Hyppää sisältöön
Talvimaisema Saimaalta
· Ikkunapaikka

Turistit saimaannorppien avuksi – Itä-Suomessa pilotoidaan apukinosten kolausta matkailutuotteena

Rääkkylässä tänä talvena toteutettavassa kokeilussa matkailijat pääsevät auttamaan saimaannorppaa kolaamalla lumikinoksia syntyvien kuuttien suojaksi.

Itä-Suomen yliopisto on mukana tutkimushankkeessa, jossa edistetään uudistuvaa matkailua Pohjoismaissa. Hankkeessa kehitettävissä pilottituotteissa matkailijat saavat tilaisuuden osallistua luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja edistämiseen.

Pilottituote auttaa uhanalaista saimaannorppaa

“Matkailulla voi olla keskeinen rooli luonnon ja yhteisöjen elinvoimaisuuden säilyttämisessä sekä edistämisessä. Uudistava matkailu ei ainoastaan minimoi negatiivisia vaikutuksia, vaan myös tuottaa positiivisia vaikutuksia ympäristölle ja ihmisille”, kertoo Regenerative Nature Tourism -hankkeen tutkija Elli Vento.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Osana hanketta pohjoisen Saimaan saaristossa toimiva perheyritys Karelia Cottages tarjoaa tänä talvena vierailleen mahdollisuuden testata pilottituotetta ja tulla pitkäksi viikonlopuksi auttamaan saimaannorppaa kolaamalla lumikinoksia syntyvien kuuttien suojaksi.

Talvi on ollut vähäluminen ja apukinokset tulevat tarpeeseen. Aiempina vähälumisina talvina noin puolet ihmisten kolaamista apukinoksista on ollut norppien käytössä. Jopa yli 80 % kuuteista on syntynyt niihin. Joinakin vuosina luku on ollut vieläkin korkeampi.

Uudistava matkailu katsoo luontosuhdetta kokonaisvaltaisesti

Interreg Aurora -rahoitteisessa hankkeessa keskitytään matkailun kestävyyden ja luonnonvarojen vastuullisen käytön vahvistamiseen. Uudistavassa matkailussa pyrkimyksenä on parantaa paikallisten ekosysteemien, yhteisöiden ja matkailijoiden hyvinvointia. Hankkeessa uudistavaa ajattelutapaa jalkautetaan matkailualan yrityksille ja asiakkaille. Matkailualan toimijoita kannustetaan tarkastelemaan matkailun ja luonnon suhdetta kokonaisvaltaisesti. Matkailijoita puolestaan rohkaistaan osallistumaan aktiivisesti luonnon hyvinvoinnin edistämiseen ja lisäämään samalla ymmärrystä luonnon prosesseista sekä niiden merkityksestä.

Aiempien tutkimusten perusteella luonnon tarjoamat kokemukset voivat parantaa matkailijoiden mielenterveyttä ja fyysistä hyvinvointia sekä kannustaa vastuullisempaan luontosuhteeseen. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella toteutettavassa tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia uudistavan matkailun elementtejä olemassa olevissa matkailutuotteissa on. Lisäksi hankkeessa kehitetään uusia matkailutuotteita, jotka tukevat sekä luonnon monimuotoisuutta että ihmisten hyvinvointia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Matkailutuotteiden kehittäminen uudistavan matkailun elementtejä sisältäviksi voi esimerkiksi saada matkailijat ymmärtämään paremmin, miten luonnon ja ihmisen vuorovaikutus voi edistää molempien hyvinvointia”, sanoo Vento.

Lähde: Itä-Suomen yliopisto


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].