super Bowlissa ja F1:ssä
Vuonna 2017 perustetun Ice Age Water Oy:n Vellamo-brändin vettä on alettu myydä Suomessa vasta hiljattain. Aiemmin myynti on kohdistunut pääosin ulkomaille, etenkin Pohjois-Amerikkaan, jossa suomalaisbrändi on panostanut vahvasti markkinointiin ja brändin rakentamiseen.
Vellamo on esimerkiksi ollut mukana amerikkalaisen jalkapallon suurtapahtumassa Super Bowlissa sekä tehnyt vaikuttajayhteistyötä NFL-tähti Antonio Brownin kanssa, jolla on sosiaalisessa mediassa kymmenien miljoonien ihmisten seuraajakunta. Pohjois-Amerikan ulkopuolella Vellamo on näkynyt muun muassa formula 1 -sarjan Singaporen osakilpailussa
Vellamon pullojen muotoilu on saanut runsaasti tunnustusta kansainvälisissä design-kilpailuissa. Muotoilu on tuonut brändille muun muassa arvostetut Pentaward-, Red Dot Design Award- ja German Design Award -palkinnot.
“Tuotteidemme muotoiluun ja tarinan rakentamiseen käytetty aika on osoittautunut monelta osin korvaamattomaksi, kun toimimme maailman kilpailuimmilla markkinoilla. Vesibisnes on Pohjois-Amerikassa pääsääntöisesti niin sanottua brändipeliä, jossa selviävät vain vahvimmat ja erottuvimmat. Onnistunut muotoilu on avannut monia ovia, jotka olisivat muuten pysyneet pienen ja tuntemattoman brändin osalta kiinni”, kertoo Vellamon markkinointijohtaja Markus Heinonen.
Lähde ja kuva: Vellamo
Jaa artikkeli: