Kansainvälinen kiinnostus Tampereeseen on kasvanut viimeisen vuoden aikana merkittävästi, ja eri medioiden edustajia on vieraillut kaupungissa tiuhaan.
Vierailijat nostavat esiin erityisesti suomalaisen onnellisuuden, maailman saunapääkaupungin sekä kiinnostavan kaupunkikulttuurin ja järviluonnon yhdistelmän.
Pitkäjänteinen työ tuo tulosta
Tampereen tunnettuus kansainvälisesti on lisääntynyt pitkäjänteisen työn tuloksena. Visit Tampere on tehnyt PR-työtä kohdemaihinsa useita vuosia, ja sen tuloksena yhteydenottoja kansainvälisiltä medioilta tulee lähes viikoittain.
Pelkästään tänä vuonna ennen kesää kaupungissa on vieraillut jo yli 40 kansainvälistä median edustajaa ja juttuja on julkaistu muun muassa Lonely Planetissa, The Timesissa, Daily Expressissä ja The Independentissä.
“PR- ja mediatyötä matkailualueen tunnettuuden lisäämisen eteen tehdään päivittäin. Vahvat kärkemme, kuten maailman saunapääkaupunki, monipuolinen kaupunkikulttuuri, erilaiset luonto- ja järvielämykset sekä ruoka noteerataan jatkuvasti eri julkaisuissa. Koko Suomea maailmalle vie onnellisuusteema, joka myös osuu Tampereen seudulle loistavasti. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen yrittäjien kanssa ja monet yritykset ovat saaneet hienoa näkyvyyttä medioissa. Esimerkiksi lempääläläinen Koskikellujat sai kokonaan oman jutun usean artikkelin sarjassa brittiläisessä Daily Express -lehdessä, koska toimittaja oli niin vaikuttunut kokemastaan”, kertoo media- ja PR-asiantuntija Tuomas Paloniemi Visit Tampereesta.
Kesän uutuuksille odotetaan laajaa näkyvyyttä
Myös tulevan kesän ja alkusyksyn aikana seudulla vierailee useita nimekkäitä medioita eri kohdemarkkinoilta. Tuomas Paloniemi ennakoi, että artikkeleissa tulevat näkymään tunnettujen kohteiden lisäksi esimerkiksi kesän uutuudet, kuten Flou-saunaravintola ja Viikinsaaren Nolla-mökit, mutta myös monenlaiset luontoelämykset, saunat ja kulttuuri.
“Perinteisesti Tampere on kiinnostanut saksankielisessä Euroopassa, mutta vahvoja kohdemarkkinoitamme ovat myös Iso-Britannia ja Benelux-maat. Näiden lisäksi haemme näkyvyyttä esimerkiksi kohteissa, jonne lennetään Tampere-Pirkkalasta. Helsingin ja Lapin ohella Tampere nousee yhä useammin kiinnostavaksi kohdevaihtoehdoksi Suomeen matkustettaessa. Tätä asemaa haluamme valituilla teemoilla ja viesteillä entisestään vahvistaa”, Paloniemi toteaa.
Yhteistyöllä lisää elinvoimaa ja kehitystä alalle
Mediatyön lisäksi Visit Tampere kehittää matkailualaa laajasti erilaisin toimenpitein. Panostuksia tehdään muun muassa matkanjärjestäjävierailuihin ja matkailutuotteiden kehitykseen yhdessä yritysten kanssa sekä digitaalisten kanavien ja kestävän matkailun koulutuksiin. Lisäksi Tampereen tunnettuutta lisätään sosiaalisen median vaikuttajien kautta.
“Kansainvälisen matkailun tuomasta matkailutulosta ja elinvoimasta hyötyy laajasti koko maakunta. Tutkimukset osoittavat, että ulkomaiset matkailijat jättävät vierailullaan alueelle lähes seitsenkertaisesti rahaa kotimaiseen matkailijaan verrattuna. Tätä selittää myös kansainvälisten matkailijoiden viipymän pituus, mikä on alueellamme keskimäärin 6 vuorokautta”, Visit Tampereen kehitysjohtaja Anna-Krista Sorvoja kertoo.
Lähde: Visit Tampere
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere