Kolumni: Syytettyjen penkillä
Kolumni: Toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, Suomen matkailualan liitto ry SMAL
Viime kuukausina minulle on usein tullut sellainen tunne, että maailma on tullut hulluksi. Olen elänyt nuoruuteni viime vuosisadalla, jolloin luotettiin siihen, että globalisaatio on myönteinen juttu ja että maailman kansoilla (ei aina tosin maiden johtajilla) on hyvä tahto. Omat isoiso- ja isovanhempani ovat aikoinaan asuneet Yhdysvalloissa rakentamassa amerikkalaista unelmaa – ja palanneet takaisin Pohjolaan. Itse olen elämäni varrella seurannut sukuni kansainvälisiä perinteitä, ja sittemmin valinnut elämäntyöni järjestössä, jonka tiedän ajavan ihmisten ja kansojen välistä yhteisymmärrystä.
Matkailuteollisuus on tähän saakka nauttinut asemastaan kansojen välisen ymmärryksen kasvattajana, sivistyksen edistäjänä, elämäntilanteessaan uupuneiden ihmisten virkistäjänä ja elämyksennälkäisten ihmisten ruokkijana. Oleellinen osa tästä bisneksestä tulee tietenkin myös siitä, että ihmiset liikkuvat työhönsä liittyvien asioiden perässä. Toimialaamme on vuosien varrella yhdistetty myös liikaturismia, ympäristöongelmia ja matkakohteiden sosiaalisia ongelmia. Silti matkailun perusvire on ollut myönteinen.
Koronapandemia on kuitenkin muuttanut kaiken. Tauti saa ihmiset pelkäämään välillä hysteerisestikin niin tuttuja kuin tuntemattomia, vaikka samaan aikaan kotikulmilla saatetaan käyttäytyä niin kuin ei mitään pandemiaa olisikaan. Matkailuyritykset nähdään nyt kuitenkin pahiksina, jotka ovat mahdollistaneet epidemian leviämisen ja joiden ei tosiaankaan olisi syytä pitää kauheasti meteliä omasta ahdingostaan. Hyvä jos häviävät maailmankartalta, tuumaa moni kaduntallaaja miettimättä lainkaan, että mistähän ne matkat pandemian jälkeen sitten ostettaisiin…
Myös Suomen hallituksen suhtautuminen etenkin kansainvälistä matkailua kohtaan on ollut tyrmistyttävän negatiivinen. Kun kuusi kuukautta maan virallisena mantrana – jopa valtamedioiden pääkirjoituksissa – on ollut se, että ainoa tapa pitää tartuntaluvut alhaalla ja säästää suomalaisten henkiä, on olla päästämättä yhtään ulkomaan elävää maahamme tai olla matkustamatta ulkomaille, kenellä on ollut pokkaa toimia tätä ajatusmaailmaa vastaan. Muualla Euroopassa poliittinen ilmapiiri ja sen myötä myös suhtautuminen koronaepidemian hillitsemiseen kuuluu olevan melko erilainen; matkustusrajoituksia on tehty, mutta matkustusta sinänsä ei ole demonisoitu. Meillä Suomessa kansa marssii hallituksen torvisoiton tahtiin kotisohvan nurkkaan, eikä niin rohkeaa toisinajattelijaa olekaan, joka uskaltaisi lausua virallisesta linjasta poikkeavia ajatuksiaan ääneen.
Olen äärimmäisen huolissani Lapin matkailuelinkeinon tilanteesta tulevalla talvikaudella. Yhtä lailla sydäntäni kalvaa se, kun näen päivästä toiseen työmatkani varrelle osuvan helsinkiläisen hotellin pimeät ikkunat. Kun maamme rajat pysyvät melko lailla säpissä kansainväliseltä matkustukselta, tunnen valtavaa tuskaa SMALin incoming- ja outbound-matkatoimistojen väen puolesta heidän surressaan viimeisiäkin peruuntuneita matkoja ja saamatta jäänyttä uutta kauppaa. Tiedän, että näiden yritysten johtajat miettivät, olisiko vielä jokin keino, jolla selvitä kriisin yli ja pitää loistavat työntekijät työllistettyinä tällä upealla mutta negatiivisen leiman saaneella alalla.
Syyllisyys-teemaa pohtiessa tulee mieleen outoja ajatuksia. Onko Lontoosta Rovaniemelle matkustavan britin lomamatka tarpeellinen, mutta Rovaniemeltä Lontooseen matkustavan suomalaisen ’hupimatka’ tarpeeton? Pitäisikö meistä jokaisen iloita ensin mainitun matkan tekijää, mutta jälkimmäistä ehdottomasti välttää? Onko samassa tarkoituksessa tehdyn matkan tuomitseminen sen perusteella, kenen taloutta se hyödyttää, oikeutettua vai kaksinaismoralistista?
En siis missään nimessä vastusta Britanniasta tai muualta maailmalta maahamme suuntautuvaa matkustusta – päinvastoin! Suurelle osalle SMALin jäsenistöstä incoming on ydin-bisnestä ja sitä se on myös SMALin järjestötoiminnassa. Yhtä tärkeää liiton toiminnalle ja monelle sen jäsenyritykselle on Suomesta maailmalle suuntautuva matkustus; on sitten kyse työ- tai vapaa-ajanmatkustuksesta. Näitä sektoreita ja yrityksiä ei saa laittaa riitelemään keskenään. Siihen meillä ei ole varaa. Nyt jos koskaan on tärkeää löytää suomalaisen matkailuteollisuuden aito yhteinen ääni, jota suurella joukolla kajautetaan ilmoille kaikissa niemennotkoissa ja saarelmissa.
Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että Euroopassa koronavirusta ei voiteta liikkumista rajoittamalla. Toivottavasti tämä viesti tavoittaa suomalaisen matkailuteollisuuden tavoin myös maamme päättäjät.
Lisää vastaavia artikkeleja
