Hyppää sisältöön
Suomi on maailman onnellisin maa
· Ikkunapaikka

Suomi seitsemättä kertaa maailman onnellisin maa

Kansainvälisen The World Happiness Report 2024 -julkaisun mukaan Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, seitsemättä kertaa peräkkäin.

Suomi on nimetty jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi. Seitsemän vuoden ajan Suomi on saanut valtavan määrän näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa ja suomalaisen onnen salaisuutta on yritetty ratkoa ympäri maailman. Useat peräkkäiset voitot ovat saaneet muut maat kiinnostumaan siitä, mitä Suomi tekee toisin.

Onnellisuusraportti (World Happiness Report) on Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen verkoston vuosittain julkaisema raportti, joka listaa vuosittain maailman onnellisimmat maat. Raportissa on mukana lähes 150 maata. Suomi on raportin mukaan maailman onnellisin maa, toiselle sijalle tuli Tanska ja kolmannelle Islanti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuinka onnellisuus näkyy maakuvassa ja matkailussa?

Miten onnellisuusraportin tulokset näkyvät Suomen maakuvassa ja miten onnellisuutta hyödynnetään Suomen markkinoinnissa?

”YK:n onnellisuusraportin toistuva ykkössija on Suomelle erittäin arvokasta ja se tuo meille paljon positiivista kansainvälistä medianäkyvyyttä ja tunnettuutta. Suomen onnellisuudesta on kirjoitettu maailmalla todella paljon. Kiinnostuksen kohteena on ollut niin Suomen koulutusjärjestelmä, työelämän käytännöt kuin luonnonläheinen elämäntapamme. Onnellisuudesta on tullut merkittävä osa maakuvaamme”, Business Finlandin maakuvatyöstä vastaava toimialajohtaja Johanna Jäkälä kertoo.

Onnellisuusteemaa on hyödynnetty viime vuosina laajasti kansainvälisessä markkinoinnissa niin matkailijoiden, investointien kuin erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien houkuttelussa.

Onnellisuus kampanjakärkenä

Visit Finland on hyödyntänyt teemaa monissa laajaa näkyvyyttä saavuttaneissa kampanjoissaan, kuten ”Rent a Finn” ja ”Masterclass of Happiness”. Investointeja edistävän Invest in Finlandin markkinoinnin kulmakiviä ovat suomalainen teknologia, vastuullisuus ja onnellisuus. Kansainvälisille osaajille onnellisuusteemaa tuodaan esille kertomalla muun muassa, että vakaassa ja turvallisessa Suomessa voi elää laadukasta elämää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Maakuvalla on ratkaiseva rooli edistettäessä ulkomaisia investointeja, matkailua tai kansainvälisten osaajien saatavuutta. Maakuva vaikuttaa siihen, pääseekö Suomi harkintalistalle, kun päätöksiä esimerkiksi investoinnin sijoituspaikasta tehdään. Suomella on paljon vahvuuksia, joista onnellisuus on yksi ja se erottaa meidät kilpailijoista”, Jäkälä lisää.

Miten kansainvälisten kampanjoiden käy, jos Suomi ei seuraavana vuonna enää olekaan ykkössijalla onnellisuusraportissa?

”Mikäli Suomi kärkisijalta putoaisi, soisimme luonnollisesti onnellisimman maan tittelin vuorostaan jollekin toiselle. Oletettavasti Suomi olisi kuitenkin edelleen listan kärkipäässä, joka sekin on hieno saavutus. Suomi on onnistunut seitsemän vuoden aikana vakiinnuttamaan paikkansa onnellisuuden kärkimaana”, Jäkälä toteaa.

Lähde ja kuva: Business Finland

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].