Hyppää sisältöön
Sokos Hotel Torni Tampere
· Ikkunapaikka

Tampereelle suunnitellaan toista Tornia – uusi hotellikokonaisuus tarjoaisi tilat jopa 2000 hengelle

S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotel suunnittelee Solo Sokos Hotel Torni Tampereen laajennusta. Uusi Torni tulisi ensimmäisen viereen ja siihen yhdistyisivät vanhat veturitallit.

Tampereen kaupungin ja työeläkeyhtiö Elon kanssa yhteistyössä toteutettavan hankkeen tavoitteena on Sokotelin mukaan rakentaa Suomen kiinnostavin hotellikokonaisuus ja vahvistaa Tampereen vetovoimaa entisestään.

Torni on yksi Suomen suosituimmista hotelleista

Nykyinen tornihotelli, Solo Sokos Hotel Torni Tampere, avasi ovensa vieraille lokakuussa 2014. Heti avautumisestaan lähtien hotellin ottivat omakseen niin tamperelaiset kuin muualta Suomesta tulevat matkailijat, ja se on ollut koko toimintansa ajan yksi Suomen suosituimmista hotelleista. Viime vuosina hotelli on täyttynyt viimeistä huonetta myöten lähes viikoittain, ja sen Moro Sky Bar on valittu Suomen parhaaksi baariksi useamman kerran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt suunnitteilla oleva uusi Torni asettuisi ensimmäisen hotellitornin viereen, ja siihen liitettäisiin vanhat veturitallit. Veturitallien alue sisältyy laajempaan aluekokonaisuuteen, joka on Tampereen yleiskaavassa määritetty korkean rakentamiseen soveltuvaksi alueeksi.

Jopa 2 000 vieraan kapasiteetti

Hotelliin tulisi alustavien suunnitelmien mukaan noin 300 huonetta, ravintoloita sekä laajat tapahtuma- ja kokoustilat. Valmistuessaan uudessa hotellikokonaisuudessa voisi viettää aikaa jopa yli 2000 ihmistä saman katon alla.

“Tavoitteemme on rakentaa Suomen mielenkiintoisin hotellikokonaisuus. Tampereen kaupungin teettämässä tutkimuksessa todetaan, että Tampereelle tarvitaan lisää hotellikapasiteettia. S-ryhmällä on alueella jo nyt neljä suosittua hotellia, ja haluamme omalta osaltamme varmistaa, että Tampereen menestystarina jatkuu”, liiketoimintajohtaja Mikko Kankaanpää Sokotel Oy:stä tiivistää.

Nyt suunnitteilla oleva toinen tornirakennus sekä veturitallien käyttöönotto mahdollistaisi entistä monipuolisemmat palvelut hotellin asiakkaille, ja kasvattaisi omalta osaltaan Tampereen houkuttelevuutta esimerkiksi kansainvälisten kongressien ja tapahtumien pitopaikkana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“On hienoa, että Tampereen vetovoima innostaa hotellialan toimijoita ja sijoittajia. Suunniteltu kokonaisuus kohentaa edelleen Tampereen keskustan vetovoimaa. Hankkeen asemakaavaprosessia on tarkoitus viedä eteenpäin 2025. Suunnittelussa on vielä ratkottavia asioita kuten yhteydet samaan aikaan suunnitteilla olevaan asemakeskukseen”, Tampereen pormestari Kalervo Kummola sanoo.

Alustavien arvioiden mukaan rakentaminen voisi käynnistyä vuonna 2027.

“Vielä ei ole mitään päätetty, mutta suunnitelmia viedään hyvässä yhteistyössä eteenpäin niin Tampereen kaupungin kuin muidenkin viranomaisten kanssa”, Kankaanpää kertoo.

Lähde ja kuva: Sokotel

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: mail@ikkunapaikka.fi.