Hyppää sisältöön
Lentokoneen ohjaamo
· Ikkunapaikka

Tilastot satelliittinavigointipalveluiden häiriöistä julkaistu – ilmailussa jo 1 779 tapausta kuluvan vuoden aikana

Traficomin vuoden 2024 tilannekuvan mukaan satelliittinavigoinnin häiriöiden määrät ovat lisääntyneet erityisesti ilmailussa ja merenkulussa.

Tilannetieto häiriöistä tärkeää

Satelliittinavigointipalveluiden tuottamaa tarkkaa aika- ja sijaintitietoa hyödynnetään laajalti eri sektoreilla, esimerkiksi liikenteessä, viestinnässä, logistiikassa, pelastus- ja rahoitusalalla sekä lukemattomissa kansalaisten ja yritysten hyödyntämissä sovelluksissa. Satelliittinavigoinnin häiriöt voivat täten vaikuttaa useisiin päivittäisiin palveluihin muun muassa toiminnan sujuvuutta heikentäen.

Traficomin tuottama tilannekuva auttaa sekä viranomaisia, elinkeinoelämää että kansalaisia ymmärtämään häiriöiden esiintymistä, varautumaan mahdollisiin häiriötilanteisiin sekä kehittämään ratkaisuja niiden hallitsemiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Satelliittinavigointipalvelut ovat keskeinen osa nykyaikaista yhteiskuntaa. Häiriöiden seuranta ja ymmärtäminen on tärkeää, jotta voimme varmistaa palveluiden toimivuuden kaikilla sektoreilla. Tilannetieto häiriöiden esiintymisestä tarjoaa meille arvokasta tietoa varautumisen kehittämiseen ja nopeaan reagointiin,” sanoo Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki.

Mitä satelliittinavigointipalveluiden häiriöt ovat ja miksi ne ovat merkityksellisiä?

Satelliittinavigointipalveluiden häiriöillä tarkoitetaan häiriöitä GNSS-järjestelmien vastaanotossa. Tunnetuimpia satelliittinavigointijärjestelmiä ovat yhdysvaltalainen GPS, eurooppalainen Galileo, venäläinen GLONASS ja kiinalainen BeiDou. GNSS-signaalit ovat kriittisiä monille aloille, sillä niiden kautta saatavaa tietoa hyödynnetään navigointiin, paikannukseen ja aikasynkronointiin. Häiriöitä palveluihin voivat aiheuttaa monet tekijät, kuten erilaiset luonnolliset poikkeamat, radiohäiriöt tai myös tahallinen häirintä.

“Vaikka GNSS-vastaanoton häiriöt olisivat vain hetkellisiä ja rajallisia, voivat ne vaikuttaa silti moniin palveluihin luoden helposti harmitusta häiriön kokevalle, mutta myös hankalammissa tapauksissa toiminnan estäen. Erityisesti liikkumiseen liittyvissä palveluissa, kuten merenkulussa, maantieliikenteessä ja ilmailussa, satelliittinavigoinnin häiriöt tyypillisesti heikentävät paikannuksen tarkkuutta aiheuttaen helposti lisätyötä ja hidastaen toimintaa. Vastanoton toimivuus on yhtäläisesti tärkeää myös GNSS-aikasynkronointia hyödyntävissä palveluissa; esimerkiksi matkaviestin- ja televisioverkoissa signaalista saatavaa aikatietoa hyödynnetään osaltaan verkon eri osien väliseen synkronointiin, jolloin pitkäkestoisena häiriöt voivat vaikuttaa verkkojen toimintaan”, kertoo Traficomin päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen.

Vuoden 2024 tilanne Suomessa

Traficomin vuoden 2024 tilannekuvan mukaan satelliittinavigoinnin häiriöiden määrät ovat lisääntyneet erityisesti ilmailussa ja merenkulussa, mutta maanpinnalla käytettävissä palveluissa tilanne on pysynyt ilmoitusten nojalla vakaana. Häiriöiden vaikutuksia voidaan kuitenkin havaita myös maanpinnalla erityisesti rannikkoalueilla tai itäisimmässä Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilmailussa ja merenkulussa häiriöt ovat lähtöisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Häiriövaikutus on kantanut erityisesti ilmassa ja avoimilla merialueilla Suomen puolelle ja häiriöitä on havaittu laajalti Suomenlahden alueella erityisesti ilmailussa, mutta myös huhti-toukokuun vaihteesta lähtien merenkulussa. Näissä vaikutukset ovat kohdistuneet navigointiin eli paikanmääritykseen.

Vaikka häiriöitä on esiintynyt paljon, niiden vaikutukset ovat olleet usein lyhytkestoisia ja rajallisia, jolloin paikannus on palautunut tai toimintaa on hyvän varautumisen myötä voitu jatkaa vaihtoehtoisilla menetelmillä. Häiriöt vaikuttavat kuitenkin aina toiminnan sujuvuuteen ja luovat lisäkuormaa alusten navigoinnista vastaaville. GNSS-häiriöillä ei ole ollut laajamittaisia vaikutuksia muiden palveluiden saatavuuteen tai luotettavuuteen.

Satelliittihäiriöiden määrät Suomessa 2024

Ilmailu
Tähän mennessä ilmailussa on raportoitu 1 779 häiriötä satelliittinavigointijärjestelmissä. Häiriöt olivat pääasiassa lyhytkestoisia ja paikallisia, ja niiden vaikutukset navigointijärjestelmiin olivat hallittavissa. Ilmailun varajärjestelmät varmistivat lentoliikenteen turvallisen toiminnan.

Vesiliikenne
Tähän mennessä vesiliikenteessä on havaittu 145 häiriötä satelliittinavigoinnissa. Häiriöt kohdistuivat erityisesti rannikkoalueille ja Itämeren liikenteeseen. Vaikutukset navigointiin olivat vähäisiä, mutta tilannetta seurataan aktiivisesti varautumistoimien kehittämiseksi.

Jammerit (tahallinen häirintä)
Tähän mennessä on havaittu 211 tapausta laittomien häirintälaitteiden (jammerien) käytöstä. Näiden laitteiden käyttö on laissa kielletty, ja viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä niiden käytön havaitsemiseksi ja estämiseksi.

Varautuminen ja häiriöiden hallinta

Satelliittihäiriöihin varautuminen on tärkeä osa turvallisen ja toimivan infrastruktuurin ylläpitoa. Yhteistyö viranomaisten, yritysten ja kansalaisten välillä on keskeistä, jotta häiriöihin voidaan reagoida nopeasti ja tehokkaasti.

“Häiriöiden jatkuva seuranta ja tilanteen analysointi ovat tärkeitä toimia, jotta voimme varmistaa, että Suomi on hyvin valmistautunut mahdollisiin tulevaisuuden häiriöihin. Teemme tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa häiriöiden vaikutusten hallitsemiseksi sekä varautumisen parantamiseksi entisestään. Tähän kuuluu myös aktiivinen tiedon jakaminen, jotta mahdollisiin häiriötilanteisiin voidaan varautua”, toteaa Juurakko-Lehikoinen.

“Rohkaisen yrityksiä ja yksityishenkilöitä raportoimaan havaitsemistaan häiriöistä, jotta tilannekuvaa voidaan pitää ajan tasalla ja pystymme reagoimaan tilanteen muutoksiin ennakoivasti”, jatkaa Juurakko-Lehikoinen.

Lähde: Traficom
Kuva: Istockphoto

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].