Väliaikaisesti pystytettyjen betoniesteiden tilalle suunnitellaan toimivampia ja esteettisempiä esteitä. Pysyvät esteet rakennetaan todennäköisesti ensi vuoden puolella.
Poliisin mukaan Temppeliaukion kirkon terroriuhka on poistunut. Betoniesteet tulevat kuitenkin jäämään kirkon edustalle ja katutasossa olevat wc:t ovat tällä hetkellä kokonaan pois käytöstä. Töölön seurankunnan kirkkoherra Auvo Naukkarinen kertoo, että syitä sulkemiseen on kaksi: poliisin suositus ja viikonloppujen vihkimiset. Wc:t sijaitsevat pääsisäänkäynnin läheisyydessä, ja ajoittain pitkäksi muodostuneet jonot katsottiin riskitekijäksi. Wc:t sijaitsevat myös morsiushuoneen läheisyydessä, ja ne koettiin häiden yhteydessä häiritseviksi.
“Olimme jo ennen terroriuhkan ilmenemistä päättäneet pitää ensimmäisen kerroksen wc:t suljettuna viikonloppuisin, sillä kirkossa vietetään paljon häitä. Nyt ne ovat suljettu kokonaan, mutta alemmassa kerroksessa on kuitenkin henkilökunnan vessat, joita oppaat voivat käyttää.”
Uudet esteet
Vaikka välitön uhka on poistunut, niin sisäänkäynnin edustalle jää pysyvät esteet.
“Päätöksiä ei vielä ole tehty, sillä me emme päätä asiasta yksin, vaan yhteistyössä muun muassa Helsingin kaupungin ja Museoviraston kanssa”, kertoo Naukkarinen.
Pysyvä ratkaisu voi olla joko kivipilarit tai moottoroidut pylväät, jotka voi tarvittaessa upottaa maahan. Ratkaisun pitää palvella muitakin kuin kirkossa vierailevia matkailijoita. Kirkossa järjestetään vuosittain lukuisia konsertteja, ja välineistö on saatava sisään kirkkoon helposti. Myös huoltokaluston ja ruumisautojen liikkuminen on taattava.
Ratkaisua mietitään
“Toteutusaikataulu riippuu siitä, mihin ratkaisuun päädytään. Moottoroitujen pylväiden rakentamiseen sisältyy myös teknisiä uudistuksia, jotka toteutamme ajankohtana, jolloin on vähemmän kävijöitä. Maisemoimme joka tapauksessa tämän hetkiset esteet, jos pysyvä ratkaisun rakentaminen siirtyy ensi vuoden puolelle. Kokonaisuus on nyt mietinnässä”, kertoo Naukkarinen. Tämän hetkisistä betoniesteistä ei Naukkarisen mukaan ole tullut matkailijoilta suoraa palautetta.
Kävijämäärät kasvavat
Temppeliaukion kirkon kävijämäärät kasvavat kovaa vauhtia.
“Viime vuonna kävijöitä oli yhteensä 700 000, ja tänä vuonna saavutimme 500 000 kävijämäärän jo kesäkuussa. Kävijämäärän kasvu aiheuttaa meille tietysti toimenpiteitä. Olemme tänä vuonna palkanneet yhteensä 24 suntiota ja opasta palvelemaan kävijöitä. Kävijäkokemus on miellyttävämpi, kun sisällä ei ole ruuhkaa.” Oppaat ohjaavat kävijöitä siten, että sisään päästetään ihmisiä sitä mukaa, kun kävijöitä tulee ulos.
Sisäänpääsymaksu kirkkoon 3 euroa.