1800-luvulla rakennettu Tyrvään Pappila on entisöity vanhaa kunnioittaen. Talo vaihtui puupappilasta kivipappilaan vuonna 1922 ja vuonna 2014 se sai uudet omistajat.
Sastamalassa sijaitseva Tyrvään Pappila tarjoaa omassa rauhassa sijaitsevia kokouspalveluita. Kesäisin puutarhassa kukkii yli sata kukkaa ja viherkasvia, jotka ihastuttavat kävijöitä. Ruoat pyritään valmistamaan itse niin pitkälle kuin mahdollista. Maaliskuun alussa pappilan keittiömestarina aloitti huippuravintoloissa uraa tehnyt Pasi Viitala.
”Valmistamme itse esimerkiksi liemet, emmekä käytä valmista. Juustot ja jogurtti tulevat Mouhijärveltä, kuhaa tilaamme mahdollisuuksien mukaan paikalliselta kalastajalta ja listalla oleva karitsa on sastamalalaiselta tilalta”, ravintolapäällikkö Kimmo Ahonen kertoo.
Pappilan yläkerrasta löytyy kaksi kokoustilaa, joihin mahtuu noin 40 henkeä kerrallaan. Kokouspäiviin saa haluamansa ruokapaketin mukaan ja tilattavissa on kaikkea aamiaisesta lounaaseen ja päiväkahviin.
Tyrvään Pappilassa vierailee paljon ryhmiä ja kesällä voi järjestää esimerkiksi häitä. Suosittuna ohjelmanumerona toimii opastus, jossa kerrotaan talon historiasta. Jos haluaa eläytyä enemmän tunnelmaan, voi etukäteen tilata opastuksen Sastamalan oppailta. He tulevat pitämään noin tunnin mittaisen opastuksen roolivaatteissa.
”Opastettu kierros on ollut hyvin suosittu. Lisäksi suosiota on saanut lounas, joka pyörii ainakin syyskuulle. Kesälauantaisin meiltä löytää brunssia ja suunnitteilla ovat teemaillat. Ajatuksissa on muun muassa ilta, jossa on viidelle ruokalajille paritettu viinit, jotka tulevat oman maahantuojamme kautta”, Ahonen kertoo.
Teksti ja kuva: Katja Lehtinen
Artikkeli on julkaistu Ikkunapaikassa 4 / 2024
Jaa artikkeli: