Malediiveille rakennetaan viiden saaren alueelle ulottuva uusi luksusresort, jonka odotetaan avautuvan vuonna 2027.
South Malen atollille rakentuva lomakeskus ulottuu kaikkiaan viidelle toisiinsa yhteydessä olevalle saarelle 111 hehtaarin alueella. Paikka on noin puolen tunnin venematkan päässä Velanan kansainväliseltä lentoasemalta.
Baccarat Hotel & Recidences Maldives -nimeä kantava resort tulee pitämään sisällään kaikkiaan yli sata luksusvillaa, joista osa tulee hotellikäyttöön ja osa pidempiaikaiseen asumiseen. Kaikissa on omat uima-altaat.
Baccarat-brändin taustalla on ranskalainen luksuskristallin valmistaja, jonka tausta ulottuu 260 vuoden taakse. Hotellibisneksen puolelle kurottaminen ei ole yhtiölle täysin uutta, sillä se operoi jo yhtä viiden tähden hotellia New Yorkissa. Hankkeita on Malediivien ohella kehitteillä myös Miamissa, Firenzessä, Dubaissa, Riadissa ja Roomassa.
Kristallitalon historiaa peilaten resortiin tullaan rakentamaan myös Baccarat-aiheinen kristallipuutarha. Lisäksi suunnitelmiin kuuluvat ulkoilmaelokuvateatteri, taidegalleria, yhdeksänreikäinen golfkenttä, tenniskentät ja kylpylä – tietenkään kalastusretkiä ja snorklausta unohtamatta. Lista pitää sisällään jopa kilpikonnien kuntoutuskeskuksen.