Hyppää sisältöön
· Leena

Uusi Istanbulin lentokenttä on avattu

Ensimmäinen lento lähtee tänään Istanbulin uudelta kentältä Turkin pääkaupunkiin Ankaraan.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan avasi uuden lentokentän virallisesti maanantaina. Samana päivänä, kun maassa vietettiin Mustafa Kemal Ataturkin perustaman Turkin tasavallan 95-vuotispäiviä.

Uusi lentokenttä avautuu täyteen operointiin vuodenvaihteessa. Kaikki lennot siirtyvät sinne 31.12.

Kenttä näytti jo valmistuvan ennen suunniteltua, mutta viivästyi mm. työntekijöiden lakkoilun vuoksi.  Kentällä on ollut töissä 36 000 työntekijää, ja he ovat valittaneet huonoista työolosuhteista ja turvallisuudesta. Lentokenttää on rakennettu 4 vuoden ajan ja työmaalla on kuollut onnettomuuksissa 38 henkilöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi lentokentältä lennetään viiteen kohteeseen; Ankaraan, Antalyaan, Izmiriin, Bakuun (Azerbaidzan) ja Ercaniin (Kypros). Samoihin kohteisiin lennetään myös Ataturkin lentoasemalta.

Jo ensi vuoden puolella kentän arvioidaan käsittelevän 90 miljoonaa matkustajaa. Valmistuessaan täydellisesti vuonna 2028, se pystyy hoitamaan jopa 200 miljoonaan matkustajaa vuodessa.

Silloin lentokentällä on kuusi kiitotietä ja kaksi terminaalia.

Nyt toiminnassa oleva terminaali on kahdeksan kertaa suurempi kuin Ataturkin lentoaseman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ataturkin lentokenttä jatkaa siviili-ilmailukenttänä ja osa siitä muutetaan puistoksi.

Uusi Istanbulin lentokenttä sijaitsee 35 kilometrin päässä Istanbulin keskustasta.

Leena