Green Key -tuomaristo on vuoden 2024 ensimmäisessä kokouksessaan myöntänyt The Hotel Marialle Green Key -sertifikaatin.
Sertifikaatti kahdessa kuukaudessa
The Hotel Mariassa määriteltiin jo hotellin suunnitteluvaiheessa tavoitteeksi Green Key -sertifikaatti ja sen vaatimukset on otettu huomioon sekä historiallisen kiinteistön mittavassa korjaushankkeessa että hotellin konseptin kehittämisessä. Määrätietoinen työ palkittiin, kun tunnustus myönnettiin vain kaksi kuukautta hotellin avautumisen jälkeen.
Pientuottajien tuotteita ja villikalaa
Green Key -sertifikaatin kriteeristö perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja sisältää vaatimuksia liittyen ympäristökuormituksen pienentämiseen, sosiaalisten hyötyjen lisäämiseen sekä paikallistalouden tukemiseen. The Hotel Mariassa on tunnistettu, että merkittäviä vaikutuksia saadaan oman toiminnan lisäksi ulottamalla vastuullisuus koskemaan myös yhteistyökumppaneita.
”Kumppaneiden valinnassa ja hankinnoissa huomioimme vastuullisuuden eri ulottuvuudet. Uusi hotelli tuo myös kysyntää laadukkaille ja vastuullisesti tuotetuille kotimaisille tuotteille”, kertoo General Manager Katriina Moksi.
Hotellin ravintoloissa vastuulliset pientuottajat ja raaka-aineiden alkuperä näkyvät konkreettisesti asiakkaiden lautasella. Villikala tulee lähialueen kalastajilta ja poronliha Sodankylästä sopimustilalta.
Toiminnan laatu varmennetaan säännöllisillä, paikan päällä tehtävillä auditoinneilla.
Lähde ja kuva: The Hotel Maria